MAAILMAN MURJOMA
1920-luvun eurooppalaisesta elokuvasta puhuttaessa nostetaan monesti ensimmäisenä esille Saksa, jossa F. W. Murnaun, Fritz Langin ja G. W. Pabstin tapaiset suurohjaajat loivat kuolemattomia teoksiaan. Myös Neuvostoliitto saa osakseen runsaasti huomiota, vaikka nykyään tuntuukin olevan muotia panetella Sergei Eisensteinin ja kumppaneiden tarjoamaa sosialistista propagandaa. Sen sijaan Ranska jää usein yllättävän vähälle huomiolle ja silloinkin kun siitä puhutaan, muistetaan pääasiassa mainita vain kuuluisat kokeelliset elokuvat, vaikka paljon muutakin maassa tehtiin.
Ensimmäisessä maailmansodassa murjoutunut elokuvatuotanto nousi jaloilleen vähitellen, kiitos uuden ja innovatiivisen, kokeiluja pelkäämättömän ohjaajasukupolven. Abel Gance, René Clair, Germain Dulac, Jean Epstein, Jean Renoir - avantgardisteista puhumattakaan – ovat vain pieni, mutta sitäkin kuuluisampi osa ranskalaista elokuvaa. Sekä tietysti Jacques Feyder, edellisvuonna valmistuneen Atlantiksen myötä maineeseen noussut taituri, joka nautti 1920-luvun elokuvantekijöistä kenties suurinta suosiota. Sittemmin Feyder käväisi Hollywoodissakin, vain huomatakseen, ettei se ollut häntä varten.
Belgialaisen Feyderin kuuluisimpiin luomuksiin lukeutuva Maailman murjoma on Pariisin kaduille ja työläiskortteleihin sijoittuva sosiaalinen draama, kertomus pienestä ja mitättömästä ihmisestä valtakoneiston, tekopyhyyden ja suvaitsemattomuuden ristitulessa. Tarinan päähenkilö, iäkäs vihanneskauppias Jérôme Crainquebille tuomitaan muutamaksi viikoksi vankilaan solvauksesta. Rangaistus ei ole vanhukselle koettelemus, mutta sitä vastoin vapautumisen jälkeinen aika osoittautuu vaikeaksi. Entiset asiakkaat kääntävät hänelle tylysti selkänsä ja vanhus ajautuu kurimukseen, josta ei näytä olevan ulospääsyä.
Vaikka tarina onkin koskettava, esittää ohjaaja sen hillitysti ja ilman ylimääräistä tunteilua. Lopun syöksykierteenkään aikana ei sorruta kurjuudella mässäilyyn tai voivotella vanhuksen kovaa kohtaloa, vaan kuvataan tätä luonnollisesti. Kierre, johon vanhus asiakkaidensa käytöksen vuoksi ajautuu, tuo mieleen muutamaa vuotta myöhemmin valmistuneen Viimeisen miehen (1924), kun taas loppuhuipennus Frank Capran rakastetun jouluklassikon Ihmeellinen on elämä (1946). Maailman murjoma on vankka ja vaikuttava elokuva joka osa-alueeltaan, joskin "niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa" –tyylisen lopetuksen olisi suonut olevan hieman vahvempi kuin mitä se nyt on.
Feyder muistetaan myös tarkkana miljöön kuvaajana ja Maailman murjomaa pidetäänkin yhtenä parhaista kadonnutta Pariisia esittelevänä elokuvana. Alun yöllisessä läpileikkauksessa nähdään huikentelevaisia yläluokan edustajia, asiakkaita odottavia prostituoituja sekä poliisia pakoilevia rikollisia. Ohjaaja kuvasi elokuvaansa todellisilla tapahtumapaikoilla ja niinpä kaupungin ahtaat kadut, markkinapaikan ruuhkaisuus ja Seinen rantojen varastorakennukset tuovat tarinaan oivasti lisäväriä. Kokonaisuus täydentyy todellisilla hahmoilla, joiden kasvoilta paistaa eletty elämä vaikeuksineen ja ongelmineen. Maailman murjoma onkin lyhyesti tiivistettynä melodraaman kaapuun puettu elokuva arkisesta maailmasta, jossa pienet ihmiset yrittävät elää jokapäiväistä elämäänsä.
Kriittisesti aikalaismaailmaa tarkkaillut Feyder tarjoaa elokuvassaan myös näpäytyksen maan oikeuslaitokselle ja poliisille. Farssimainen oikeudenkäynti tuo mieleen Maksim Gorkin Äidin (1907): puolustusasianajaja lueskelee lehteä, oikeudenpalvelijat tekevät niitä näitä ja päätuomariakaan ei tunnu kiinnostavan vanhuksen näkökanta asiaan. Vanhuksen avuttomuutta ja ymmärtämättömyyttä vakavan tilanteen edessä kuvataan impressionistisin tehokeinoin: syyttävä poliisi esitetään jättimäisenä hahmona, kun taas ainoa puolustaja on pikkuriikkinen, miltei lattiaan vajoava mitättömyys. Puolustusasianajajan vanhus puolestaan näkee sinne tänne huitovana hahmona.
Elokuvaohjaajana uransa aloittanut ja sittemmin näyttelijäksi siirtynyt Maurice de Féraudy tekee pääosassa mieleen jäävän roolisuorituksen eivätkä muutkaan näyttelijät hullumpia ole. Pienestä lehtipojan esittäjästä, kymmenvuotiaasta Jean Forestista tuli aikalaisten suosikki ja hän tekikin Feyderin kanssa yhteistyötä vielä kahdesti uudelleen. Suureen menestykseen Forest ei kuitenkaan lopulta yltänyt ja hänen elokuvauransa päättyikin jo 1930-luvun puolessa välissä.
"Olen nähnyt elokuvan, joka minulle symbolisoi sanan täydessä merkityksessä Pariisia." D. W. Griffith
Tuotanto: Les Films Legrand
Ohjaus: Jacques Feyder
Käsikirjoitus: Jacques Feyder (Anatole Francen novellista)
Kuvaus: Léonce-Henri Burel, Maurice Forster
Lavastus: Jacques Feyder, Manuel Orazzi
Näyttelijät: Maurice de Féraudy (Crainquebille), Jean Forest (lehtipoika, "Hiiri"), Félix Oudart (poliisi n:o 64), Jeanne Cheirel (rouva Bayard), Marguerite Carré (madame Laure), Francoise Rosay (asiakas)