A COTTAGE ON DARTMOOR
Mustasukkaisuus on pirullinen tunne, varsinkin silloin, kun se saa täyden hallinnan ihmisestä. Se haittaa kaikkea tekemistä, se musertaa ja moukaroi joka puolelle, eikä helpotusta ole odotettavissa. Ajatukset pyörivät omaa pientä ja ahdasta ympyräänsä löytämättä ulospääsyä tai keinoa purkautua turvallisesti. Tämän saa kokea myös muuan Joe Ward Anthony Asquithin komeassa trillerissä A Cottage on Dartmoor (1929).
Joe työskentelee parturina samassa yrityksessä, jossa kuvankaunis Sally on manikyristi. Joe haluaisi tehdä tuttavuutta Sallyn kanssa, mutta nainen suhtautuu häneen viileästi. Kunnes erään kerran Sally pyytää Joen luokseen iltaa istumaan. Ilta ei ole mitenkään menestys, mutta se saa Joen luulemaan, että Sallylla on lämpimiä tunteita häntä kohtaan. Kunnes hän huomaa Sallyn menettäneen sydämensä toiselle.
Jos maailma olisi yhtään reilumpi, eikä julkaisijoiden tarvitsisi aina ajatella viivan alle jäävää summaa, meille tarjottaisiin muutkin tärkeät Anthony Asquithin elokuvat ihailtavaksemme. Lisää on vähitellen tulossa, mutta auttamattomasti unholaan painuneen brittiohjaajan tuotannon panttaaminen on silti käsittämätöntä, sen verran vaikuttavaa jälkeä tämä yläluokan kasvatti ainakin mykkäelokuvissaan sai aikaan. Vuonna 1928 alkanut ura päättyi vasta 1964, neljä vuotta ennen Asquithin kuolemaa. Mykkäelokuvia hän ehti tehdä ainoastaan kolme, joista A Cottage on Dartmoor valmistui viimeisenä.
Elokuva alkaa sähköisesti. Jo avausjakso, jossa nähdään nuori mies juoksemassa synkällä nummella, on kuvakerrontaa parhaimmillaan. Siirtymä syrjäiseen ja hämärään taloon, jossa nuori nainen on laittamassa lastaan yöpuulle. Leikkaus takaisin nummelle, jossa mies saapuu lähemmäs, kunnes astuu sisälle taloon… Näin vahvoja ja mukaansa tempaavia aloituksia on ani harvassa mykkäelokuvassa, eikä tahti hiljene senkään jälkeen, vaikka synkältä nummelta siirrytäänkin valaistuun parturiliikkeeseen ja aletaan käydä läpi tilanteeseen johtaneita tapahtumia. Käsikirjoituksesta vastannut Asquith kiristää jännitysruuvia pikkuhiljaa tiukemmalle, kunnes päästään loppuratkaisuun. Se herättää varmasti mielipiteitä puoleen jos toiseen, mutta omasta mielestäni se toimii kaikesta melodramaattisuudestaankin huolimatta hyvin.
Asquithin taideteos on paitsi vahvaa tarinankerrontaa, myös kuvaukseltaan vaikuttava teos. Stanley Rodwellin kamera liikkuu ennakkoluulottomasti, eikä koskaan perusteettomasti. Kuvasommitelmat ovat toisinaan varsin erikoisia ja lähikuvat ilmentäviä – paikoin tosin tuntuu siltä, että vähempikin olisi riittänyt, varsinkin iiristä olisi voinut käyttää harvemmin. Leikkaus on innovatiivista ja tunnelmaa tihentävää: alkujakson lisäksi toinen kertakaikkisen upea hetki koetaan elokuvateatterissa, jossa Joen mustasukkaisuus alkaa saada yhä ahdistavampia ja vaarallisempia piirteitä. Kuvallinen kerronta on kaikin puolin hallussa, eikä välitekstejä tarvita kuin nimeksi.
Elokuvassa on kolme keskeistä hahmoa: Joe, Sally ja hänen miehensä, joka jää hieman enemmän taka-alalle, astuen kuvaan vain silloin kun on todella tarvis. Muuten tarina pyörii Joen ja Sallyn ympärillä. Siksi onkin tärkeää, että heidän näyttelijänsä ovat tasavahvoja ja tässä Asquith on onnistunut mallikkaasti. Uno Henning ja Norah Baring ovat erinomainen parivaljakko ja heidän hahmonsa huolella mallinnetut. Monista saksalaistuotannoista muistettu Hans Adalbert Schlettow hoitaa moitteetta leiviskänsä Sallyn aviomiehenä.
A Cottage on Dartmoor on erittäin vaikuttava elokuva, jota kelpaa esitellä myös mykkäelokuvaa vähemmän tuntevalle katsojalle. Tämä teos herättää mielenkiinnon myös muita brittielokuvia ja tekijöitä kohtaan, ehkei maan filmiteollisuus niin vaatimatonta ollutkaan? Sen saamme toivottavasti nähdä tulevaisuudessa, kun vain brittiläisiä tuotantoja alkaisi tulla enemmänkin kauppojen hyllyille.
Tuotanto: Pro Patria Films Ltd.
Ohjaus: Anthony Asquith
Käsikirjoitus: Anthony Asquith (Herbert C. Pricen tarinasta)
Kuvaus: Stanley Rodwell
Lavastus: Ian Campbell Gray
Näyttelijät: Uno Henning (Joe Ward), Norah Baring (Sally), Hans Adalbert Schlettow (Harry)