CHUSHINGURA
Äkkipikainen Asano Takuminokami saa tarpeekseen häntä jatkuvasti arvostelevan hoviherran käytöksestä ja käy tämän kimppuun. Vaikka uhri ei kuolekaan, Asanon katsotaan syyllistyneen niin pahaan tekoon, että hänet määrätään tekemään harakiri. Hänen miehensä päättävät kostaa mestarinsa kohtalon ja lähtevät matkalle hakemaan hyvitystä.
Japanilaisen elokuvan varhaishistoriaa on edelleen hyvin vaikea kartoittaa, sillä Tokion vuoden 1923 maanjäristys ja kopioiden aikoinaan varsin heikot säilyttämismahdollisuudet edesauttoivat filmien tuhoutumista. Löytöjä tehdään kuitenkin edelleen ja alati paraneva restaurointivälineistö edesauttaa elokuvien palauttamista valkokankaille. Makino Shozon vuosien 1910-1917 välillä ohjaama Chushingura on tästä hyvä esimerkki.
Pordenonen mykkäelokuvafestivaaleilla esitetty Chushingura koostuu monista erilaisista 1910-luvulla markkinoille tuotetuista versioista, joissa tarinaa jatkettiin ja muokattiin kulloiseenkin tarkoitukseen sopivaksi. Aina ei edes välttämättä välitetty jatkuvuudesta ja aiempien näkemysten toimivuudesta. Meille säilynyt versio on kaikista näistä elokuvista koottujen filmimateriaalien yhteensulautuma, jonka pohjana on ollut kolme erimittaista ja erilaatuista printtiä. Shozon ohjaamaa elokuvaa pidetään 47 isännättömäksi jääneen roninin legendan vanhimpana filmatisointina.
Lopputulos on luonnollisestikin hyvin primitiivinen. Sisäkohtaukset ovat teatterimaisia, eikä kamerakulma vaihdu montaakaan kertaa koko puolitoistatuntisen elokuvan aikana. Ulkona kuvatuissa jaksoissa on enemmän ilmavuutta, mutta näitä on harmillisen harvassa. Muutamissa kohdin voi huomata maalattujen taustakankaiden heiluvan tuulessa, mutta itseäni se ei ainakaan haittaa. Loppukohtauksen keinolumi on juuri niin keinotekoisen oloista kuin voi kuvitella. Taistelukohtausten ristiriitaisuus hämmästyttää: toisinaan ne ovat kuin tanssia, toisinaan erittäin heikosti toteutettuja.
Chushingura ei ole helposti lähestyttävä elokuva myöskään siihen kuuluvan benshi-selostuksen vuoksi, joka jättää etenkin ensimmäisen kymmenen minuutin aikana hyvin sekavan kuvan. Koska kamera ei liiku eikä lähikuvia käytetä, voi katsojan olla vaikeaa pysyä mukana tapahtumien kehittymisessä. Myös henkilöiden motiivit jäävät helposti hämäriksi. Alkuvaikeuksien jälkeen meno kuitenkin rauhoittuu ja kokonaisuus muuttuu helpommaksi seurata.
Kaikista luettelemistani epäkohdista huolimatta koin varhaisen japanilaisen samuraielokuvan tukipilareihin lukeutuvan Chushinguran mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Kömpelöstä ulkoasustaan huolimatta kokonaisuus pysyy kiitettävästi koossa ja juoni rullaa alun jälkeen vaivattomasti loppuun asti. Elokuvan historiasta kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti tutustua tähän teokseen, kun taas muiden on syytä olla varauksellisempia ja miettiä kahdesti, onko valmiita puolentoista tunnin aikamatkalle japanilaisen elokuvan varhaisvuosiin.
47 roninin tarina on keskeinen osa Japanin historiaa ja sitä on käsitelty monilla eri taiteen ja viihteen aloilla. Elokuvissa tätä vuonna 1701 tapahtunutta konfliktia ja sitä seurannutta kostoretkeä ovat kuvanneet monet mestariohjaajat Kenji Mizoguchia ja Kon Inchikawaa myöten. Toshiro Mifune tähditti Hiroshi Inagakin vuonna 1962 ohjaamaa versiota ja onpa amerikkalainen Keanu Reeveskin saatu mukaan Carl Rinschin muutama vuosi sitten ohjaamaan versioon. Valinnanvaraa todellakin riittää.
Tuotanto: Nikkatsu
Ohjaus: Makino Shozo
Näyttelijät: Onoe Matsunosuke (Asano Takuminokami/Oishi Kuranosuke/Shimizu Ichigaku), Kataoka Ichinojo (Kira Kozukenosuke), Arashi Kiraku (Kataoka Gengoemon/Tachibana Sakon), Otanji Kijaku (Wakisaka Awajinokami/Murakami Kiken/ravintoloitsija), Kataoka Ichitaro (Oishin vanhin poika/ravintoloitsijan poika)