CHAMPAGNE
”Mitä jos tekisit elokuvan samppanjasta. Kaikki rakastavat samppanjaa.”
Näin kerrotaan British International Picturesin tuotantopäällikön ohjeistaneen Alfred Hitchcockia Farmarin naimakauppa (1928) –elokuvan jälkeen. Hitchcock suunnitteli tarinan ranskalaisesta maalaistytöstä, joka matkaa Pariisiin ja menettää siellä hyveellisyytensä. Palattuaan takaisin kotiin hän tietää, etteivät samppanjakuplat tuo välttämättä onnea, vaan varomattomalle neidolle ne voivat olla turmioksi.
BIP:n tuotannonjohto piti kuitenkin tarinaa liian yksinkertaisena, eikä suostunut käyttämään sitä tulevassa elokuvassa. Sen sijaan he valitsivat englantilaisen kriitikon Walter C. Mycroftin romaanin, josta tehdyn elokuvaversion keskeiseksi teemaksi voisi nostaa sen, ettei elämästä selviä pitämättä itsestään huolta. Valkokankaalle siirrettynä tuloksena oli rutiinityö, jota edes Hitchcock ei arvostanut: ”Se oli väljähtynyttä samppanjaa, samppanjaa ilman kuplia”.
Elokuussa 1928 ensi-iltansa saaneen Champagnen päähenkilö on amerikkalaisen liikemiehen (Gordon Harker) vauhdikas tytär Betty (Betty Balfour). Isänsä suureksi harmiksi Betty on rakastunut nuorukaiseen (Jean Braden), jota isä pitää vain onnenonkijana. Isän vastusteluista huolimatta nuoripari karkaa Eurooppaan, jossa heidän on tarkoitus mennä naimisiin. Ennen kuin laiva ehtii rantautua vanhalle mantereelle, on pariskunta ajautunut kuitenkin riitoihin ja kuvioon on astunut myös vieras mies (Theo von Alten).
Betty ei anna riitelyn vaikuttaa lomaansa vaan nauttii Pariisista täysin siemauksin. Tuhlailulle tulee kuitenkin loppu, kun isä saapuu paikalle. Isä tuo mukanaan viestin, jonka mukaan he ovat menettäneet omaisuutensa pörssissä ja että huolettomat hauskanpitopäivät ovat taakse jäänyttä elämää. Tässä vaiheessa Bettyn tuleva sulhanen päättää lähteä ja isä ja tytär jäävät kahden Pariisiin.
Alfred Hitchcockin toiseksi viimeinen mykkäelokuva on niitä teoksia, jotka voi yhden katselukerran jälkeen sysätä takaisin hyllyyn ja jättää sinne pölyttymään. Kokonaisuus on nimittäin sen verran horjahteleva, ettei oikein mistään saa otetta – katsojallekin jää epäselväksi, ollaanko tässä oltu tekemässä komediaa vai draamaa. Kumpaakaan ei kehitellä juuri lainkaan ja meno on muutenkin sen verran hengetöntä, ettei edes Jack Cox pysty komealla kameratyöskentelyllään hilaamaan elokuvaa kuiville. Ylipitkä ja laimea Champagne on Hitchcockin mykkäelokuvien pahin mahalasku.
Tarina on heikko, mutta kehuttavia eivät ole näyttelijäsuorituksetkaan. Betty Balfour on hyvä esimerkki siitä, millaista näytteleminen saattoi mykkäelokuvissa heikoimmillaan olla: Belfourin repertuaariin ei kuulu juuri muuta kuin naaman vääntelemistä ja silmien pyörittelyä. Jean Braden hänen vastanäyttelijänään ei tosin tee senkään vertaa, vaan kävelee roolinsa läpi ainoastaan yksi ilme kasvoillaan. Edellisvuonna valmistuneessa nyrkkeilydraamassa Kehä (1927) esiintynyt Gordon Harker sentään yrittää, myös Theo von Alten saa hieman eloa roolihahmoonsa.
Champagne sai aikalaisiltaan tylyn vastaanoton. Ei ihme, sillä elokuva on kaikin puolin heikkotasoinen kokonaisuus, jonka arvo tänä päivänä on vain ja ainoastaan Hitchcockin nimessä. Veikkaan, että mikäli hän olisi tehnyt Champagnen Hollywoodissa, olisi elokuvaura hyvinkin voinut olla tämän jälkeen katkolla. Tätä elokuvaa voi suositella ainoastaan intohimoisimmille Hitchcock-fanaatikoille. Triviatietona mainittakoon, että tuleva suurohjaaja Michael Powell toimi elokuvassa sekä lavastesuunnittelijana että valokuvaajana.
Tuotanto: British International Pictures
Ohjaus: Alfred Hitchcock
Käsikirjoitus: Eliot Stannard, Alfred Hitchcock (Walter C. Mycroftin romaanista)
Kuvaus: Jack Cox
Lavastus: C. Wilfried Arnold
Näyttelijät: Betty Balfour (Betty), Gordon Harker (Mark, hänen isänsä), Jean Braden (sulhanen), Theo von Alten (mies)