UNHEIMLICHE GESCHICHTEN
Grausige Nächte
Suurten klassikoiden taustalle jää aina koko joukko tuntemattomia teoksia, jotka eivät saa välttämättä lainkaan niille kuuluvaa arvostusta. Näin myös Saksassa, jonka laajalle levinnyt kauhuelokuvakenttä muistetaan pääasiassa Tohtori Caligarin kabinetista (1920), Golemista (1920), Nosferatusta (1922) ja näiden jälkeläisistä. Paul Wegenerin ja Stellan Ryen yhteistyönä syntynyt Prahan ylioppilas (1913) on jo varsin tuntematon elokuva Richard Oswaldin vuonna 1919 ohjaamasta Unheimliche Geschichtenistä puhumattakaan.
Itävaltalaissyntyinen Oswald toimi pitkän uransa aikana paitsi ohjaajana, myös tuottajana, käsikirjoittajana ja näyttelijänä. Antti Alasen mukaan ”Oswald kuului aikansa tuotteliaimpiin saksalaisiin elokuvantekijöihin: joka kuukausi hänen studioiltaan valmistui uusi elokuva esitettäväksi hänen omissa elokuvateattereissaan.” Häntä pidetään saksalaisten valistuselokuvien tärkeimpänä tekijänä, joka ei epäröinyt käsitellä sen enempää sukupuolitauteja, prostituutiota kuin homoseksuaalisuuttakaan. Oswaldin ura Saksassa päättyi natsien valtaannousun myötä, mutta hän jatkoi matkaansa sen jälkeen Itävaltaan, Hollantiin, Ranskaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin, jossa hän ohjasi viimeisen elokuvansa vuonna 1950.
Oswaldin ura oli vielä 1910-luvun lopussa täydessä lennossa, kun hän ohjasi tunnetuimman kauhufantasiansa. Lyhyiden kehyskertomusten lisäksi viidestä tarinasta koostuvassa Unheimliche Geschichtenissä nähdään kuinka rauhalliselta tuntuva yö hotellissa voi muuttua aamulla painajaiseksi, murhatut palaavat rajan takaa muistuttamaan kohtalostaan, etsivä paljastaa oudon herrasmieskerhon kieroudet ja vieraanvaraisen kreivin vaimoa lähentelevä matkamies saa kokea kauhun hetkiä isäntänsä saadessa tietää tämän yrityksistä.
Elokuvan kaikki tarinat ovat eri kirjailijoiden käsialaa ja kenties siksi niiden laatu vaihtelee keskinkertaisesta lähes loisteliaaseen. Edgar Allan Poen Musta kissa -novelli (1843) lienee tunnetuin, kun taas Oswald ja Liebmann ovat todennäköisesti kirjoittaneet omat tarinansa tätä elokuvaa varten. Itse koin heikoimmiksi sekä Robert Louis Stevensonin Itsemurhaklubin (1882) sovituksen, että Oswaldin kynäilemän tarinan. Harmillista, sillä kolme ensimmäistä kertomusta ovat kukin erinomaisia ja täynnä erittäin omaperäistä, paikoin hyytävääkin tunnelmaa. Jos joku näistä on nostettava muiden edelle, niin ensimmäisenä esitettävä Anselm Heinen The Appirition (1912) pääsi lähimmäs täydellistä.
Elokuvan tarinat keskittyvät kolmen näyttelijän ympärille. Näistä useimmissa Conrad Veidt ja Reinhold Schünzel ovat kilpakosijoita, jotka kisailevat Anita Berberin suosiosta. Julmimmaksi heidän kisailunsa menee toisessa tarinassa, jossa nopanheitossa naisen Veidtille hävinnyt Schünzel kuristaa tämän – vuosia myöhemmin Veidtin haamu saa kilpailijansa järjiltään ja lopulta tämä löydetään näkymättömän käden kuristamana. Kaikki kolme esiintyvät myös elokuvan kehyskertomuksissa, jossa he esittävät tauluihin maalattuja pirua, kuolemaa ja ilotyttöä.
Tohtori Caligarin kabinettia ennen valmistunut Unheimliche Geschichten ei ole tarinoidensa epätasaisuuden vuoksi saksalaisen kauhuelokuvan kirkkaimpia helmiä, mutta puutteistaan ja heikkouksistaan huolimatta mielenkiintoinen elokuva. Saksan kieltä taitamattomienkaan ei suotta pidä vältellä sen ainoaa olemassa olevaa julkaisua, sillä käännöstekstien puuttumisesta huolimatta elokuvan tarinoiden perässä on helppo pysyä, sen verran taitava kuvien käyttäjä Oswald on.
Tuotanto: Richard Oswald-Film
Ohjaus: Richard Oswald
Käsikirjoitus: Robert Liebmann, Richad Oswald (Anselma Heinen: Die Erscheinung, Robert Liebmann: Die Hand, Edgar Allan Poe: Musta kissa, Robert Louis Stevenson: Itsemurhaklubi, Richard Oswald: Der Spuk)
Kuvaus: Carl Hoffmann
Näyttelijät: Conrad Veidt (kuolema/ulkopuolinen/murhattu kilpakosija/matkalainen/kerhon presidentti/aviomies), Anita Berber (ilotyttö/vaimo/nainen/juopon vaimo/kerhon presidentin tytär/vaimo), Reinhold Schünzel (piru/aviomies/murhaaja/juoppo/etsivä/matkamies)