THE COWARD
Suurin osa Yhdysvaltojen sisällissodasta kertovista mykkäelokuvista tuntuu olevan eeppisiä sankaritarinoita, joissa urheat nuorukaiset astelevat ylpeinä ja rinta kaarella kohti vihollista. Jokainen on valmis kuolemaan elämäntapansa puolesta, kompromisseihin ei suostuta. Sota on jokaiselle kynnelle kykenevälle kunnia-asia, eikä siitä sovi peräytyä. Kenties näin on aikoinaan saattanut ollakin, mutta siitä huolimatta on tällaisten herooisten eeposten keskellä hienoa saada käsiinsä teos, joka näyttää paitsi sodankäyntiä hieman toiselta taholta, antaa katsojalle myös ajattelemisen aihetta. Tällainen elokuva on Thomas H. Incen ja Reginald Barkerin yhteistyönä valmistunut The Coward, ”Pelkuri”.
Elokuva alkaa sisällissodan aatosta. Iäkäs eversti Winslow (Frank Keenan) on tarjonnut palveluitaan sotaan valmistautuvan konfederaatioarmeijan käyttöön, mutta on tullut ikänsä puolesta syrjäytetyksi. Hänen pojalleen Frankille (Charles Ray) on sen sijaan käyttöä ja siitä menestyneen sotilasuran tehnyt isä on enemmän kuin mielissään. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että Frank pelkää sotaa ja livistää kesken värväystilaisuuden. Kun isä saa tietää tapahtuneesta, hän tyrmistyy ja pakottaa lopulta poikansa rintamalle.
The Coward on Incen lukuisten sisällissotaelokuvien suurin taidonnäyte, tasavahva kilpailija D. W. Griffithin puoli vuotta aiemmin valmistuneelle Kansakunnan synnylle. Molempien elokuvien vahvuudet ovat mielenkiintoisissa tarinoissa, toimivassa draamassa ja suurenmoisesti luoduissa sotakohtauksissa. Siinä missä Griffithin mammuttimaista sisällissotadraamaa leimaa törkeä rasismi, on Incen teos rotupoliittisesti huomattavasti korrektimpi. Vastaavasti Griffithillä on elokuvassaan koko joukko suurenmoisia näyttelijöitä ja mieleen jääviä roolihahmoja, kun taas tällä saralla The Coward jää selvästi jälkeen. Mutta kokonaisvaltaisesti nämä kaksi teosta täydentävät toisiaan oivasti ja antavat hyvän kuvan siitä, millaisena sisällissodan jälkeläiset kokivat kansakunnan jakaneen sodan.
The Coward on erittäin tunnelmallinen elokuva ja kiitos Charles Rayn upean roolisuorituksen, on sen päähenkilöön helppo samaistua. Frankin kokemat kauhut rintamalinjan takana ovat erittäin uskottavasti esitetty ja varsinkin yöllinen vartiovuoro joella on täynnä jännitettä: lopulta kauhu saa nuorukaisesta yliotteen, sota on hänelle yksinkertaisesti liikaa. Frank pakenee takaisin kotiin ja saattaa isänsä suureen häpeään.
”Almighty God – why was I ever born to be the father of a coward?”
Incen ja Barkerin teos ei jää pelkästään hienoksi sisällissotakuvaukseksi, vaan se nostaa esille ajatuksia, joita varmasti moni mietti jo tuolloin riehuneen maailmansodan vuoksikin. Osa The Cowardin esiin nostamista asioista kuvastaa jo menneen ajan ajatusmaailmaa ja moraalikäsityksiä: onko parempi asettua vastentahtoisesti tykinruoaksi kuin asettaa niin oma kuin perheenkin nimi häpeään, onko pojan seurattava isänsä jalanjälkiä. Vastaavasti elokuva esittää aina ajankohtaisen kysymyksen onko maa, jota asutamme kaiken tämän verenvuodatuksen arvoinen.
Kansakunnan synnyn vanavedessä valmistunut The Coward on kaikin puolin vahva ja vaikuttava teos. Siinä on kosolti draamaa, upea pääosasuoritus, näyttäviä taistelukohtauksia ja hienosti esitettyjä kysymyksiä, jotka antavat katsojallekin pohdittavaa. Mikäli Griffithin elokuva ei olisi ollut tiedetynlainen suurmenestys, ehkä The Coward olisi jälkipolvien silmissä huomattavasti tunnetumpi?
Tuotanto: Kay-Bee Pictures, New York Motion Picture Corporation
Ohjaus: Reginald Barker, Thomas H. Ince
Käsikirjoitus: Thomas H. Ince oman tarinansa pohjalta
Kuvaus: Joseph H. August, Robert Newhard
Leikkaus: Thomas H. Ince
Näyttelijät: Charles Ray (Frank Winslow), Frank Keenan (eversti Jefferson Winslow), Gertrude Claire (rva Winston), Patricia Palmer (Amy), Nick Cogley (palvelija), Charles K. French (komentaja)