ENTR'ACTE
1920-luku oli ranskalaisen avantgarde-elokuvan kultainen vuosikymmen. Sodanjälkeinen uusi ohjaajasukupolvi toi raikkaita tuulahduksia perinteiseen elokuvakerrontaan ja valkokankailla saatiinkin nähdä monenlaisia ja monipuolisia, tavanomaisista poikkeavia luomuksia. Vuosikymmenen tunnetuimpiin tuotoksiin lukeutuu espanjalaisten Luis Buñuelin ja taidemaalari Salvador Dalín kehittelemä Andalusialainen koira (1928), jonka laajan suosion vuoksi monet muut aikakauden kokeelliset – ja miksei mielenkiintoisemmatkin – teokset ovat suotta jääneet liian vähälle huomiolle, milteipä tuntemattomiksi.
Yksi tällainen tuntemattomuus on ranskalaisen pitkän linjan ohjaajaveteraani René Clairin varhaisiin teoksiin lukeutuva Entr'acte, taiteilija Francis Picabian käsikirjoittama lyhytelokuva, joka esitettiin ensimmäistä kertaa viimeksi mainitun luoman baletin väliajalla. Dadaistiseksi fantasiaksi luokiteltu Entr'acte sai aikalaisiltaan hyvän vastaanoton ja nykypäivänä siitä onkin muodostunut tyylisuuntansa tunnetuin edustaja. Dadaismi itsessään hiipui taiteesta varsin pian tämän jälkeen, mutta Clairin kekseliään teoksen vaikutteita on nähtävissä vielä nykyäänkin, esimerkiksi musiikkivideoissa.
Varsinaista yhdenmukaista juonta elokuvalla ei ole. Se alkaa otoksella, jossa kaksi miestä lataa kanuunan ja laukaisevat sen kohti katsojaa. Tästä alkaa viisiminuuttinen kuvasarja, jonka otoksilla ei ainakaan äkkiseltään tunnu olevan mitään tekemistä keskenään. Tämän jälkeen seuraa elokuvan selkein jakso, jossa hautajaissaattue ajaa takaa omille teilleen lähtenyttä ruumisarkkua.
Elokuvan mielenkiintoisin seikka on sen esittämä maailma. Se on paikka, jossa kaikki tuntuu kääntyvän päälaelleen eivätkä asiat ole muutenkaan sitä, miltä ne ensi alkuun näyttävät: unelmien ballerina osoittautuukin parrakkaaksi mieheksi, rampa nousee jaloilleen kesken takaa-ajon ja pinkaisee juoksuun eikä arkussa makaava ruumis olekaan kuollut. Tekijöillä tuntuu olleen ilmiselvästi hauskaa elokuvaa tehdessään ja tämän katsojillekin välittyvän tunteen ansiosta Entr'acte onnistuu välttämään monille vastaaville tuotoksille ominaisen jäykkyyden.
Entr'acte on, kuten poikkeuksetta kaikki taide-elokuvat tuntuvat olevan, hyvin kaksijakoinen ja ristiriitainen teos. Toisaalta ei voi kuin ihailla Clairin varmaa työskentelyä ja taitoa käyttää kaikkia tuonaikaisia elokuvallisia ilmaisukeinoja hyväkseen. Vaikka monin paikoin otoksissa ei tunnukaan olevan minkäänlaista järkeä, ovat ohjaajan ratkaisut sen verran omaperäisiä ja harkittuja, että kokeellisuudestaan huolimatta Entr'acte ei vaikuta missään vaiheessa tekemällä tehdyltä tai itsetarkoitukselliselta temppuilulta. Toisaalta taas elokuvan juonettomuus johtaa väistämättä siihen, ettei tarttumapintaa tapahtumiin synny ja kun vielä mitään yksiselitteistä tulkintamahdollisuuttakaan ei tarjota, voi Entr'acte yhtälailla jättää katsojansa täysin kylmäksikin. Mutta mikäli haluaa katsella kokeellista elokuvaa ilman sen syvällisempiä tarkoitusperiä sekä samalla tutustua moniin aikakautensa nimekkäisiin taiteilijoihin, on René Clairin Entr'acte tähän erittäin hyvä valinta.
Tuotanto: Les Balléts Suedois
Ohjaus: René Clair
Käsikirjoitus: Francis Picabia
Kuvaus: Jimmy Berliet
Musiikki: Erik Satie
Näyttelijät: Francis Picabia, Man Ray, Inge Fries, Marcel Duchamp, Jean Börlin