Forssan Mykkäelokuvafestivaalit vie katsojansa tänä vuonna maailman eri kolkkiin, paikkoihin, jonne kotimaisten valkokankaiden kautta on harvoin päästy. Matkakohteina ovat Suomi, Viro, Tšekkoslovakia, Espanja, Australia, Yhdysvallat, Meksiko ja Brasilia. Esitykset ovat edellisvuoden tavoin sekä Elävienkuvien teatterissa että Työväentalolla.
Festivaalien esikoisnäytöksissä nähdään Buster Keatonin klassikoita, koululaisnäytöksissä puolestaan Harold Lloydia. Festivaaleilla on myytävänä muutaman vuoden takaista festivaalihistoriikkia, kuten myös tapahtuman virallista t-paitaa, kangaskasseista puhumattakaan. Kahtena edellisvuotena kirjoittamaani Mykkäelokuvavihkoa ei tapahtumaan ehdi valmistua.
Lippujen osto ja muu festivaali-info on luettavissa tapahtuman kotisivuilta.
ELOKUVAT PÄHKINÄNKUORESSA
James W. Horne: Hyppyä, soutua, rakkautta (College, 1927)
Harold Lloydin silmälasipoika valloitti jenkkifutisareenat elokuvassa Keltanokka (1927), kun taas Buster Keatonin opiskelijanuorukainen yrittää ottaa haltuunsa yleisurheilun eri lajit. Tähden toiseksi viimeinen itsenäinen tuotanto ei ole tunnettuudessaan suurimpien klassikoiden veroinen, mutta naurattaa takuuvarmasti kaikkia mykkien komedioiden ystäviä. Seiväshyppykohtauksen suoritti vuoden 1924 olympiavoittaja Lee Barnes. HUOM! Esitykset MA 17.8. ja KE 19.8. klo 19:00.
Buster Keaton: Seitsemän mahdollisuutta / Busterin miljoonat (Seven Chances, 1925)
Lennokas kertomus nuorukaisesta, jonka on löydettävä morsianehdokas saadakseen perinnön. Kohtaus kirkossa on syystäkin klassikko ja jakso, jossa luontokin asettuu poikkiteloin nuorukaisen taipaleelle, naurattaa edelleen. Kriitikoiden väheksymästä ilopilleristä on kasvanut vuosikymmenten saatossa yksi Buster Keatonin rakastetuimmista elokuvista. HUOM! Esitykset TI 18.8., TO 20.8. ja LA 22.8. klo 19:00.
Humberto Mauro: Braza Dormida (1928)
Varakkaan perheen hylkiöpojan ja suuren sokerintuottajaplantaasin omistajan tyttären välinen rakkaustarina on yksi ohjaajansa Humberto Mauron suurista elokuvista. Hän käyttää hyvin hyödyksi niin luontoa kuin sokeriruokoplantaasin tehdasmiljöötäkin. Näyttelijöiden välillä on juuri oikeanlaista kemiaa ja pääroistossa riittävästi särmää. Loppuhuipentuma antaa tilaa katsojan mielikuvitukselle.
Lawson Harris: Sunshine Sally (1922)
Sydneyn työläiskortteleihin sijoittuva tarina nuoresta naisesta, joka riitautuu työnantajansa kanssa ja ottaa lopputilin. Samassa rytäkässä hänen ottovanhempansa ajavat hänet kadulle, mutta kiitos hyväsydämisten ystäviensä ja puhtaan onnen, hänen onnistuu pysytellä jaloillaan eikä ajaudu luiskaan. Hallitusti kerrotun draaman viimeinen kela on kadonnut. Valtaosa Sunshine Sallyn ulkokohtauksista kuvattiin Sydneyssä, Woolloomooloon lähiössä. Elokuvan tekemisen jälkeen se on kokenut merkittävän arvonnousun ja on tänä päivänä erittäin hyvämaineinen ja varakas asuinalue.
Paul Sehnert: Tšekaa Komissar Miroštšenko (1925)
Alakuloinen melodraama Tarton rauhan ajalta, jolloin ihmiset olivat voiman ja vallankäytön pelinappuloita. Ihailtavan rohkea elokuva, sillä tekijät ovat uskaltaneet käsitellä vaikeita asioita kaunistelemattomasti ja osoittaa, etteivät yölliset pidätykset, julmat kuulustelut ja mielivaltaiset teloitusmääräykset olleet ainoastaan Josif Stalinin hirmuhallinnon käsialaa, vaan niiden perinteet olivat paljon syvemmällä, bolševikkien aikakaudella. Loppuhuipentumassa kumarretaan tällaisten teosten mestarin, D. W. Griffithin suuntaan.
Voldemar Päts: Kutsu-Juku seiklusi (1931) / Johannes Pääsuke: Karujaht Pärnumaal (1914) / Karel Lamac: Chytte Ho! (1925)
Tämänvuotinen lyhytelokuvakooste koostuu virolaisesta animaatioelokuvasta, virolaisesta satiirista sekä tšekkoslovakialaisesta slapstickistä. Vauhdikkaita ja hauskoja elokuvia säestää pianovirtuoosi Hillel Tokazier.
Florián Rey: La aldea maldita (1930)
Espanjalaisen mykkäelokuvan kenties tunnetuin teos kertoo tarinan köyhän maanviljelijän vaimosta, joka joutuu pakon sanelemana lähtemään työnhakuun kaupunkiin. Ylpeyteen, perhearvoihin ja perinteisiin nojaava elokuva kääntyy monen mutkan jälkeen anteeksiannon ja sovinnon huipentumaksi. Lokaatiokuvaus on mallikasta ja Carmen Viance tekee kohtalon kolhiman naisen roolin huolella. ”Sävykäs ja kuvallisesti ankara teos on jonkinlainen aikansa Vihan hedelmät (1940), joka välttää miserabilismin ja negatiivisuuden salakarit ja luo komeita kuvia taipumattomuuden ja perhekunnian tematiikasta.” (Peter von Bagh).
Buster Keaton & John G. Blystone: Vieraanvaraisuutta (Our Hospitality, 1923)
Buster Keatonin toinen pitkä komedia, hienostuneella huumorilla villin lännen sukuvihaongelmia käsittelevä Vieraanvaraisuutta oli hänen ensimmäinen mestariteoksensa. Tummasävyiseen tarinaan täydellisesti sijoitetut vitsit osuvat maaliinsa kerta toisensa jälkeen, eikä mitään jaksoa pilata liialla toistolla tai venyttämällä gageja turhaan. Hupaisa junaretki Rocket-veturilla lukeutuu Keatonin uran suuriin klassikkojaksoihin, raskaasti aseistautuneen pojan vierailu tytön kotona on unohtumaton ja hurja loppuhuipennus ihastuttaa trikkiotoksesta huolimatta edelleen. Ainoa Keatonin elokuva, jossa hänen sukuaan voi ihailla kolmen sukupolven osalta.
Waldemar Wohlström: Kahden tanssin välillä (1930)
Kirjailija Unto Seppäsen alkuperäiskäsikirjoitukseen pohjautuva Kahden tanssin välillä oli pitkän uran niin teatteri- kuin elokuvanäyttelijänä tehneen Waldemar Wohlströmin esikoisohjaus. Tarina sijoittuu nimensä mukaisesti kahden ravintola Nizzan naamiaisjuhlan väliin ja siinä liikutaan Helsingin juhlista pohjoisen suurille saloille ja takaisin. Ruotsissa Victor Sjöströmin alaisuudessakin työskennellyt Wohlström ohjasi urallaan myös toisen elokuvan: Olenko minä tullut haaremiin? valmistui vuonna 1932.
Roscoe Arbuckle: Out West (1918) / John Ford: The Scarlet Drop (1918)
Arbucklemainen komiikka saa rinnalleen fordimaista mestarillisuutta kaksoisnäytöksessä, jonka jalokivenä loistaa Chilestä taannoin löydetty, yli sata vuotta kateissa ollut The Scarlet Drop. Rikkaan maanomistajaperheen ja heidän halveksimansa köyhälistön välisestä vihanpidosta ammentava elokuva osoittaa Fordin olleen hyvin kypsä elokuvantekijä jo uransa varhaisessa vaiheessa. Mukana on niin ohjaajalle ominaista huumoria kuin vetävää toimintaakin sekä monista myöhemmistä elokuvista tuttuja kuvia ja kuvakulmia. Sankaritarta häiritsevä tupakointi postivaunuissa ennakoi elokuvaa Hyökkäys erämaassa (1939), unohtumaton loppuhuipentuma puolestaan varioi Cecil B. DeMillen westerniä The Girl of the Golden West (1915), joskin tunnetummaksi sen teki Howard Hawks siirtäessään sen klassikkolänkkäriinsä Rio Bravo (1959).
Gabriel Garcia Moreno: El tren fantasma (1927)
Rautateille sijoittuva jännityselokuva, jossa rautatieyhtiön palveluksessa oleva insinööri saapuu tutkimaan pikkukaupungin junavuoroissa esiintyviä ongelmia. Hänelle selviää, että tihutyöt ovat paikallisten roistojen tekemiä ja että roistojen päällikkö tapailee kaiken lisäksi asemapäällikön kaunista tytärtä, johon hänkin ihastuu. Toimintakohtaukset ja etenkin miniatyyrien avulla toteutettu onnettomuus ovat elokuvan kohokohtia. Näytteleminen on vähäeleistä ja katupoikaromantiikka sopii hahmoille hyvin. Kadonnut kuvamateriaali on korvattu valokuvilla ja selittävillä teksteillä.
Humberto Mauro: Sangue Mineiro (1929)
Humberto Mauron pääteos on kertomus rakkaudessa pettyneestä Carmenista, joka päättää tehdä itsemurhan. Paikalle sattuvat nuorukaiset pelastavat hänet ja ennen pitkää myös rakastuvat häneen. Yksinkertainen tarina on kuvattu ja kerrottu niin hallitusti, että katsojan on helppo uppoutua sen maailmaan. Näytteleminen on kauttaaltaan vähäeleistä ja etenkin pääosaa esittävä, tuottajanakin toiminut Carmen Santos osoittaa olevansa kansainvälistä tasoa. Sangue Mineiro on vahva ehdokas kaikkien aikojen hienoimmaksi brasilialaiseksi mykkäelokuvaksi.
Lisäksi festivaaliviikon aikana esitetään Ville Koiviston ohjaama dokumenttielokuva Forssan Elävienkuvien teatterin historia (2025). Näytökset ma-to klo 18:30 ja la 10:30.