Elokuvatekniikan nopean kehittymisen ja parempien tekomahdollisuuksien seurauksena valkokankaalle alkoi ilmestyä yhä suureellisempia ja mahtipontisempia elokuvia. Varsinkin Italiassa, jossa tehdyt spektaakkelielokuvat tarjosivat yleisölle elämyksiä koko rahan edestä. Saapasmaan elokuvantekijät tehtailivatkin 1910-luvun alussa koko joukon näitä mammutteja, joista eritoten Enrico Guazzonin vuonna 1912 ohjaamaa Quo vadista? ihailtiin varauksetta ympäri maailmaa.
Italialaisen elokuvan ensimmäinen suuruudenaika oli lyhyt, vain muutaman vuoden mittainen. Se päättyi maailmansotaan, jonka jälkeen kesti miltei kolme vuosikymmentä ennen kuin maan elokuvateollisuus onnistui nousemaan jälleen huomattavaan kansainväliseen asemaan Vittorio De Sican ja muiden maailmankuulujen elokuvantekijöiden johdolla. Kuin kruunuksi italialaisen elokuvan ensimmäiselle valtakaudelle valmistui Giovanni Pastronen ohjaama Cabiria, maan lukuisista suurelokuvista tunnetuin ja ylittämättömin teos, joka vaikutti suuresti niin D. W. Griffithin kuin Cecil B. DeMillenkin spektaakkelielokuviin.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Rooman valtakunnan ja Karthagon välisen toisen puunilaissodan aikaan. Tarinan päähenkilö on catanialaisylimyksen tytär Cabiria, joka katoaa isänsä palatsista Etnan tulivuorenpurkauksen aikana. Tytön pelätään kuolleen, mutta tosiasiassa hän on palvelijoiden kidnappaama. Nämä ovat ryöstäneet katastrofin aikana isäntänsä aarrekammion ja aikeissa paeta maasta tyttö mukanaan. Foinikialaiset merirosvot saavat joukon kuitenkin kiinni ja kaikki muut paitsi tyttö sekä hänen palvelijansa Croetta vangitaan. Näin alkaa Cabirian vuosia kestävä seikkailu keskellä puunilaissotia.
Pastronen käsikirjoittamaa (suosittu kirjailija Gabriele d'Annunzio oli mukana vain nimeksi), ohjaamaa ja tuottamaa Cabiriaa ei syyttä pidetä italialaisen varhaiselokuvan hienoimpana saavutuksena. Tietyistä kömpelyyksistä huolimatta se on uhmannut aikaa kiitettävästi ja on miltei sadan vuoden kunnioitettavasta iästään huolimatta vieläkin varsin toimiva elokuva. Sen temppeleissä ja palatseissa on kokoa ja näköä, eikä puvustuksessakaan ole sorruttu ylilyönteihin, vaan ne edustavat esitettyä aikakautta uskottavasti. Kuvallinen ilmaisu on niin ikään hyvällä maulla toteutettu, eivätkä lyhyet kamera-ajot, panoroinnit tai paikoin käytetyt päällekkäisotokset muodostu missään vaiheessa itsetarkoituksellisiksi, vaan toimivat osana tarinaa. Tehosteet ovat onnistuneita ja niinpä Etnan purkautuminen ja sitä seurannut tuho ovat vaikuttavaa katsottavaa edelleenkin.
Teknisesti ylivertaisen toteutuksen lisäksi Pastrone on kiinnittänyt suuresti huomiota myös näyttelemiseen, joka onkin aikakauteensa nähden erittäin hillittyä ja vähäeleistä. Aikoinaan useissakin elokuvissa esiintyneiden näyttelijöiden nimet ovat jo painuneet pysyvästi elokuvahistorian kätköihin, yhtä lukuun ottamatta. Hän on entinen Genovan satamassa työskennellyt ahtaaja Bartolomeo Pagano, joka nousi Maciste-palvelijan roolistaan tähtiin ja tuli rikastuttamaan italialaista elokuvaa kaikkialle ehtivänä voimamiehenä yli vuosikymmenen ajan. Viimeisen Maciste-roolinsa Pagano teki vuonna 1926 (Maciste vuoriston sankari), tässä vaiheessa hän oli ehtinyt esiintyä roolissa jo yli kaksikymmentä kertaa.
Cabirian menestys ei perustu kuitenkaan ainoastaan sen näyttävään ja huoliteltuun ulkoasuun – vaikka tällaisenaankin se olisi varmasti edelleen vetoava – vaan siinä on lisäksi vahvaa historiallista tuntua. Aivan kuten amerikkalaiset omia sisällissotaelokuvia tehdessään, myös Pastrone irrottautui studion kahleista ja suuntasi aidoille tapahtumapaikoille Alpeille, Sisiliaan ja Tunisiaan. Luonnossa toteutetut jaksot tuovat paitsi piristystä elokuvaan, auttavat myös saavuttamaan huomattavasti uskottavamman yhteyden historiallisiin tapahtumiin kuin mitä kenties näyttävämmät, mutta usein onttouttaan kumisevat amerikkalaiset virkaveljensä. Elokuvan esittämistä historiallisista tapahtumista tunnetuin on varmasti jakso, jossa Arkhimedes polttaa Syrakusaan hyökänneen roomalaislaivaston itse kehittämänsä, linsseistä koostuvan aseen avulla, toinen kuuluisa rekonstruktio on Hannibalin sotajoukon marssi Alppien yli Rooman kimppuun. Cabiria onkin kerännyt runsaasti kehuja myös historioitsijoiden taholta.
Cabiria on komea elokuva kaikin puolin, mutta heikkoutensa silläkin on. Pitkistä ja tapahtumia selostavista väliteksteistä johtuen sen kerronta on paikoin melko laahaavaa. Tämä oli tosin aikakaudelle ominaista ja tuolloin täysin ymmärrettävää, mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että moinen rikkoo tehokkaasti tarinan rytmin. Kun tähän lisää vielä poikkeuksellisen laajan sivuosakavalkadin, ei ihme että varsinkin ensimmäisellä katselukerralla elokuva saattaa tuntua raskaalta ja kuvat muuta sisältöä mielenkiintoisemmalta. Kyllä Cabirian lavea tarinakin useamman katselukerran myötä avautuu, mutta ehdotonta tarkkaavaisuutta sen seuraaminen vaatii.
Tuotanto: Itala Films
Ohjaus: Giovanni Pastrone
Käsikirjoitus: Giovanni Pastrone, Gabriele d'Annunzio (Titus Livusin kirjasta)
Kuvaus: Sequndo de Chomon, Giovanni Tomatis, Augusto Battagliotti, Natale Chiusano
Lavastus: Giovanni Pastrone, Romano L. Borgnetto
Näyttelijät: Lydia Quaranta (Cabiria / Elissa), Carolina Catena (Cabiria lapsena), Umberto Mozzato (Fulvio Axilla), Bartolomeo Pagano (Maciste), Italia Almirante (Karthagon prinsessa Sofonisba), Vitale De Stefano (Massinissa), Luigi Chellini (Scipio Africanus), Dante Testa (ylipappi Karthalo), Enrico Gemelli (Arkhimedes)