Pola Negri aloitti elokuvauransa Puolassa, nousi maailmanmaineeseen Saksassa ja kuolemattomuuteen Yhdysvalloissa, jossa hänen uransa myös päättyi vuonna 1964 Walt Disney Productionsin tuottamaan elokuvaan Vaarojen saari. Totuuden nimissä on myönnettävä, ettei tuossa vaiheessa Negrillä ollut enää juuri muuta kuin historiallista arvoa, sillä valkokankaan olivat valloittaneet jo aikoja sitten uudet, vielä häntäkin suuremmiksi tähdiksi nousseet tekijät.
Puolalainen mykkäelokuva on ollut viime vuosina melko hyvässä nosteessa. Nimikkeitä on esitetty erilaisilla festivaaleilla (mm. Pordenonessa 2016) ja Filmoteka Narodowa on tuonut markkinoille useita hienoja restaurointeja. Tuorein Filmotekan mykkäelokuvajulkaisu on viime vuodelta, jolloin he toivat markkinoille laatujulkaisun Negrin ensimmäisiin elokuviin lukeutuneesta Bestiasta. Tosin jos tarkkoja ollaan, kyseessä ei ole aivan alkuperäinen versio, koska Puolassa vuonna 1917 ensi-iltansa saanut Bestia on ehtinyt vuosisadan aikana katoamaan ja jäljellä on enää vain samasta elokuvasta Yhdysvaltojen markkinoille vuonna 1921 The Polish Dancer -nimellä laskettu julkaisu.
Bestia on intohimodraama nuoresta naisesta, Polasta, joka ei halua asettua hänelle etukäteen luotuun muottiin. Hän haluaa olla itsenäinen ja luoda oman maailmansa. Tämä aiheuttaa tietenkin ongelmia kotona, joten Pola päättää karata suurkaupunkiin ja aloittaa siellä uuden elämän. Mukaan hän ottaa ihailijansa Dmitrin, jonka hylkää kuitenkin jo ensimmäisenä iltana. Nuorten tiet kohtaavat myöhemmin, eikä jälleennäkemistä voi todellakaan pitää riemukkaana.
Bestian tarina ei ole millään muotoa erikoinen, mutta se on korkeasta iästään huolimatta hyvin kerrottu. Yhtymäkohdat Asta Nielsenin melodraamoihin ovat ilmeiset ja erityisen selkeästi elokuvassa on nähtävissä Nielsenin tähteyteen sinkauttaman Kuilun (1910) vaikutukset. Samalla siinä on paljon 1920-luvun flapper-elokuvia ennakoivia elementtejä, enkä voi välttyä ajatukselta, että itse Louise Brooks on ottanut mallia Negrin esittämästä tanssijasta Pandoran lipasta (1928) ja Kadotetun päiväkirjaa (1929) tehdessään. Tyrmäävä loppuhuipentuma mukailee puolestaan aikakauden venäläiselokuvia.
Elokuvan lyövä sydän on suvereenisti valkokangasta hallitseva Negri, jonka tilalle on mahdotonta ajatella ketään muuta aikakauden näyttelijää. Vaikka hänen työskentelynsä onkin monin paikoin hiomatonta ja turhankin elehtivää, on se tällä kertaa ainoastaan eduksi, koska näin hän saa piirrettyä muotokuvastaan huomattavasti todellisemman oloisen. Negrin hahmo on myös yllättävän monitasoinen, sillä hänestä ei ole tehty yksiulotteista vamppia, joka haluaa ainoastaan leikitellä miesten kanssa, vaan todellista rakkautta etsivä nuori nainen. Bestiaa pidetään käänteentekevänä teoksena vasta 19-vuotiaan Negrin uralla, sillä jo seuraavana vuonna hän siirtyi Saksaan ja sen jälkeen loppu onkin historiaa.
Tuotanto: Sfinks
Ohjaus: Aleksander Hertz
Käsikirjoitus: Aleksander Hertz
Kuvaus: Witalis Korsak-Gologowski
Lavastus: Józef Galewski
Näyttelijät: Pola Negri (Pola Bashnikeff), Witold Kuncewicz (Alexis), Jan Pawlowski (Dmitri), Maria Duleba (Sonia), Mia Mara (tanssija)