HÄIDENVIETTO KARJALAN RUNOMAILLA
Kotimaista mykkäelokuvaa tuntuu vaivaavan paha arvostuksen puute. Vai kuinka muuten on selitettävissä se, että edes ”Suomalaisen elokuvan satavuotisjuhlavuosi” 2007 ei poikinut ainoatakaan mykän kauden teosta kotiharrastajan käyttöön saatavaksi? Kotimaiset mykkäelokuvat ovat vanhoista videojulkaisuista huolimatta edelleenkin arkistojen aarteita ja festivaalien syrjähyppyjä yhtä teosta lukuun ottamatta.
Vuotta ennen kuin elokuvamaailma kohisi Robert J. Flahertyn hienosta Nanookista (1922), valmistui Suomessa vastaavanlainen dokumentaari, joka aikalaisylistyksestään huolimatta on vuosikymmenten ajan ollut pienten piirien ilona. Vuonna 1919 perustetun Kalevalaseura-säätiön tuottama, kesällä 1920 Suojärvellä kuvattu Häidenvietto Karjalan runomailla on kulttuurihistoriallisesti korvaamaton teos paitsi tietenkin kadonneesta aikakaudesta, myös tavoista, joita tuskin enää on olemassakaan.
Häidenvietto Karjalan runomailla on useampaan osaan jaettu esitys muinaisten sukuhäiden vietosta. Se alkaa kosintamatkalla, josta jatketaan itse häihin, matkaan sulhasen kotiin ja niin edelleen. Elokuva päättyy epilogiin, jossa seurataan paikallisten asukkaiden arkea kaskenpolton ja pellon kyntämisen muodossa.
Häidenvietto Karjalan runomailla on huomioitava teos paitsi aiheeltaan, myös toteutukseltaan. Se on nimittäin ensimmäinen kotimainen elokuva, jossa oli varta vasten sävelletty musiikki: tämän kunnian sai oopperasäveltäjä Armas Launis, joka sovitti elokuvaan otteita kahdesta oopperastaan, Seitsemästä veljeksestä (1913) sekä Kullervosta (1917). Launiksen maalaileva musiikki sopiikin elokuvaan erittäin hienosti.
Teknisesti elokuva on hieman kankeahko. On toki hyvä muistaa, etteivät tekovastuussa olleet kansantietäjät ja –tutkijat lukeutuneet millään muotoa elokuva-ammattilaisten joukkoon, mutta kuitenkin. Luonto-otoksissa on runsaasti eloisuutta ja avoimuutta, mutta sisäkohtauksissa on huomattavissa jäykkyyttä ja keinotekoisuutta. Vaikka tapahtumia onkin hyvä selittää asioista tietämättömille katsojille, syövät runsaslukuiset välitekstit elokuvan tehoa rikkomalla sen rytmin. Väliteksteissä käytetyt Kalevalan säkeet tosin elävöittävät ja piristävät kerrontaa.
Jos eivät olleet teknisen puolen taitajat ammattilaisia, eivät sitä olleet elokuvan esiintyjätkään, joita kerättiin ympäri Raja-Karjalaa. Näin varmistettiin se, että elokuvan tapahtumat olivat siihen osallistuville osa heidän elämäänsä ja kulttuuriaan. Itkijänaiset, kanteleensoittajat, kansanparantajat ja monet muut kansanhahmot palaavat tämän elokuvan ansiosta vielä kerran laajempaan tietoisuuteen.
Häidenvietto Karjalan runomailla on kaikkia kotimaamme historiasta kiinnostuneita innostava teos, jolle soisi mieluusti huomattavasti laajemmalti julkisuutta. Vaikka tekninen toteutus kangerteleekin, on elokuva jo pelkästään aiheeltaan sen verran omaperäinen ja merkittävä, että siihen kannattaa tutustua.
Tuotanto: Kalevalaseura-säätiö
Ohjaus: A. O. Väisänen
Käsikirjoitus: U. T. Sirelius
Kuvaus: J. W. Mattila
Lavastus: U. T. Sirelius
Musiikki: Armas Launis
Tieteellinen asiantuntija: Väinö Salminen
Näyttelijät: Lyyli Home (morsian), Benjamin Trofimov (sulhanen), Olga Tarpio (morsiamen äiti), Iivana Bomba (morsiamen isä), Vaslei Rötsä (kerjäläinen), Matjoi Plattonen (itkijänainen), Outi (kansanparantaja), Vanja Trofimov, Paul Trofimov (kanteleensoittajia)
Lähdemateriaali ja kuvat: Kalevalaseura (DVD)