”Tämä elokuva on ottanut tehtäväkseen valaista, kuinka pelottavan helppoa meidän aikanamme on poiketa kaidalta polulta, kuinka koulutuksen laiminlyöminen voi tuhota koko elämän. Mutta se myös opettaa meille, että pohjalle ajautuneenkin on mahdollista löytää puhtaan rakkauden kautta takaisin valoon.”
Maailmansodan jälkeinen rappio oli Keski-Euroopassa niin syvä ja kaikkialle ulottuva, että sitä intouduttiin kuvaamaan muuallakin kuin saksalaisessa elokuvassa. G. W. Pabstin Iloton katu (1925) toi esille Wienin lohduttomuuden ja samaan romantiikan keskukseen sijoittuu myös Gustav Ucickyn kaksi vuotta myöhemmin ohjaama Café Elektric – olkoonkin, että elokuvassa annetaan ymmärtää tapahtumien sijoittuvan Berliiniin. Näin kenties saksalaisessa levitysversiossa, mutta alkuperäinen itävaltalaisnäkemys puoltaa Wieniä.
Elokuvan päähenkilö on taskuvarkaana ja pikkurikollisena kunnostautunut, tarvittaessa hyvin hurmaavasti käyttäytyvä Ferdl (suosittu wieniläisnäyttelijä Willi Forst), joka iskee silmänsä rikkaan rakennusurakoitsijan tyttäreen Erniin (Marlene Dietrich). Yhteisen yön jälkeen Erni on valmis tekemään mitä tahansa uuden rakkautensa puolesta, jopa varastamaan rahaa isänsä yhtiöstä. Lopulta etsivätkin kiinnostuvat Ferdlin tekemisistä, jolloin jäljet vievät alamaailman huvittelupaikkaan, Café Elektriciin.
Café Elektricin juoni on tavanomainen kertomus hyvän perheen vauhdikasta elämää viettävästä tyttärestä, joka on päättänyt tehdä ihmissuhteillaan mitä haluaa. Tosielämässä itsekin menevä ja nautintoja etsinyt Dietrich on hyvä valinta pääosaan ja rakkauskohtausten toimivuutta puoltaa vielä kulissien takainen romanssi vastanäyttelijä Forstin kanssa. Rinnalla kulkeva tarina Ernin entisestä poikaystävästä Maxista (Igo Sym) ja tämän uudesta rakkaudesta Hansista (Nina Vanna) on sen sijaan harmillisen valju kuvaus loan keskeltä löytyvästä todellisesta rakkaudesta.
Vaikka juoni on mitä on, ajan henki on saatu hyvin sisällytettyä kuvaan. Seksin ja rahan kieroutuneessa maailmassa kaikki on kaupan tai mikäli tie nousee laillisin keinoin pystyyn, kaikkea voi varastaa tai huijata. Prostituutio rehottaa avoimesti, viattomuutta ei ole ja jokainen toiselle sympatiaa jakava on tuhoon tuomittu. Ilma väreilee seksuaalista sähköä, eivätkä suoraviivaisen rohkeat kohtaukset jätä mitään arvailun varaan. Tässäkin suhteessa Dietrichin valintaa rooliin voi pitää onnistuneena, sillä hänessä on juuri sellaista aitoa seksuaalista vetovoimaa, jota muilta elokuvan näyttelijöiltä puuttuu.
Cafe Elektric on hyvin tuotettu ja hyvillä näyttelijöillä varustettu elokuva, jonka tarina ei ole kuitenkaan niin kiinnostava tai omaperäinen, että lopputulos nousisi muiden kurjalistodraamojen yläpuolelle. Tiettävästi ainoa säilynyt kopio on epätäydellinen, sillä sen viimeiset kohtaukset ovat tuhoutuneet, mutta tapahtumat on kerrottu välitekstien avulla.
Tuotanto: Sascha-Film
Ohjaus: Gustav Ucicky
Käsikirjoitus: Jacques Bachrach (Felix Fischerin näytelmästä)
Kuvaus: Hans Androschin
Lavastus: Artur Berger
Musiikki: Gerhard Gruber
Näyttelijät: Willi Forst (Fredl), Marlene Dietrich (Erni Göttlinger), Fritz Alberti (urakoitsija Göttlinger, hänen isänsä), Anny Coty (hänen seuralaisensa), Igo Sym (Max Stöger, insinööri), Nina Vanna (Hansi), Vera Salvotti (Paula, prostituoitu), Wilhelm Völcker (tri Lehner)