BALETTIROTTIA
”I know how to take care of myself – and I’m tired of being poor! I’m sick of being a failure!”
Broadway, teatterimaailman pyhäkkö ja unelmien teatteri, jonne miljoonat onneaan tavoittelevat nuoret suuntaavat vuosittain. Niin myös Mary Ellis (Colleen Moore), joka kaksisataa dollaria taskussaan ja ruusunpunaiset haaveet mielessään saapuu New Yorkiin. Työn saanti suurkaupungissa on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta uusien ystäviensä kanssa Mary kestää arjen kolhut.
Mary saa pian huomata, että Broadwaylla menestyäkseen on osattava luoda suhteita oikeisiin henkilöihin, muuten paikka parrasvaloissa jää todennäköisesti saavuttamatta. Kysymys kuuluukin, kuinka pitkälle Mary on valmis menemään saavuttaakseen haluamansa? Onko hänen hylättävä ystävänsä ja uhrattava periaatteensa vai voiko hän olla oma itsensä ja menestyä siitä huolimatta?
Hollywoodia 1920-luvun alussa ravistelleet skandaalit ovat varmasti olleet omiaan nostamaan esille kysymyksiä elokuva-alalla menestyneistä nuorista ja heidän elintavoistaan vai kuinka muuten voi selittää vuosikymmenen alussa heränneen kiinnostuksen viihdealalle sijoittuviin elokuviin. Vuonna 1923 valmistuneet Tyttö, joka tuli Hollywoodiin, The Extra Girl sekä Balettirottia ovat kaikki kertomuksia viihdealasta. Jokaisen peruslähtökohtana on kertoa tarina nuoresta tytöstä, joka ahkeruudellaan, aitoudellaan ja periksiantamattomuudellaan luo itselleen menestyksekkään uran viihdealalla. Siinä sivussa torjutaan kaikenlaiset hämärämiehet ja hännystelijät, jotka koettavat hyötyä naiivista tulokkaasta.
Balettirottia on sisällöltään kovin kepeä elokuva eikä se pysty yllättämään nykykatsojaa missään vaiheessa. Siinä ei ole kekseliäisyyttä eikä omaperäisyyttä, vaan se heittää ilmoille koko joukon tuttuja ja tylsiä kysymyksiä: onko menestys tärkeämpää kuin ihmissuhteet, voiko parrasvaloihin päästä ilman että suostuu moguleiden leikkikaluksi, onko hämäriä keinoja käyttäneen menestys arvokasta ja hyväksyttävää? Pitkän uran sekä näyttelijänä että ohjaajana tehneen Irving Cummingsin vähäiset taidot eivät saa tarinasta juuri mitään irti.
Myös hahmot ovat tuttuja monista muista yhteyksistä. Balettirottien keskipisteessä ovat Colleen Mooren esittämä Mary Ellis ja Alice Laken Bubbles Revere. He ovat luonnollisestikin toistensa vastakohtia. Mary on hyveellinen ja korkea moraaliltaan, kun taas Bubbles metsästää rahaa ja mainetta kaikin mahdollisin tavoin. Kenellekään ei tule varmasti yllätyksenä, kummalle neitokaisista pysyvä menestys ja onnellinen liitto lankeavat. Heidän vastanäyttelijöinään ovat köyhä mutta riittävän ylpeä pianisti George (Johnnie Walker) sekä äkkipikainen maalari Tony (Tony Merlo), jonka stereotyyppinen italialaishahmo on loppuhuipentuman kannalta keskeisessä osassa.
Balettirottia on nykypäivänä katsottuna pelkkä kliseenippu, josta olisi vaikea innostua ilman Colleen Mooren mukanaoloa. Kaikkien aikojen flapper-tytön läsnäolo riittää kuitenkin tässä tapauksessa nostamaan elokuvan unohduksen suosta, mutta ei kuitenkaan korkeammalle. Jos olet kiinnostunut Colleen Mooresta, on Balettirottia katsomisen arvoinen elokuva, mutta jos et, kannattaa miettiä kahdesti, onko rahojen sijoittaminen tähän teokseen sen arvoista.
”You see, lad, it looks as if this old street had to break you before it can make you.”
Tuotanto: Irving Cummings Production
Ohjaus: Irving Cummings
Käsikirjoitus: Hope Loring, Louis D. Lighton (James Kyrle Mac Curdyn samannimisestä näytelmästä)
Kuvaus: James Diamond
Leikkaus: V. L. Hellikson
Näyttelijät: Colleen Mooren (Mary Ellis), Alice Lake (Bubbles Revere), Johnnie Walker (George Colton), Tony Merlo (Tony Guido), Arthur Stuart Hull (Barry Peale), Freeman Wood (Frank Huntleigh), Tully Marshall (Barney Ryan), Kate Price (Lydia Ryan), Creighton Hale (näytelmäkirjailija)