HAMLET
Siinä missä Lillian Gish oli amerikkalaisen mykkäelokuvan suuri kärsijä, jota kohtalo koetteli rankalla kädellä elokuvasta toiseen, oli tanskalaissyntyinen Asta Nielsen hänen eurooppalainen vastineensa. Hänen kasvonsa kätkivät taakseen surua ja tuskaa lukuisissa elokuvissa, jotka käsittelivät henkistä nöyryytystä, sadismia, mielenvikaisuutta ja prostituutiota. Vaikka elokuvien peruskuviot toistuivatkin useasti, näytteli Nielsen kulloisenkin roolinsa aivan kuin olisi ajautunut kohtalon riepoteltavaksi ensimmäistä kertaa.
Eivät kaikki ”Die Astan” elokuvat sentään olleet kurjalistodraamoja, vaan mukaan mahtui luonnollisesti paljon muutakin. Näistä kuuluisimmat ovat G. W. Pabstin kanssa tehty Iloton katu (1925) sekä 1920-luvun alussa valmistunut Hamlet, yli kymmenen kertaa jo pelkästään mykkäkaudella filmattu William Shakespearen näytelmä. Kriitikoiden puheet ”mykän kauden hienoimmasta Hamlet-filmatisoinnista” lienee pakko ottaa tosissaan jo pelkästään senkin vuoksi, että suuri osa näistä muutaman kelan mittaisista teoksista on ajan saatossa kadonnut. Lisäväriä Nielsenin elokuvaan antaa Edward P. Viningin kirjasta The Mystery of Hamlet lainattu idea, jonka mukaan tanskalainen prinssi olisikin ollut oikeasti nainen.
Prologista ja kuudesta näytöksestä koostuva Hamlet alkaa Norjan ja Tanskan välisestä sodasta, jossa jälkimmäisen hallitsija (Paul Conradi) haavoittuu vaikeasti. Samaan aikaan kuningatar Gertrude (Mathilde Brandt) synnyttää kotimaassaan tytön, mutta koska maalla ei ole kruununperillistä, kansalle valehdellaan syntyneestä prinssistä. Prinsessasta tulee kansan edessä prinssi, jonka salaisuutta varjellaan tarkasti. Kuninkaan selviydyttyä haavoittumisestaan elämä hovissa jatkuu normaalisti.
Prinssi Hamletin (Asta Nielsen) ollessa teini-ikäinen, päättää kuningatar lähettää hänet Wittenbergin yliopistoon. Hamletin poissa ollessa hänen ilkeä setänsä Claudius (Eduard von Winterstein) surmaa kuninkaan, nai kuningattaren ja kruunaa itsensä Tanskan uudeksi kuninkaaksi. Hamlet palaa takaisin kotiin yhdessä uuden ystävänsä Horation (Heinz Stieda) kanssa ja vannoo isänsä haudalla kostavansa tämän kuoleman. Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen, sillä kuninkaan hovi on täynnä juonia ja juonittelijoita.
Saksalaisella ammattitaidolla tehty ja tanskalaisella tyylikkyydellä viimeistelty Hamlet on komeaa katsottavaa edelleen. Nielsenin vain hieman aiemmin perustama Art-Film ei ole pihistellyt kustannuksissa ja keskiaikaisessa Goslarin kaupungissa suoritettujen kuvausten ansiosta elokuvan esittämä aikakausi piirtyy valkokankaalle mallikkaasti. Kuvasommitelmat sekä valojen ja varjojen käyttö vetävät monin paikoin vertoja Murnaulle. Ulkoisilta avuiltaan tämä Hamlet-versio on aikakauden parhaiden mykkäspektaakkeleiden veroinen.
Moittimista ei ole tarinassakaan ja elämää juonittelujen, surun ja vaiettujen salaisuuksien täyttämässä hovissa on mielenkiintoista seurata, mutta hahmoihin olisi voinut panostaa enemmän. Itse olisin kaivannut Claudiuksen hahmoon ripauksen enemmän luonnollisuutta, sillä tällaisenaan hän on niin alleviivatun paha, että uhkaa kääntyä jo karikatyyriksi ja menettää uskottavuutensa. Harmillista on myös kuningatar Gertruden sysääminen taka-alalle sekä Ofelian melko vähäinen läsnäolo. Suurin osa elokuvasta kulkeekin mielenvikaista teeskentelevän Hamletin jalanjäljissä.
Asta Nielsenissä on tyyliä, arvokkuutta ja arvoituksellisuutta. Hänen näyttelemistyylinsä saattaa tosin vaikuttaa tämän päivän katsojasta vanhanaikaiselta, sillä tanskalaistähti alleviivaa toisinaan dramaattisia kohtauksiaan voimakkaasti käsillään. Tässä tapauksessa elehdintä ei kuitenkaan haittaa, vaan sopii elokuvaan ja aiheeseen ongelmitta. Eduard von Winterstein irrottelee Claudiuksen roolissa esimerkillisesti ja luo monin paikoin selkeitä mielleyhtymiä Fritz Langin Niebelungen laulun (1924) hunnipäällikkö Attilaan. Mathilde Brandt tekee kuningatar Gertruden roolissa minkä voi, mutta muista näyttelijöistä on vaikea saada jälkeenpäin edes kasvoja mieleen.
Asta Nielsenin tähdittämä Hamlet on vahva näyttö paitsi pääosanesittäjänsä taidoista, myös saksalaisen mykkäelokuvaspektaakkelin korkeasta tasosta. Muutamista heikkouksistaan huolimatta se on mielenkiintoinen lisä Sir Laurence Olivierin (1948), Grigori Kozintsevin (1964) ja Kenneth Branaghin (1996) näkemysten joukkoon. Katsomisen arvoinen teos ja ehdottomasti isolta kankaalta, mikäli vain mahdollista.
”En ole mies eikä minun sallita olla nainen. Olenko vain leikkikalu, jolle unohdit antaa sydämen?”
Tuotanto: Art-Film GmbH
Ohjaus: Svend Gade, Heinz Schall
Käsikirjoitus: Erwin Gepard (William Shakespearen näytelmän ja Edward P. Viningin kirjan pohjalta)
Kuvaus: Curt Courant, Axel Graatkjaer
Lavastus: Svend Gade, Siegfried Wroblewsky
Musiikki: Giuseppe Becce
Puvustus: Hugo Baruch, Leopold Verch
Näyttelijät: Asta Nielsen (Hamlet), Paul Conradi (kuningas Hamlet), Mathilde Brandt (kuningatar Gertrude), Eduard von Winterstein (Claudius), Heinz Stieda (Horatio), Hans Junkermann (Polonius), Anton De Verdier (Laertes), Lilly Jacobson (Ofelia), Fritz Achterberg (Fortinbras)