HADDA PADDA
Siinä missä muut Pohjoismaat toimivat hyvin aktiivisesti elokuvamaailmassa jo mykkäkaudella, oli islantilainen elokuva todella marginaalissa – tekijöitä ei ollut ja muutamat maassa valmistetut elokuvat olivat ulkomaalaisten käsialaa. Myös aiheet olivat vähissä, tunnetuimpana varmaankin Victor Sjöströmin vuonna 1918 ohjaama Berg-Ejvind ja hänen vaimonsa, jonka perustana toimi Jóhann Sigurjónssonin kirjoittama näytelmä kuuluisasta lainsuojattomasta, joka pakenee vaimonsa kanssa vuorille ja kuolee siellä umpihankien keskelle. Kirjailija ihastui lopputulokseen suuresti, ranskalaisen kriitikon ja elokuvantekijän Louis Dellucin ylistäessä Berg-Ejvindiä kaikkien aikojen kauneimmaksi elokuvaksi.
Kiinnostukseni oli todella suuri, kun huomasin Tanskan elokuva-arkiston laittaneen katseluun islantilaisen Guðmundur Gambanin vuonna 1914 kirjoittaman näytelmän Hadda Padda, jonka hän siirsi valkokankaalle tanskalaisen Edda Filmin rahoittamana kymmenen vuotta myöhemmin. Islannissa kuvattu, vuosikymmeniä tuntemattomuudessa uinunut Hadda Padda ei varsinaisesti sykähdytä nykykatsojaa, mutta on silti kiinnostava lisä 1920-luvulla yhä kansainvälisemmäksi muuttuneeseen tanskalaiselokuvaan.
Elokuva kertoo nuoresta Hrafnhildurista, ”Hadda Paddasta”, joka elää seesteistä elämää tuoreen aviomiehensä Ingolfin kanssa. Kaikki muuttuu yllättäen, kun pariskunta lähtee miehen vanhempien luo maaseudulle ja ottaa mukaansa Haddan sisaren Kristrunin. Ingolf ja Kristrun rakastuvat, eikä Haddan auta kuin myöntää tappionsa. Ulkoisesti tyyni nainen suunnittelee kuitenkin kostoa, jossa hän on valmis uhraamaan sekä itsensä että entisen aviomiehensä.
Ehkä olen vain liiaksi mieltynyt mykkäkauden suurimpien amerikkalaisten melodraaman mestareiden töihin, mutta itseäni häiritsee Hadda Paddassa paitsi sen teatterimaisuus, erityisesti sen pidättyväisyys (kyseessä ei kuitenkaan ole Carl Th. Dreyerin Gertrudin kaltainen mestariteos, jossa pidättyväisyys on voimavara, ei rasite). Tapahtumien eteneminen on kyllä sujuvaa, mutta mukana ei ole juuri lainkaan tunnetta – kohtaus, jossa Hadda ymmärtää menettäneensä miehensä sisarelleen, on oikeastaan ainoa, jossa ohjaaja on päästänyt näyttelijänsä hieman irrottelemaan. Nykykatsoja näkee tässäkin tosin turhaa liioittelua, mutta se sopii kuitenkin ajan ja lajityypin henkeen. Loppuhuipentuma on kekseliäs, mutta siihen olisi saanut paremmalla toteutuksella vieläkin enemmän väriä.
Elokuvan nimiroolin esittää aikansa tunnetuimpiin pohjoismaisiin näyttelijöihin kuulunut Clara Pontoppidan, eikä hänen työskentelyssään ole moitteen sijaa. Ohjaajana (72 elokuvaa) ja käsikirjoittajana (45) enemmän nimeä tehnyt Pauline O’Fredericks sopii myös hyvin rooliinsa, vaikka häntä käytetäänkin harmillisen vähän. Rakkaussotkujensa kanssa painiskelevaa Ingolfia esittävä Svend Methling olisi puolestaan saanut olla särmikkäämpi ja ilmeikkäämpi, nyt hän kävelee keskeisetkin rakkauskohtauksensa läpi vain yksi ilme kasvoillaan.
Hadda Padda on katsottavissa Tanskan elokuva-arkiston mykkäelokuvastriimiltä. Hyväkuntoista kopiota ei valitettavasti ole käännetty edes englanniksi, joten paikoin varsin pitkien välitekstien kääntäminen ottaa aikaa. Juonesta saa tosin selvää vähän pienemmälläkin vaivannäöllä.
Tuotanto: Edda Film
Ohjaus: Guðmundur Gamban
Käsikirjoitus: Guðmundur Gamban (omasta näytelmästään)
Kuvaus: Johan Ankestjerne
Puvustus: Fritze Moltke
Näyttelijät: Clara Pontoppidan (Hrafnhildur, ”Hadda Padda”), Pauline O’Frederick (Kristrun, hänen sisarensa), Svend Methling (Ingolf), Paul Rohde, Ingeborg Sigurjonsson