CASANOVAN LEMMENSEIKKAILUT
”To us who believe that life is love and love is life!”
Vallankumousta Venäjältä paenneiden emigranttien Ranskassa 1920-luvulla tekemiä elokuvia on tuotu kotikeräilijän ulottuville viime vuosina kiitettävä määrä. Yllättävää kyllä, yksikään näistä julkaisuista ei ole ollut ranskalainen tai venäläinen, vaan niiden takana on merkittäväksi mykkäelokuvajulkaisijaksi profiloitunut amerikkalainen Flicker Alley. Viimeisimpänä tässä sarjassa on esitelty Le Giornate del Cinema Muto -festivaalin vuoden 2021 vetonaula, Casanovan lemmenseikkailut (1927), joka jäi tähtinäyttelijä Ivan Mozžuhinin viimeiseksi elokuvaksi ennen lyhyeksi osoittautunutta Hollywoodin vierailuaan.
Naisia hurmanneen ja miehiä vihastuttaneen Giacomo Casanovan (1725–1798) elämä ja seikkailut ovat olleet populaarikulttuurin suosiossa jo pitkään. Ensimmäinen filmatisointikin on reilusti yli satavuotias, mutta valitettavasti tästä Itävalta-Unkarissa vuonna 1918 tehdystä versiosta ei ole enää tallella kuin muutaman minuutin mittainen fragmentti. Niinpä Alexandre Volkoffin ohjaama Casanovan lemmenseikkailut on jäänyt aiheen tunnetuimmaksi mykkäversioksi. Näinä arkistolöytöjen vuosina voi tietenkin toivoa, että myös vanhempi versio putkahtaisi joskus esiin.
Ranskalaisen mykkäelokuvan 1920-luvun puoliväli oli suureellisten tuotantojen aikaa. Henri Fescourtin upean Kurjat-filmatisoinnin (1925) jälkeen valkokankaalla nähtiin monia suurelokuvia aina Jean Epsteinin Robert Macairesta (1925) Jean Renoirin Nanaan (1926), Raymond Bernardin Shakinpelaajasta (1926) Marcel L’Herbierin Rahaan (1928), Abel Gancen Napoleonista (1927) ja Carl Th. Dreyerin Jeanne d’Arcin kärsimyksestä (1928) puhumattakaan. Tekijä toisensa jälkeen asetti riman aiempaa korkeammalle ja tähän kollegat myös vastasivat. Näitä upeita elokuvia on sittemmin restauroitu isolla rahalla, jotta nykykatsojatkin voisivat hullaantua niiden visuaalisesta yltäkylläisyydestä.
Sitä Casanovan lemmenseikkailutkin on. Suureellinen, tuhlaileva, puvustukseltaan loistelias, lavastukseltaan kekseliäs. Elokuvaan sijoitetut frangit on käytetty huolella ja jokainen yksityiskohta on pikkutarkasti luotu. Lisäväriä tälle kaikelle antavat Venetsiassa kuvatut jaksot ja etenkin karnevaalit, joiden hienoutta on korostettu värijaksolla. Mikään tästä glamourista ei tosin yllätä venäläisryhmän elokuvia tuntevaa katsojaa.
Se puolestaan yllättää, etteivät elokuvantekijät ole saaneet juonesta juuri mitään irti. Mukana on niin komiikkaa, toimintaa kuin romantiikkaakin, mutta mikään näistä ei nouse juuri keskivertoa korkeammalle – kenties siksi, että vaikka Mozžuhin onkin todella pätevä suurena rakastajana, ei hän toimintasankarina yllä lähellekään Douglas Fairbanksin tasoa. Ei ainakaan tässä elokuvassa ja juuri siksi Casanovan lemmenseikkailut jääkin keskiverroksi tuttavuudeksi. Aikalaisyleisö oli toista mieltä ja saatan minäkin olla mielipiteineni yksin, mutta en usko, että se muuttuisi edes toisen katselukerran myötä.
Tuotanto: Ciné-Alliance, Société de Cinéromans - Films de France
Ohjaus: Alexandre Volkoff
Käsikirjoitus: Norbert Falk, Alexandre Volkoff, Ivan Mozžuhin
Kuvaus: Nicolas Toporkoff, Fedote Bourgassof, Léonce-Henri Burel
Lavastus: Alexandre Lochakoff, Edouard Gosh, Vladimir Meingart
Puvustus: Boris Bilinskij
Näyttelijät: Ivan Mozžuhin (Giacomo Casanova), Diane Karenne (Maria Mari), Suzanne Bianchetti (Katariina Suuri), Jenny Jugo (Thérèse), Rudolf Klein-Rogge (Pietari III), Rina de Liguoro (Corticelli), Nina Kochitz (kreivitär Vorontzoff), Olga Day (Lady Stanhope), Paul Guidé (prinssi Orloff)
Kesto: 159 min.
Ensi-ilta: 22.6.1927 / 8.1.1928