Saksalaisen kauhuelokuvan varhaisiin suurteoksiin lukeutuva Golem-filmatisointi valmistui 1920. Preussilaissyntyinen näyttelijä/ohjaaja Paul Wegener (1874-1948) oli niin kiinnostunut juutalaisten muinaisesta legendasta, että oli filmannut sen jo kahdesti aiemmin (1915, 1917). Nämä versiot ovat valitettavasti kadonneet, joten Wegenerin viimeinen Golem-elokuva saa toimia ainoana todisteena hänen visioistaan.
                 
Golemin legenda sijoittuu 1500-luvun Prahaan. Viisas rabbi Löw lukee tähdistä, että hänen kansaansa uhkaa onnettomuus. Ennustus käy pian toteen, kun hallitsijalta tulee tieto, että juutalaiset ovat levittäneet ruttoa ja heidän on sen vuoksi poistuttava kodeistaan mitä pikimmiten. Puolustaakseen kansaansa rabbi rakentaa savimies Golemin, yli-ihmisen, jonka hän herättää henkiin muinaisen loitsun avulla. Golem pelastaa juutalaiset karkotukselta ja palvelee mestariaan pyyteettömästi aina siihen saakka, kunnes rabbin apuri käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa. Hirviö riistäytyy käsistä ja alkaa tuhota ghettoa.
Saksalaisen elokuvan nousu maailmanmaineeseen oli tapahtunut edellisvuonna valmistuneen Tohtori Caligarin kabinetin myötä, joten Golem oli tekijöilleen suuri haaste. Sen tekemiseen valjastettiinkin koko joukko saksalaisen elokuvan suurnimiä: arkkitehti Hans Poelzigin luoma ekspressionistinen Praha on erittäin tyylikäs, Karl Freundin kuvaus puolestaan ensiluokkaista. Erikoistehosteet ovat vaikuttavia ja varsinkin Golemin henkiinherättämiskohtaus on ikimuistoinen. Lopputulos onkin kaunis ja kiehtova.
                 
Visuaalisen näyttävyyden rinnalla itse tarina on melko suoraviivainen. Moinen ei kuitenkaan haittaa elokuvan nautittavuutta millään muotoa, sillä kuten kaikissa kunnon hirviöelokuvissa myös tässä hirviö on kaiken keskipiste. Golem ei jää pelkäksi elottomaksi savimöhkäleeksi, vaan Wegener antaa sille aimo annoksen inhimillisyyttä. Näyttelijätyöskentely on tyylin ja aikakauden mukaista, eli Wegenerin tulkitsemaa Golemia ja Albert Steinrückin rabbia lukuun ottamatta jokseenkin teatraalista, hivenen häiritsevääkin. Varsinkin Wegenerin vaimo Lyda Salmonova on Löwin tyttären roolissa pahasti eksyksissä.
Wegener loi elokuvallaan kivijalan, jonka päälle muiden hirviöelokuvien tekijöiden on ollut vuosikymmenten ajan helppoa rakentaa. Erilaisia Golem-elokuvia on tehty tämän jälkeen vaikka kuinka, mutta Wegenerin teoksen tasolle ne eivät ole yltäneet. Selkeimmin Wegenerin perintöä ammensi Universal tehdessään kuuluisan Frankenstein-elokuvansa (1931). Golemin vaikutteet ovat vahvasti läsnä elokuvassa koko ajan eikä vähiten itse hirviössä, jota varten Boris Karloff opetteli Golemin eleitä ja kävelytyyliä. Wegener itse ei palannut enää aiheen pariin ja jätti muutenkin tämän elokuvan jälkeen ohjaamisen vähemmälle keskittyen itse näyttelemiseen.
                 
Päivitys 2026
Filmmuseum Münichin 2015—2020 tekemä restaurointi on selkeä kasvojenkohotus aikaisempiin versioihin. Materiaali on koottu Argentiinan elokuva-arkistosta, Itävallan elokuva-arkistosta, Bundesarchivista, Deutsche Filminstitutista sekä Deutsche Kinemathekista. Mukaan on liitetty ensimmäistä kertaa myös Hans Landsbergerin alkuperäinen musiikki, jonka avulla kohtaukset pystytiin viimeistelemään oikeaan muotoon ja pituuteen. Laatu on kokonaisuudessaan huomattavasti parempi jopa dvd:ltä katsottuna, kuten kuvakaappauksista ilmenee (kuvat 1 ja 2). Vertailumateriaalina on Eurekan julkaisu vuodelta 2003, joka pohjautuu Enno Patalasin 1980-luvun alussa tekemään rekonstruktioon.
Uudessa restauroinnissa on käytetty mahdollisimman paljon A-negatiivia. Tämän seurauksena monet kohtauksista nähdään hieman eri kuvakulmassa kuin aiemmin, toisinaan hyvin radikaalisti (kuva 5 on vanhasta ja kuva 6 uudesta restauroinnista). Myös kuva-ala on joissain kohtauksissa kasvanut (kuvat 7 on vanhasta ja kuva 8 uudesta restauroinnista). Myös taiteelliset rajaukset poikkeavat jonkin verran edellisestä versiosta. Välitekstit on rekonstruoitu alkuperäistä vastaaviksi, samoin on toimittu värisävyksen osalta.
Uuden restauroinnin kesto on kuutisen minuuttia aiempaa pidempi, jos vertailupohjana käytetään dvd-julkaisuja. Eroa on kuitenkin hyvin vaikea huomata, sillä varsinaista lisämateriaalia ei ole kuin korkeintaan muutamissa kohden (kuva 4, jossa Golem seisoo kahden ritarin vieressä, puuttuu vanhasta rekonstruktiosta). Ghetossa järjestettävien juhlien kokoonkutsu vaikuttaa uudessa versiossa poikkeavana kuvajärjestyksen osalta. Varsinaiset alkutekstit ovat uudessa versiossa lyhyemmät, mutta informaatioruutuineen ja loppukrediitteineen ne kasvattavat elokuvan kokonaispituutta parilla minuutilla. Lopputulos ei oleellisesti muutu, joten tähdityskin pysyy ennallaan.
                 
Tuotanto: Projektions-AG Union / Ufa
Ohjaus: Paul Wegener, Carl Boese
Käsikirjoitus: Paul Wegener, Henrik Galeen (Gustav Meyrinkin tarinasta)
Kuvaus: Karl Freund
Lavastus: Hans Poelzig, Kurt Richter
Puvustus: Rochus Gliese
Näyttelijät: Paul Wegener (Golem), Albert Steinrück (rabbi Loew), Ernst Deutsch (Famulus), Lyda Salmonova (Miriam Loew), Otto Gebühr (keisari), Hans Stürm (rabbi Jehuda)