O DESTINO
Monet teatterinäyttelijät halveksivat aikoinaan elokuvaa, joka näyttäytyi heille rahvaan massaviihteenä – elokuva oli heille korkeintaan ala, jolle heittäydyttiin äärimmäisessä rahapulassa, jos silloinkaan. Elokuvanäyttelijöitä vähäteltiin, eikä suuren yleisön hyväksyntäkään ollut heidän puolellaan. Tilanne alkoi muuttua sen jälkeen, kun Sarah Bernhardt esiintyi elokuvassa Les Amours de la reine Élisabeth (1912). Monet muut tähdet noudattivat suuren Bernhardtin esimerkkiä ja sen seurauksena voimme ihailla menneisyyden suuria tähtiä muualtakin kuin valokuvista.
Ranskalaisen Georges Pallun vuonna 1922 ohjaama, mutta seuraavan vuoden helmikuussa levitykseen laskettu O Destino esittelee meille yhden portugalilaisen teatterin suurista tähdistä, Palmira Bastosin. Tässä ainoassa filmiroolissaan hän esittää maailmalta kotikulmilleen palaavaa varakreivitär de Oliveiraa, joka päätyy auto-onnettomuuden seurauksena markiisitar de Souzan (Flora Fizzo) palatsiin toipumaan. Ennen pitkää varakreivitär paljastaa salaisuuksia, jotka vaikuttavat radikaalisti monen henkilön elämään.
Huomattavan uran Portugalissa tehneen Pallun elokuvat kärsivät epätasaisuudesta. Parhaimmillaan hän oli taitava draamakohtausten ohjaaja, joka pystyi välttämään tavanomaistenkin juonenkäänteiden karikot. Heikoimmillaan hänen teoksensa olivat innottomia melodraamoja, joissa sen enempää ohjaaja kuin näyttelijätkään eivät tienneet kuinka toimia. Johonkin näiden välimaastoon sijoittuva O Destino tarjoilee muutamia todella herkkiä hetkiä (varakreivitär de Oliveiran vierailu isänsä kotona on kaikessa yksinkertaisuudessaankin vaikuttava), mutta myös innotonta sanailua ja yhdentekeviä ihmiskohtaloita. Itkemisestä sokeutuneen vanhuksen kanssa Pallu on kaikkein pahimmin eksyksissä: vaikka tämän tulisi olla elokuvan hahmoista herkin, ei ohjaaja saa luotua häneen juuri minkäänlaista kosketuspintaa.
Italialaisen koulukunnan melodraamojen ystäville O Destino tarjoaa kuitenkin paljon. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta se onnistuu paikoin virittämään ihmissuhteiden väliset jännitteet tiukalle. Valitettavasti Pallu ei onnistu tälläkään saralla aivan niin hyvin kuin toivoisi ja lopun paljastukset tuntuvat jollain tapaa antikliimaksilta. Asiaa ei helpota se, että varakreivittären ja hänen tyttärensä tarinoiden kuljettaminen rinta rinnan on monin paikoin hapuilevaa. Onnistuneet hetket jäävät vähiin ja muutamat leikkausratkaisut rikkovat syntymässä olevan tunnelman juuri silloin kun ei olisi tarvis.
Palmira Bastos esiintyy roolissaan kelvollisesti. Teatterimaneerit paistavat satunnaisesti läpi ja etenkin elokuvan alkupuolella hänen näyttelemisensä on vaatimatonta. Elokuvan edetessä niin Bastos kuin hänen hahmonsakin kypsyvät ja kehittyvät ja loppua kohden hän suoriutuu kohtauksista moitteetta. Flora Fizzo ja Maria Branco tekevät muut keskeiset naisroolit rutiinilla. Miesten puolella ei päästä samanlaisiin tuloksiin, tosin heidän hahmonsakin ovat hyvin värittömiä.
O Destino oli aikansa suurin menestyselokuva, mutta kuten niin monien muiden portugalilaisten mykkäelokuvien kohdalla on käynyt, sen hype pääsi laantumaan ja elokuva painui monella tapaa unohduksiin. Onneksi Portugalin elokuva-arkisto on nyttemmin tuonut markkinoille kiitettävän määrän maan kulttuuriperintöä, jotta mahdollisimman moni harrastaja ja tutkija saa tänä päivänä tutustua näihin unohdettuihin teoksiin.
Tuotanto: Invicta Filmes
Ohjaus: Georges Pallu
Käsikirjoitus: Georges Pallu, Ernesto de Meneses
Kuvaus: Maurice Laumann
Leikkaus: Madame Meunier, Georges Pallu
Näyttelijät: Palmira Bastos (Maria da Silva Oliveira), Maria Emília Castelo Branco (Maria Oliveira), Maria Clementina (Fernanda de Souzel), Henrique de Albuquerque (D. Francisco Manuel), Raul De Oliveira (Nuno Souzel), Flora Fizzo (markiisitar de Souzel), António Pinheiro (Andre)
Kesto: 88 min.
Ensi-ilta: 16.10.1922 / ---