HÄÄMARSSI
Rakkaus! Ilman sinua avioliitto on pyhäinhäväistystä ja pilkantekoa!
Erich von Stroheim oli tutkiskellut prinssin ja tavallisen tytön välistä rakkaustarinaa jo elokuvassaan Elämän valhe (1923), mutta tuolloin hänet oli sysätty ohjaajan paikalta syrjään, eivätkä tilalle palkatun rutiiniohjaaja Rupert Julianin persoonattomat ratkaisut saavuttaneet lainkaan Stroheimin visioiden tasoa. Häämarssin kohdalla tilanne näytti huomattavasti valoisammalta itsenäisen tuottajan, Pat Powersin lupautuessa rahoittamaan Stroheimin elokuvan. Antaessaan Stroheimille vapaat kädet elokuvan tekoa varten ei Powers joko tiennyt mihin ryhtyi, tai sitten hän yksinkertaisesti uskoi pystyvänsä pitämään tämän tuhlailun kurissa. Toisin valitettavasti kävi, eivätkä Stroheimin visiot tälläkään kertaa päässeet täydellisinä valkokankaalle saakka, vaikka yleisesti Häämarssia pidetäänkin hänen elokuvistaan ehyimpänä alkuperäistarinan suhteen. Kustannusten noustua reilusti yli budjetoidun, irtisanoutui Powers elokuvasta ja myi osuutensa Paramountille. Studio keskeytti kuvaukset ja sysäsi Stroheimin syrjään. Elokuvan toinen osa, The Honeymoon, jäi kesken eikä sitä esitetty Yhdysvalloissa milloinkaan. Ainoastaan eurooppalaisilla ja eteläamerikkalaisilla katsojilla oli mahdollista nähdä tämä osa, kunnes tulipalo tuhosi ainoan säilyneen kopion 1959.
Häämarssi sijoittuu Wieniin, ensimmäisen maailmansodan aattoon. Kaupunki valmistautuu Corpus Christiin, vuoden tärkeimpään ja suurimpaan uskonnolliseen ja sotilaalliseen juhlaan. Heidän joukossaan on myös ylimyssuvun ainoa poika, prinssi Nicki (Stroheim), joka tuhlailevan elämäntyylinsä vuoksi on ainaisessa rahapulassa. Tämän vuoksi hän on valmis menemään naimisiin kenen tahansa tarpeeksi rikkaan perheen tyttären kanssa. Juhlaseremonioiden aikana Nicki iskee silmänsä väkijoukossa seisoskelevaan Mitziin (Fay Wray), jolla on tahollaan myös sulhasehdokas valittuna. Onnettomuuden seurauksena nuoret tutustuvat, ihastuvat ja kokevat ensimmäistä kertaa todellisen rakkauden.
Stroheimin elokuvat käsittelivät poikkeuksetta rakkautta, jonka puute tekee ihmisen onnettomaksi. Järjettömien naisten (1922) suurlähettiläs ajaa vaimonsa vieraan syliin, sillä hänellä ei ole antaa tälle tarpeeksi aikaa ja huomiota. Ahneuden (1925) rakastavaisten yhteiselon ja onnen sotkee puolestaan sairaalloinen rahan palvonta. Häämarssissa Stroheim tutkiskelee estottomasti eurooppalaisten hallitsijasukujen sovittuja avioliittoja, joissa rakkauden sijaan keskeisintä osaa näyttelee raha. Häämarssin loppukohtaus on ohjaajalle ominaiseen tapaan voimakas, myös välitekstit ovat paljastavia ja osuvia:
"Mutta tyttöhän ontuu."
"Mitäpä on pieni ontuminen kahdenkymmenen miljoonan rinnalla?"
Kriittisestä ja ironialla höystetystä kokonaisuudesta huolimatta Häämarssi on Stroheimin elokuvista ainoa, jossa rakkauden ikuinen kaipuu myös ajoittain täyttyy. Nickin ja Mitzin yhteiset hetket yöllisessä puistossa huokuvat romantiikkaa sekä täyttävät kaipuun, jota kumpikaan ei tahoillaan ole aiemmin kokenut. Pienen rakkauden täyttämän hetken ajan he saavat olla onnellisia, kunnes edessä on jälleen paluu arkeen. Vastaavanlaista tunnetta on saavutettu harvoin edes lajityypin suurimpien elokuvien kohdalla.
Häämarssi on ihailtavan pikkutarkasti ja antaumuksella toteutettu elokuva. Ensimmäisen maailmansodan aamunkoitteessa paistatteleva Wien suorastaan henkii ylellisyyttä sekä kuninkaallista ylväyttä. Niin ikään teurastamon löyhkäävä miljöö, orgiat Madame Rosan bordellissa ja yöllisen puiston kukkivien omenapuiden luoma romanttinen illuusio ovat käsin kosketeltavia. Tällainen periksiantamattomuus ei kuitenkaan Stroheimin kohdalla tarkoittanut ainoastaan ulkokultaista loistoa, vaan auttoi niin katsojaa kuin näyttelijöitäkin eläytymään tarinaan ohjaajan tarkoittamalla tavalla. Häämarssi on Stroheimin elokuvista näyttävin, kuin fantasialla höystetty romanttinen unikuva kadonneesta maailmasta.
Elokuvan tarinassa ei ole heikkouksia. Se tarraa otteeseensa heti alusta lähtien, eikä päästä irti ennen kuin viimeinenkin teksti on kadonnut valkokankaalta. Myös roolihahmojen realistisuuteen paneuduttiin antaumuksella - Stroheimin omistautumista tällä saralla kuvaa se, että hän yhdessä käsikirjoittajaystävänsä Harry Carrin kanssa kirjoitti elämäntarinan Cecelian äidistä, vaikka tätä ei edes koko elokuvassa mainita. Kaiken täytyi olla täydellistä ja tämä oli Stroheimin mielestä ainoa keino tehdä tytöstä täysin uskottava.
Prinssiä näyttelevä ohjaajamestari on vahvassa vedossa. Rooli kuuluu ehdottomasti Stroheimin parhaimpiin Renoirin Suuren Illuusion (1937) von Rauffensteinin hahmon ohella. Vasta yhdeksäntoistavuotias Fay Wray, joka sittemmin nousi koko maailman tietoisuuteen King Kongin (1933) saavuttamattoman rakkauden kohteena, on kuin viattoman ja pyyteettömän rakkauden perikuva. Wray luo olemuksellaan tarvittavan kontrastin hahmonsa ja prinssin välille. Stroheimin elokuvista tutut vakionäyttelijät säestävät pääkaksikkoa erinomaisesti.
Häämarssi ei saanut ilmestyessään osakseen kovinkaan mairittelevia arvosteluja. Sitä pidettiin tyypillisenä Stroheim-elokuvana ja yhä enemmän alkoi näyttää siltä, että Stroheimin aika elokuvaohjaajana alkoi olla lähellä loppuaan. Vähitellen mielipiteet kuitenkin muuttuivat ja nykyään Häämarssi tunnustetaan yleisesti yhdeksi suurimmista mykkäelokuvista.
Tuotanto: Pat Powers / Paramount
Ohjaus: Erich von Stroheim
Käsikirjoitus: Erich von Stroheim, Harry Carr
Kuvaus: Hal Mohr, Ben F. Reynolds, Buster Sorenson (mustavalkojaksot), Ray Rennahan (Technicolor)
Lavastus: Richard Day, Erich von Stroheim
Leikkaus: Frank E. Hull, Josef von Sternberg, Erich von Stroheim
Musiikki: J. S. Zamecnik
Puvustus: Max Rée, Richard Day, Erich von Stroheim
Näyttelijät: Erich von Stroheim (prinssi Nicki von Wildeliebe-Rauffenburg), Fay Wray (Mitzi Schrammell), Matthew Betz (Schani Eberle), Zasu Pitts (Cecelia Schweisser), George Fawcett (ruhtinas Ottokar), Maude George (ruhtinatar Maria), George Nichols (Fortunat Schweisser), Dale Fuller (Katerina Schrammell), Hughie Mack (Schanin isä)