GLOMDAHLIN MORSIAN
Tore Braaten, vanhan maanviljelijä Jacob Braatenin poika, palaa maailmalta kotiin ja lupaa isälleen laittaa ensi töikseen tuuliajolle ajautuneen kotitilan kuntoon. Sen lisäksi hän lupaa etsiä vaimon, joka on oikeastaan jo valmiiksi katsottuna, sillä Tore ja läheisen Glomgaardenin Berit ovat jo aikapäiviä sitten lupautuneet toisilleen. Nuorukaisten epäonneksi Beritin isällä on muita suunnitelmia tyttärensä varalle, hän on nimittäin luvannut Beritin rikkaan Berger Haugsettin pojalle, Gjermundille. Berit ei aio suostua moiseen naimakauppaan, sillä hän rakastaa vain ja ainoastaan Torea.
Carl Th. Dreyerin kahdeksas ja samalla toiseksi viimeinen mykkäelokuva, Glomdahlin morsian, valmistui Norjassa ja sai ensi-iltansa uudenvuodenpäivänä 1926. Kahden mestariteoksen, tanskalaisen Kunnioita vaimoasi (1925) ja ranskalaisen Jeanne d’Arcin kärsimyksen (1928) väliin puserruksiin jäänyttä elokuvaa ei ole koskaan liiemmin arvostettu, vaan sitä on pidetty jonkinlaisena nopeasti kokoon kyhättynä välityönä. Tämä näkyy taustatyön tekemisen vaikeutena: Glomdahlin morsiamesta ei ole kirjoitettu kuin rivi siellä täällä, elokuvahistorioitsijoiden ja kriitikoiden keskittyessä mieluummin ohjaajan tunnetumpiin teoksiin. Tällainen kaltoin kohtelu ei ole kuitenkaan oikeutettua, sillä vaikka Glomdahlin morsiamessa virheitä onkin, on se silti kaunis ja pieteetillä toteutettu teos, jolla on oma selkeä paikkansa skandinaavisella mykkäelokuvakartalla.
Elokuvalla on toki heikkoutensa, sillä Glomdahlin morsianta vaivaa tietty persoonattomuus. Myös tarina olisi kaivannut intensiivisempää tarrautumista asioihin ja tapahtumiin: nyt Dreyer antaa tapahtumien kulkea omalla painollaan ja jännitys purkautuu tyydyttävällä tavalla vasta griffithmäisessä loppuhuipentumassa. Tämä ei kuitenkaan estä katsojaa nauttimasta elokuvasta, sillä sen minkä Glomdahlin morsian sielukkuudessa häviää, se ulkoasussa voittaa. Stillerin, Sjöströmin ja Karun parhaat maisemaelokuvat saavat näiltä osin vakavan haastajan, sen verran vaikuttava elokuva on kyseessä.
Dreyer oli suvaitsevaisuuden ahkera puolestapuhuja ja Glomdahlin morsiankin kietoutuu tämän universaalin hyveen ympärille. Kun pastori muistuttaa elokuvan lopussa rakkauden olevan Jumalan lahja, johon kuolevaisten ei pidä puuttua, hän painottaa suvaitsevuutta ja ymmärtämistä. Ihmisen täytyy saada solmia suhteensa sydämen mukaan, ei vanhojen tapojen tai keinotekoisten avioliittojen kautta, sillä se tie vie vain tuhoon – Glomdahlin morsiamessa tätä tietä edustaa vihainen ja väkivaltainen Gjermund, joka on valmis jopa tappamaan Toren päästäkseen tästä eroon.
Kaksi näyttelijää on nostettava muiden yläpuolelle ja he ovat elokuvan rakastavaiset, Torea esittävä Einar Sissener ja Beritiä tulkitseva Tove Tellback, joiden nuoruus, viattomuus ja elämänilo tarttuvat katsojaankin. Heidän yhteisissä kohtauksissaan on sellaista kaunista ja hienovaraista eroottista väreilyä, johon ani harva valkokangaspari on yltänyt. Valitettavasti muut hahmot ovat sen verran ohuita, ettei heitä näyttelevillä ole tarjottavana kuin perussuoritus. Henkilökohtaisesti olisin halunnut nähdä, mihin Einar Tveito olisi Gjermundina yltänyt, sillä hänen hahmossaan olisi ollut mahdollisuuksia paljon enempäänkin.
Glomdahlin morsian on muutamista heikkouksistaan huolimatta viehättävä elokuva. Tarina kulkee kepeästi (ainakin 71 minuuttia pitkässä versiossa), maisemat ovat maalauksellisen kauniita ja pääosakaksikko tekee hienostunutta työtä. Dreyer-faneille tämä on pakollinen nähtävä, mutta ei muidenkaan kannata suotta Glomdahlin morsianta vältellä.
Tuotanto: Victoria-Film
Ohjaus: Carl Th. Dreyer
Käsikirjoitus: Carl Th. Dreyer (Jacob B. Bullin romaaneista)
Kuvaus: Einar Olsen
Lavastus: Jens Wang
Leikkaus: Carl Th. Dreyer
Näyttelijät: Einar Sissener (Tore Braaten), Tove Tellback (Berit Glomgaarden), Stub WIberg (Ola Glomgaarden), Harald Stormoen (Jacob Braaten), Alfhild Stormoen (Kari Braaten), Oscar Larsen (Berger Haugsett), Einar Tveito (Gjermund Haugsett), Rasmus Rasmussen (pastori), Sofie Reimers (pastorin vaimo), Julie Lampe (Guri)