SININEN LINTU
”Perimätiedon mukaan taivaalla on lintu, sininen kuin taivas itse, joka tuo löytäjälleen iloa.”
Mitil ja Tiltil ovat köyhän perheen ainoat lapset. Heidän elämänsä on niukkaa ja toisinaan he viettävätkin aikaa ihastellen kotikatunsa toisella puolella sijaitsevan rikkaiden lasten talon juhlia. Eräänä päivänä heidän luokseen saapuu naapurin köyhä leskirouva, joka pyytää lasten lemmikkilintua lahjaksi sairaalle tyttärelleen. Lapset kieltäytyvät auttamasta rouvaa, vaikka lintu lohduttaisikin tämän tytärtä suuresti.
Seuraavana yönä Tiltilin ja Mitilin luokse saapuu hyvä haltia, joka kehottaa lapsia lähtemään etsimään tarumaista sinistä lintua. Hän antaa heille mukaan taikahatun ja timantin, joiden avulla he pystyvät näkemään esineiden sieluun. Lapset lähtevät toiveikkaina ja innokkaina matkaan, seuranaan koko joukko kotitalonsa eläimiä ja esineitä, jotka haltia on herättänyt henkiin.
Sadun saattaminen valkokankaalle näytelmäelokuvan keinoin on erittäin haasteellista, sillä sen lisäksi että tekijän on pystyttävä sovittamaan itse tarina kaikkine vivahteineen elokuvaan sopivaksi, hänen on onnistuttava myös tallentamaan sadun henki, tyyli ja tunnelma. Tunnetuimmat satuadaptaatiot ovat äänielokuvia, mutta myös mykkäkaudelta löytyy muutamia kiinnostavia nimikkeitä. Näistä onnistuneimpiin lukeutuu belgialaisen Maurice Maeterlinckin satunäytelmästä L’Oiseau bleu (1890) työstetty Sininen lintu, menestyksekkään uran Yhdysvalloissa tehneen ranskalaisen Maurice Tourneurin ohjaustyö. Tarina on filmattu sittemmin ainakin kahdesti uudelleen, mutta toistaiseksi Tourneurin versio tuntuu vetävän suosiossa pisimmän korren.
On erikoista, etteivät Tourneurin maine ja arvostus ole lähellekään yhtä korkealla tasolla kuin monen muun aikalaisensa. Hänen elokuvistaan ei oteta juuri uusia painoksia, eikä hänestä kirjoiteta kirjoja tai tutkielmia, vaikka kyseessä on yksi 1910-luvun merkittävimmistä ohjaajista. Yksi syy tähän voi olla se, että Tourneurin ura jakautui kahdelle mantereelle ja kahteen maahan, minkä lisäksi hänen suuruuden aikansa sijoittuu mykkäelokuvan ”väärälle” vuosikymmenelle – kaksikymmenluku kun tuntuu olevan monelle harrastajalle huomattavasti kiinnostavampi vuosikymmen. Toivottavasti kuitenkin joskus vielä koittaa aika, jolloin tämä Mary Pickfordia, Lon Chaneyta, Anna Q. Nilssonia ja monia muita Hollywood-tähtiä ohjannut taituri nousee tunnettavuudessa samalle tasolle muiden elokuvapioneerien kanssa.
Sininen lintu on kolmen elokuvataiteilijan saumattoman yhteistyön tulos. Tourneurin vakiokuvaaja, myöhemmin samana vuonna hukkunut John van der Broek tekee tässäkin elokuvassa mahtavaa työtä ja lopputulosta voisi hyvinkin pitää muutamaa vuosikymmentä tuoreempana. Van der Broekin kuvat ovat hienoimmillaan Yön katedraalissa, jossa Tiltil etsii haluamaansa lintua lukittujen ovien takaa. Puvustuksesta ja lavastuksesta huolehtineen Ben Carrén luoma fantasiamaailma on yksinkertainen ja pelkistetty, mutta silti kiehtova ja satumainen. Aina tyylitietoinen Tourneur kuljettaa puolestaan tarinaa ripeästi ja ohjaa näyttelijöitä mallikkaasti. Lopputulos on tasapainoinen ja nautittava, mykän elokuvan suuria tuntemattomia teoksia.
Kuten kaikissa kunnon saduissa, myös Sinisessä linnussa on jokaiselle katsojalle sopiva opetus. Sen mukaan maailmalta on turha lähteä etsimään onnea, sillä useimmiten se löytyy lähempää kuin osaa arvatakaan: kotoa. Onni ei ole maallinen asia, vaan se kumpuaa jokaisen omista teoista. Anteliaisuus, avuliaisuus ja lähimmäisenrakkaus ovat hyveitä, joita ei tämän elokuvan mukaan tulisi kenenkään unohtaa. Yksinkertaisia, yleismaailmallisia ja ajattomia neuvoja, joita pysähdymme miettimään aivan liian harvoin.
”Fantasiamatka ajan ja paikan tuolle puolen synnyttää yksinkertaisesti valkokankaan kauneimman sadun.” Peter von Bagh: Elokuvan historia
Tuotanto: Famous-Players Lasky
Ohjaus: Maurice Tourneur
Käsikirjoitus: Charles Maigne (Maurice Maeterlinckin näytelmästä)
Kuvaus: John van der Broek
Lavastus: Ben Carré
Leikkaus: Clarence Brown
Puvustus: Ben Carré
Näyttelijät: Tula Belle (Mitil), Robin Macdougall (Tiltil), Edwin E. Reed (isä Til), Emma Lowry (äiti Til), William J. Gross (isoisä Til), Florence Anderson (isoäiti Til), Lillian Cook (haltia Berylune), Edward Elkas (Berlingotin leski), Katherine Bianchi (hänen tyttärensä), Charles Ascot (koira), Tom Corless (kissa)