CAJUS JULIUS CAESAR
Italialaisista suurelokuvista puhuttaessa mainitaan yleensä vain niiden nimekkäimmät ohjaajat ja suurimmat tähdet, mutta unohdetaan usein taustalla vaikuttavat koneistot ja tekijät. Tuotantoyhtiöistä oikeastaan vain torinolainen Ambrosio Film on jäänyt historian lehdille, vaikka sinne kuuluisi toki muitakin. Yksi unohdetuista on roomalainen Società Italiana Cines, joka tuotti 1910-luvun alun merkittävimmät spektaakkelielokuvat ja oli muutenkin yksi keskeisistä tekijöistä italialaisen elokuvan maailmanvalloituksessa. Huono johtaminen ja jatkuvasti kohoavat tuotantokustannukset ajoivat lopulta tämänkin yhtiön ahtaalle, mutta konkursseista ja lopettamisista huolimatta Cines on noussut kerta toisensa jälkeen takaisin elokuvakartalle.
Yhtiön tunnetuin ja menestynein ohjaaja oli Enrico Guazzoni, jonka kolossaalinen Quo Vadis? (1913) niitti menestystä ympäri maailmaa ja vaikutti suuresti erityisesti amerikkalaisten elokuvien tyyliin ja muotoon. Quo Vadis? on tietysti maineensa ja kannuksensa ansainnut, mutta valitettavasti se on johtanut siihen, etteivät muut Guazzonin teokset ole saaneet samanlaista huomiota osakseen – elokuvaväellä kun tuntuu olevan pakonomainen tapa nostaa kultakin tekijältä yksi elokuva muiden yläpuolelle vaikka sitten toisten töiden kustannuksella. Henkilökohtaisesti pidän nimittäin seuraavana vuonna valmistunutta Cajus Julius Caesaria vielä Quo Vadistakin? hienompana teoksena. Sen peittoaa tähän mennessä näkemistäni italialaisista spektaakkeleista vain Giovanni Pastronen Cabiria (1914).
Cajus Julius Caesar on suuria historiallisia linjoja lineaarisesti kulkeva kertomus, jonka pohjana toimii William Shakespearen näytelmä vuodelta 1599. Sen tarina alkaa tulevan diktaattorin nuoruusvuosista, jatkuu seitsemän vuoden maanpakoon, Roomaan johtaneeseen paluuseen, Gallian suuriin sotiin päättyen tietenkin salamurhaan ja Marcus Antoniuksen järjestämiin kostotoimenpiteisiin. Merkittävin muutos historiankirjoitukseen liittyy juoruihin, joiden mukaan Brutus esitetään Caesarin ja tämän nuoruuden rakastetun Servilian poikana.
Jos jätetään mahdolliset historialliset epäkohdat sikseen ja tarkastellaan elokuvaa elokuvana, nähdään Guazzonin kehittyneen jonkin verran sitten Quo Vadiksen? päivien. Sisäkuvissa on edelleen tietynlaista teatterimaisuutta, mutta samalla ne ovat kuitenkin aiempaa avarampia – kaikkea ei ole tarvinnut tunkea täyteen henkilöitä ja tapahtumia. Myös joukkokohtaukset ovat hallitumpia ja ylittävät kaikki Guazzonin edellisten elokuvien vastaavat, vaikka itse taistelut ovatkin lopulta vain murto-osa näiden kohtausten sisällöstä. Yksinkertainen on kuitenkin tällä kertaa kauneinta ja kohtaus, jossa Servilia tunnustaa miehelleen Marcus Junius Brutukselle olleensa raskaana jo ennen heidän avioliittoaan ja odottavansa Caesarin lasta, osoittaa Guazzonin hallinneen myös tyylitellymmän kerrontatavan: varjoissa istuva Servilia astuu valoon tekemään tunnustuksensa ja palaa sen jälkeen takaisin varjoihin. Nykyäänhän tällaiset ratkaisut eivät yllätä ketään, mutta yli sata vuotta vanhassa elokuvassa moiset ovat hätkähdyttäviä hetkiä.
Cajus Julius Caesar voisi jäädä helposti pelkäksi historialliseksi suurmieskuvaelmaksi, jonka hahmoissa ei olisi lainkaan tarttumapintaa. Brutukselle käy kieltämättä näin, mutta sekä Servilian että Caesarin hahmojen kehittelyyn on käytetty aikaa. Heistä ensin mainittu tuskailee koko elämänsä ajan menetettyä rakkauttaan ja mahdottomuutta tunnustaa Brutukselle tämän oikeaa isää, kun taas Caesar esitetään sotataitojensa ohessa myös ihmissuhteissaan haavoittuvana ja ympärillään vaanivia vaaroja näkemättömänä, inhimillisenä henkilönä. Caesarin suojelevaisuus Brutusta kohtaan on kenties turhankin painotettua, mutta toisaalta näin luodaan lisää draamaa hänen kohtalolleen ja pojan osuudelle senaatissa tapahtuvaan salamurhaan.
Cajus Julius Caesar jatkoi Quo Vadisin? aloittamaa maailmanvalloitusta ja yhdessä Cabirian kanssa se levisi kaikkialle maailmaan. Italialainen spektaakkeli oli tae suurille ja näyttäville elokuville ja kenties elokuvan historia olisi voinut olla hyvinkin toisenlainen, ellei jo käynnissä ollut maailmansota olisi myllertänyt maailmaa tietämällämme tavalla. ”Levitysongelmat iskivät italialaiseen elokuvaan jo seuraavana vuonna. Suurimmat ongelmat alkoivat 1916 ja sodan päätyttyä se oli lyöty miltei polvilleen. Siinä vaiheessa maan elokuvatuotanto ei ollut hallitsevassa asemassa edes kotimaassaan.” (Chiara Caranti: Disordered Traffic: Film Distribution in Italy (1905-1930) teoksessa Italian Silent Cinema, A Reader, 2013).
Tuotanto: Società Italiana Cines
Ohjaus: Enrico Guazzoni
Käsikirjoitus: Raffaele Giovagnoli (William Shakespearen näytelmästä)
Lavastus: Enrico Guazzoni
Puvustus: Enrico Guazzoni
Näyttelijät: Amleto Novelli (Julius Caesar), Antonio Nazzarri (Brutus), Irene Mattalia (Servilia), Bruto Castellani, Ignazio Lupi, Pina Menichelli