GÖSTA BERLINGIN TARU
Kun Victor Sjöström lähti alkuvuodesta 1923 Hollywoodiin, ehtivät kriittisimmät arvostelijat jo ennustaa ruotsalaisen elokuvan lamautuvan. Moisesta vähättelystä suivaantunut Mauritz Stiller päätti näyttää epäilijöille, että hänelläkin oli kylliksi taitoa pitää taso edelleen korkeana. Seuraavaksi filmausaiheekseen Stiller valitsi kunnianhimoisesti Selma Lagerlöfin suurta suosiota nauttineen romaanin Gösta Berlingin taru (1891). Samannimisestä elokuvasta muodostuikin paitsi yksi Stillerin uran suurista teoksista, myös läpimurto vasta 19-vuotiaalle Greta Garbolle.
Gösta Berling on alkoholin kiroihin ajautunut ja sitä myötä virastaan poispotkittu pappi, joka on monen mutkan kautta päätynyt suureen Ekebyn kartanoon kavaljeeriksi. Hänen elämänsä rikkaan kartanon palkollisena on melkoista seikkailua: oivana seuramiehenä Gösta on taattu vieras juhlissa ja juomingeissa, eikä komeasta ulkonäöstä ja hyvistä käytöstavoista ole puolestaan haittaa paikallisten nuorikkojen parissa. Mutta sisimmältään Gösta on jotain aivan muuta: usein itsesääliin ajautuva, sisältä kuollut hurmuri, joka etsii elämäänsä todellista rakkautta.
Lagerlöfin romaanin filmaaminen olisi haaste kenelle tahansa, mutta Stiller on suoriutunut urakasta kiitettävästi - joskin alkuperäisteoksen ystäville elokuvaversio voi osoittautua pettymykseksi. Sinne tänne rönsyilevää tarinaa ei ole yritettykään siirtää valkokankaalle sellaisenaan, vaan ohjaaja sekä toisena käsikirjoittajana toiminut Ragnar Hyltén-Cavallius ovat karsineet niin juonta kuin hahmoja paikoin rankallakin kädellä. Toiminta keskittyy pääasiassa Göstan ympärille, jonka seurauksena suuri osa romaanin rikkaasta ja mielenkiintoisesta henkilöstöstä jää joko tyystin syrjään tai ohitetaan vähäisillä sivuhuomautuksilla. Monet aikalaiskriitikot arvostelivatkin Stillerin ratkaisuja, mutta näin vuosikymmenten jälkeen huomaa ohjaajan olleen oikeassa. Hieman liian tavanomaisesta ja tylsähköstä lopusta huolimatta elokuvaversio toimii moitteetta eikä tarinaan jää mitään lisättävää – itse asiassa lisämateriaali saattaisi pahimmassa tapauksessa vain sekoittaa kokonaisuutta sekä paisuttaa entisestäänkin pitkää (3 tuntia) elokuvaa liiaksi.
Svensk Filmindustri ei säästellyt kuluissa ja Gösta Berlingin taru onkin täynnä visuaalista loistokkuutta. Lagerlöfin romaanin tunnelma on saavutettu erinomaisesti Stillerin ohjatessa varmaotteisesti niin suuria toimintakohtauksia kuin intiimiä draamaakin. Stillerin ansioksi voi laskea senkin, etteivät tarinan keskeiset hahmot huku suurista puitteistaan huolimatta ympäristöönsä, vaan heidän kohtalonsa ja tarinansa pysyvät etusijalla koko ajan. Ja kuten Stillerin suurelokuvissa usein on tapana, sisältää Gösta Berlingin tarukin monia mieleenpainuvia kohtauksia ja väkevästi toteutettuja jaksoja. Kuuluisin näistä on ehdottomasti viimeisenä kuvattu Ekebyn kartanon suuri palo, josta on vuosikymmenten saatossa muodostunut vertauskuvalliset jäähyväiset ruotsalaisen elokuvan kulta-ajalle.
Nimiosaan kiinnitetty Lars Hanson esittää roolinsa valtavalla antaumuksella. Hansonin ote hahmoonsa ei horju missään vaiheessa ja Gösta Berlingiä voikin pitää tämän maansa suuriin elokuvatähtiin lukeutuneen näyttelijän parhaimmistoon lukeutuvana roolina. Erittäin hyvin onnistuu myös Garbo, varsinkin kun tietää, ettei neitokainen ollut näytellyt aiemmin kuin muutamassa lyhyessä mainos- ja elokuvapätkässä. Garbon ensimmäiset kohtaukset eivät tarjoa vielä mitään mullistavaa, mutta taitavana ja erittäin vaativana ohjaajana Stiller piiskaa suojattinsa elokuvan edetessä huimaan vireeseen. Harvan elokuvatähden ensimmäinen merkittävä rooli on yhtä vakuuttava kuin Garbolla.
Gösta Berlingin taru merkitsi päätöstä myös Stillerin Ruotsin uralle. Yhdessä Garbon kanssa hän suuntasi Berliiniin, jossa Garbo näytteli roolin G. W. Pabstin elokuvassa Iloton katu (1925). Saksasta heidän matkansa jatkui Hollywoodiin, jonne Hansonkin saapui muutamaa vuotta myöhemmin. Loppu onkin historiaa: Garbosta sukeutui yksi elokuvataivaan suurimmista tähdistä, kun taas Stiller palasi muutaman vuoden jälkeen takaisin kotiin ilman, että yksikään hänen Hollywoodissa ohjaamistaan elokuvista olisi päätynyt ensi-iltaan hänen haluamanaan versiona.
Tuotanto: Svensk Filmindustri
Ohjaus: Mauritz Stiller
Käsikirjoitus: Mauritz Stiller, Ragnar Hyltén-Cavallius (Selma Lagerlöfin romaanista)
Kuvaus: Julius Jaenzon
Lavastus: Vilhelm Bryde, Ragnar Brattén, Erik Jerken
Puvustus: Ingrid Günther
Näyttelijät: Lars Hanson (Gösta Berling), Greta Garbo (Elisabeth Dohna), Gerda Lundequist (Margaretha Samzelius), Hilda Forsslund (hänen äitinsä), Otto Elg-Lundberg (majuri Samzelius), Jenny Hasselquist (Marianne Sinclaire), Sixten Malmerfelt (Melchior Sinclaire), Sven Scholander (Sintram)