ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Mitä syvemmälle mykkäelokuvien maailmaan kaivaudun, sitä enemmän esiin nousee nimikkeitä, joiden näkemisestä tulee melkeinpä pakkomielle. Tällainen on jo pitkän aikaa ollut Arthur von Gerlachin jäähyväisteos, 1600-luvun Saksaan sijoittuva jylhä ja alakuloinen balladi Grieshuusin tarina. Harvoin esitetystä elokuvasta kirjoitetut arviot ovat olleet poikkeuksetta innostavia ja muutamat näkemäni still-kuvat ovat ruokkineet mielikuvitusta entisestään. Kiitos F. W. Murnau Stiftungin rahoittaman hienon restauroinnin ja Universum Filmin julkaiseman dvd:n, Grieshuusin tarina on viimeinkin saatavana myös kotikokoelmiin – tosin ilman englanninkielistä tekstitystä.

Grieshuusin iäkkäällä linnanherralla on kaksi huonosti keskenään toimeen tulevaa poikaa, Detlev ja Hinrich. Heistä ensin mainittu viettää aikaansa hoveissa ja kartanoissa, kun taas jälkimmäinen asuu isänsä hoteissa ja nauttii maaseudun rauhasta rakastaen samalla läheisen maatilan tytärtä. Hinrichin mahdolliset naimakaupat eivät ole isän mieleen, joten hän tekee pojastaan perinnöttömän. Isän kuoltua veljekset riitautuvat lopullisesti ja ennen pitkää vihanpito etenee siihen pisteeseen, ettei yhteenottoa voi välttää.

Neubabelsbergin studioilla ja Pohjois-Saksan Lüneburger Heidella kuvattu Grieshuusin tarina on visuaalisesti vaikuttava teos. Fritz Langin Väsyneen kuoleman (1921), F. W. Murnaun Nosferatun (1922) ja Mauritz Stillerin suurten maaseututeosten jalanjäljissä kulkeva elokuva yhdistelee saksalaista lavastetaituruutta ja skandinaavista luontokuvausta toisiinsa hätkähdyttävällä tavalla ja täysin ilman keinotekoisuuden häivää. Valmistumisvuodestaan huolimatta kamera ei juurikaan liiku, vaan von Gerlach nojaa kerronnassaan vahvojen kuvien ja leikkauksen yhteispeliin.

Epäonnista rakkautta ja veljesvihaa painottava tarina on parhaimmillaan alkupuolella, käytännössä siihen asti, kunnes Detlev ja Hinrichin välit katkeavat lopullisesti. Tämän jälkeen melodramaattisuus nostaa päätään ja kohtalon kova koura koittelee kaikkia tarinan päähenkilöitä. Loppuratkaisu sitoo kyllä langat yhteen ja rakastavaiset saavat jälleen toisensa, mutta Lil Dagoverin esittämän Bärben henkiolennon läsnäolo tuntuu liioittelulta – olkoonkin, että näistä kohtauksista tulee mieleen Stillerin mestarillinen Aarne-herran rahat (1919).

Arthur von Gerlach kuoli pian elokuvan valmistumisen jälkeen. Hänen uransa jäi ainoastaan neljän elokuvan mittaiseksi ja niistäkin kaksi ensimmäistä on kadonnut historian hämärään. Sekä Vanina (1922) että Grieshuusin tarina osoittavat kuitenkin kyseessä olleen todellisen lahjakkuuden – siksi meidän on helppo yhtyä Lotte H. Eisnerin mielipiteeseen, jonka mukaan von Gerlach olisi hyvinkin voinut kohota Langin ja Murnaun tavoin korkeuksiin.

”Tämä filmi osoittaa, että saksalaiset ovat edelleen mestareita historiallisen filmin alalla. Ohjaus, tyyppien valinta, puvut ja kaikki asetelmat ovat ensiluokkaisia sekä todistavat, että Saksa ryhtyy vakavasti puolustamaan Vanhan maailman mainetta kilpaillen dollarimaan kanssa filmimarkkinoista.” Filmiaitta 15-16, 1925.

ZUR CHRONIK VON GRIESHUUS, 1925 Saksa

Tuotanto: Ufa Ohjaus: Arthur von Gerlach Käsikirjoitus: Thea von Harbou (Theodor Stormin novellista) Kuvaus: Fritz Arno Wagner, Carl Drews, Erich Nitzschmann Lavastus: Robert Herlth, Walter Röhrig, Hans Poelzig Musiikki: Gottfried Huppertz Puvustus: Guderian
Näyttelijät: Lil Dagover (Bärbe), Paul Hartmann (Hinrich), Rudolf Forster (Detlev), Rudolf Rittner (Owe Heiken), Gertrud Arnold (Matte), Arthur Kraußneck (Grieshuusin linnanherra)