LA DIVINE CROISIÈRE
Jos kaikki olisivat kuin Claude Ferjac (Henry Krauss), elämä olisi todella raskasta, sillä hänen ilkeytensä ja ahneutensa sammuttaisivat liekin jokaisesta ihmissielusta. Tätä inhaa ja itsekeskeistä miestä ei kiinnosta mikään muu kuin omaisuutensa kasvattaminen ja siksipä hän määrääkin omistamansa laivayhtiön miehet töihin, vaikka jokaiselle heistä on selvää, ettei Ferjacin rotisko kestä pinnalla mikäli merenkäynti yltyy tavallista voimakkaammaksi.
Onneksi on olemassa myös hänen täydellisiä vastakohtiaan ja tällä kertaa sellainen tulee vieläpä perheen sisältä. Simone Ferjac (Suzanne Christy) on aina ollut isänsä vastakohta, köyhemmän väestön ystävä ja ymmärtäjä, joka tuo valon synkimpäänkin päivään. Hän protestoi isänsä antamia käskyjä ja kun alkaa näyttää siltä, että matkaan lähtenyt laiva on todellakin kadonnut, hän kokoaa etsintäpartion ja päättää tehdä kaikkensa merimiesten löytämiseksi.
Ranskalaisen suurohjaaja Julien Duvivierin mykän kauden elokuvaperintö oli pitkään kateissa, runneltuna tai muuten vain suuren yleisön saavuttamattomissa. Ranskassa ja Yhdysvalloissa lähes yhtä aikaa julkaistun Cinema of Discovery: Julien Duvivier in the 20s -kokoelman myötä se saatiin jaettua myös kiinnostuneiden kotikeräilijöiden kokoelmiin ja elokuvien arvostelut ympäri maailmaa ovat olleet sangen ylistäviä. Itse en ole Duvivierin teoksista toistaiseksi juurikaan innostunut, mutta jokainen ennen näkemätön elokuva voi olla silti mestariteos. Sellaisena kokoelman tekijät ovat markkinoineet vuonna 1929 valmistunutta La Divine Croisièrea.
La Divine Croisière liikkuu lähtökohtaisesti samoissa maisemissa kuin Jean Epsteinin tai Marcel L’Herbierin rannikolle sijoittuvat teokset ja tällä alueella Duvivier pystyykin aivan kollegoidensa veroiseen suoritukseen. Monilta osin neuvostoliittolaisia elokuvia mukailevan teoksen yleisilme on onnistunut: köyhän kalastajayhteisön miljöö on tallentunut hienosti, elämän ankaruus näkyy asukkaiden ahavoituneilla ja uurteisilla kasvoilla ja myrskyävän meren tuhoava voima välittyy kotikatsomoon saakka. Duvivierille ominaiset kuvalliset tehosteet ovat tällä kertaa hillittyjä ja etenkin visio kuolleista merimiehistä on tyylikäs.
Näillä avuilla elokuva kantaa pitkälle, mutta ei maaliin saakka. KAVIn erikoistutkijan Antti Alasen mukaan Duvivierin mykkäelokuvia vaivaa kuvakielen rikkaudesta ja loistavuudesta huolimatta pinnallisuus ja tähän toteamukseen on helppo yhtyä. Lähestulkoon kaikki kokoelman elokuvat ovat olleen tarinansa osalta hengettömiä, eikä La Divine Croisière ole poikkeus. Jumalainen pelastautuminen ja tunnekylläinen loppuhuipentuma ei tee mistään elokuvasta vielä mestariteosta, eikä pelkkä katumus ja anteeksianto riitä kannattelemaan kokoillan elokuvaa. Lopputulos ei siis ole tälläkään kertaa paras mahdollinen, vaikka parannusta edellisiin tuotantoihin on selvästi.
La Divine Croisière oli pitkään nähtävissä vain lyhennettynä versiona. Sensuurin poistamia jaksoja on yhytetty eri kokoelmista ja huolellisen restaurointityön ansiosta elokuva on viimeinkin saatu mahdollisimman lähelle alkuperäistä mittaansa ja ulkoasuaan – yli 90 vuotta ensi-iltakierroksensa jälkeen. La Divine Croisièrea ei ole tiettävästi esitetty Suomessa.
Tuotanto: Le Film d'Art
Ohjaus: Julien Duvivier
Käsikirjoitus: Julien Duvivier
Kuvaus: Armand Thirard, André Dantan
Näyttelijät: Henry Krauss (Claude Ferjac), Suzanne Christy (Simone Ferjac, hänen tyttärensä), Jean Murat (Jacques de Saint-Ermont), Charlotte Babier-Krauss (hänen äitinsä), Thomy Bourdelle (Mareuil), Line Noro (Jeanne de Guiven), Louis Kerly (pappi)