HÄXAN
Noita
Eräs elokuvahistorian omaperäisimmistä – ja aiheetta tuntemattomimmista – mestariteoksista valmistui 1920-luvun alkupuolella Ruotsissa. Häxan, tanskalaisen Benjamin Christensenin ohjaama kollaasi noituuden historiasta oli suurteos, useita vuosia kestäneiden tutkimusten ja vaativien kuvausten myötä tavattoman kalliiksi koitunut elokuva, josta ei kuitenkaan muodostunut tekijöidensä toivomaa menestystä. Päinvastoin, kirkko hyökkäsi rajusti Christensenin näkemyksiä vastaan, sensuuri otti elokuvan hampaisiinsa miltei kaikkialla eivätkä katsojatkaan oikein tunteneet elokuvaa omakseen. Häxanin tuottanut, menestyksensä kukkuloilla ollut Svenk Filmindustri kärsi valtavat tappiot ja Christensenin teos jäi uinumaan elokuvahistorian hämärään. Aina silloin tällöin se nousee esille, joskaan ei sellaisen arvostuksen ja mielenkiinnon saattelemana kuin mitä se ansaitsisi.
Viborgissa syntynyt Christensen oli Carl Th. Dreyerin ohella tanskalaisen elokuvan toinen suurnimi. Oopperan ja teatterin kautta elokuvamaailmaan siirtynyt Christensen nautti suurta suosiota kotimaassaan 1910-luvulla, jonka seurauksena hän päätti kokeilla taitojaan myös ulkomailla. Vaikka Häxan muodostuikin katastrofiksi, herätti se sen verran mielenkiintoa maailmalla, että Christensen sai kutsun Saksaan. Lyhyen saksankautensa jälkeen hänen tiensä vei Hollywoodiin, jossa hän ohjasi vaihtelevalla menestyksellä kuusi elokuvaa. Hollywoodin jälkeen hän palasi kotimaahansa ja teki elokuvia enää harvakseltaan.
Häxan koostuu seitsemästä jaksosta. Se alkaa johdannolla, joka käsittelee noituutta ja maailmankatsomusta keskiaikaisesta näkökulmasta, jonka jälkeen päästään itse asiaan. Seuraavissa jaksoissa katsoja viedään noitasapatteihin, inkvisition maailmaan ja riivattujen nunnien luostariin. Viimeisessä jaksossa ollaan elokuvan valmistumisajankohdan maailmassa ja katsotaan, miltä noituus näytti tuohon aikaan.
Keskiajalla ihmishenki ei ollut kovinkaan kallis. Kuka tahansa saattoi syyttää ketä tahansa noituudesta ja aiheuttaa tälle näin ongelmia pelkkää ilkeyttään. Noidaksi epäiltyä kiusattiin ja kidutettiin täysin mielivaltaisesti ja usein tilanne johti siihen, että tämä antoi ilmi muita vähintäänkin yhtä syyllisiä – tai syyttömiä – kuin hän itse oli. Näin saatiin aikaan kierre, jonka seurauksena miljoonat naiset, miehet ja lapset menettivät henkensä noidiksi epäiltyinä.
Erityisellä intensiteetillä Christensen paneutuu inkvisition veriseen aikakauteen. Seitsemästä jaksosta kolme on omistettu tälle kirkon mielivaltaisesti harjoittamalle noitavainojen ajanjaksolle. Se alkaa kirjurin talosta, jossa perheen isä kuolee täysin yllättäen. Syylliseksi hänen vaimonsa nimeää vanhan kerjäläiseukon, jota hän syyttää noituudesta. Aikansa vanhusta kuulusteltuaan ja kidutettuaan tämä nimeää yhtä lailla syyllisiksi häntä syyttäneen perheen jäsenet. Inkvisitio-osuus päättyy kaikkien naisten syylliseksi toteamiseen. Viimeinen, pahaenteinen otos esittää joukkoa naisia kuulustelleita pappeja jatkamassa matkaansa uusiin kaupunkeihin, uusiin kuulusteluihin. Lopun välitekstit tiivistävät koko aikakauden raadollisesti:
"And one pyre after another burns in the town square, until the judges will one day move on to the next town. The witch madness, like a spiritual plague, ravages wherever these judges go."
Tällä jaksolla Christensen haluaa osoittaa, kuinka absurdeja toteutetut vainot olivat. Maailmassa, jossa kirkolla oli ylin ja ehdoton valta, kaikki vähänkään ihmisen perusluonteesta poikkeava oli saatanallista ja rangaistavaa: uskossaan horjuvat, seksuaalisesti aktiiviset ja vähemmistöt, sairaat, poikkeuksellisen ulkomuodon omaavat ja mieleltään järkkyneet olivat oiva kohde Jumalan vihalla ihmisiä pelottelevalle instituutiolle. Christensenin elokuvaan ja näkemyksiin ei luonnollisestikaan kannata suhtautua absoluuttisena totuutena, onhan kyseessä kuitenkin ainoastaan yhden tutkijan näkemys paljon keskustelua vielä nykyäänkin osakseen saavasta aiheesta. Ajatuksia se kuitenkin herättää.
Elokuvan viimeinen, sen valmistumisajankohtaan sijoittuva jakso on hieman yllättävä. Sitä on paikoin moitittu turhaksi, mutta se on kuitenkin elokuvan kannalta oleellinen, sillä se sitoo tarinan ajanjaksot yhteen. Tällä, psykologiseen ihmiskuvaukseen keskittyvällä jaksolla Christensen kyseenalaistaa koko paholaisen olemassaolon sijoittamalla vanhoja, muotopuolia naisia ja nuoria hysteerikkoja noitavainojen raameihin. Viimeinen jakso osoittaa myös hyvin karulla tavalla, mikä olisi voinut hyvinkin olla heidän kohtalonsa keskiajalla, inkvisition riehuessa pahimmillaan.
Kaikesta näkee, että Christensen on paneutunut aiheeseen vakavuudella ja valtaisalla kunnianhimolla. Faktaa ja historiankirjoitusten pohjalta luotua fiktiota tehokkaasti sekoittavassa elokuvassaan ohjaaja painottaa todenmukaisuutta nimenomaan esittämiensä aikakausien suhteen. Häxan onkin kuin matka ajassa taaksepäin, niin todenmukaisesti sen esittämät vankityrmät, kidutuskammiot ja nunnaluostarit on toteutettu. Vaikka Christensen keventää huumorilla elokuvan paikoin brutaalejakin tapahtumia, ovat kuvat kidutuskammioissa viruvista, mielenvikaisuuden rajamaille ajetuista uhreista edelleenkin hätkähdyttäviä. Elokuva ei kuitenkaan mässäile sen enempää väkivallalla kuin aiheeseen liittyvällä seksuaalisuudellakaan, vaan kerronta on aikuismaista ja hillittyä. Puvustuksen osalta elokuva on mielikuvituksellisen rikas ja todenmukainen, noitasapattiin osallistuvat demonit ovat oivaltavasti toteutettuja. Taidokkaasti käytetyt tehokeinot – jopa stop-motion –animaatio – viimeistelevät tämän suurenmoisen elokuvan toteutuksen.
Häxan on säilyttänyt arvonsa ja voimakkuutensa meidän päiviimme saakka. Siinä ei ole mitään liioiteltua eikä mitään vanhanaikaista, vaan se on hienon toteutuksensa ansiosta edelleen moderni. Mikään sunnuntai-iltapäivän viihde-elokuva Häxan ei kuitenkaan ole, eikä Christensen sitä sellaiseksi todennäköisesti tarkoittanutkaan. Häxan on erinomainen aikamatka yhteen historiamme verisimmistä aikakausista ja sopisi hyvin esitettäväksi jopa kouluun, historian tai uskonnon tunnille.
Tuotanto: Svensk Filmindustri
Ohjaus: Benjamin Christensen
Käsikirjoitus: Benjamin Christensen
Kuvaus: Johan Ankerstjerne
Lavastus: Richard Louw
Leikkaus: Edla Hansen
Näyttelijät: Benjamin Christensen (paholainen), Kate Fabian (lemmensairas neito), Oscar Stribolt (lihava munkki), Maren Pedersen (noita), Wilhelmine Henriksen (Apelone, köyhä vanhus), Astrid Holm (kirjurin Anna-vaimo), Karen Winther (Annan sisar), Clara Pontoppidan (sisar Cecilia), Alice O'Fredericks (nunna), Elith Pio (noitatuomari Johannes), Johannes Andersen (noitatuomari Henrik), Tora Teje (kleptomaani)