VANHA HEIDELBERG
”On varmasti ihanaa olla prinssi” tuumaa eräs lapsi nähdessään Karlsburgin nuoren kruununperijän Karl Heinrichin kuninkaallisissa vaunuissa. Prinssi tuskin on asiasta samaa mieltä, sillä kun muut ikäisensä saavat nauttia lapsuudestaan ja nuoruudestaan vapaina ja huolettomina, on prinssin toimittava jäykän ja vanhoillisen hovin sääntöjen mukaisesti. Kunnes eräänä päivänä prinssillekin koittaa vapaus: hän saa käskyn lähteä opiskelemaan Heidelbergiin seuranaan opettajansa ja paras ystävänsä, tohtori Friedrich Jüttner. Vapaus ei ole kuitenkaan ikuista, sillä ennen pitkää kuningashuoneen suunnitelmat langettavat uusia varjoja prinssin tulevaisuuden ylle.
Ernst Lubitschin ensimmäinen vierailu M-G-M:llä kesti vain yhden elokuvan ajan. Erich von Stroheim oli ohjannut yhtiölle menestyselokuvan Iloinen leski (1925), jolle Irving Thalberg halusi ehdottomasti jatkoa. Stroheimin kieltäydyttyä kunniasta ja lähdettyä omille teilleen, tarjosi Thalberg tehtävää Warnerilta pois siirtyneelle Lubitschille. Suosittuun operettiin ja siitä työstettyyn Broadway-näytelmään pohjautuva Vanha Heidelberg ei ollut aivan ohjaajan ominta aluetta, mutta siitä huolimatta Lubitsch onnistui luomaan mestariteoksen, joka on sysännyt John Emersonin vuonna 1915 filmaaman version unholaan.
Lubitschin elokuva ei ollut mikään vähäinen tuotanto ja ohjaaja matkusti Saksaan saadakseen autenttista materiaalia elokuvaansa varten. Matkan anti ei ollut tyydyttävä ja niinpä viime vuosisadan vaihteen maailma luotiin M-G-M:n studioille, aivan kuten useimmiten oli tapana tehdä. Studioloisteella höystetty elokuva on ulkoasultaan todella komea, joskin mieleen nousee kysymys, onko tuollaista maailmaa ollut oikeasti olemassakaan?
Vanha Heidelberg on kuin kadun aurinkoisen puolen näkemys Stroheimin Häämarssia (1928) muistuttavasta tarinasta. Molemmissa elokuvissa on tavalliseen tyttöön rakastuva prinssi, jonka on lopulta valittava kuningashuoneen ja arkielämän välillä. Perinteisen kolmiodraaman ulkopuolinen osapuoli ei olekaan mies tai nainen, vaan valtakunta ja sen vaatimukset. Siinä missä Stroheim käsittelee rahan, vallan ja rakkauden yhteyttä, liittäen mukaan myös julmuuden aspektin, on Lubitschin elokuva huomattavasti kepeämpi ja herttaisempi, lempeällä tavalla ironinen. Molemmat teokset palvelevat tarkoitustaan kuitenkin hienosti, lopputuloksen ollessa molemmissa tapauksissa nautinnollinen.
Lubitsch olisi halunnut valita elokuvaan omat näyttelijäsuosikkinsa, mutta Thalberg oli jo päättänyt, että pääosat roolitetaan Ramon Novarrolla ja Norma Shearerilla. Ben-Hurilla (1925) lopullisesti tähteyteen nousseen Novarron valinta osoittaa Thalbergin hallinneen muutkin kuin talousluvut, siksi erinomainen valinta siloposkinen Novarro on rooliin. Yhteistyö Shearerin kanssa toimii hyvin ja heidän yhteisissä kohtauksissaan on aitoa romantiikkaa. Jean Hersholt vakuuttaa sivuosassa tuttuun tapaansa, pienemmissä rooleissa nähdään Gustav von Seyffertitzin, George K. Arthurin ja Edythe Chapmanin kaltaisia valkokankaan vakiokasvoja.
Vanha Heidelberg lasketaan tänä päivänä mykän elokuvan suurten teosten joukkoon, mutta ilmestyessään se sai heikon vastaanoton. Elokuva tuotti tappiota ja lopetti Lubitschin uran M-G-M:llä lyhyeen. Lubitsch jatkoi matkaansa Paramountille, jonka alaisuudessa hänestä kasvoi lopulta koko maailman ihailema elokuvavirtuoosi. Lubitsch teki muutamia vierailuja M-G-M:lle 1930-luvulla, mutta suurimmat teokset syntyivät Paramountilla.
Tuotanto: Metro-Goldwyn-Mayer
Ohjaus: Ernst Lubitsch
Käsikirjoitus: Hanns Kräly (Wilhelm Meyer-Försterin näytelmän sekä Dorothy Donnellyn ja Sigmund Rombergin operetin pohjalta)
Kuvaus: John J. Mescall
Lavastus: Cedric Gibbons, Richard Day, Edgar G. Ulmer
Leikkaus: Andrew Marton
Musiikki: William Axt, David Mendoza
Puvustus: Ali Hubert
Välitekstit: Marian Ainslee, Ruth Cummings
Näyttelijät: Ramon Novarro (kruununprinssi Karl Heinrich), Philippe De Lacy (Karl Heinrich lapsena), Norma Shearer (Kathi), Jean Hersholt (tri Friedrich Jüttner), Gustav von Seyffertitz (kuningas Kaarle VII), Bobby Mack (Johann Kellermann), Edgar Norton (Lutz), Edythe Chapman (Karl Heinrichin lastenhoitaja), George K. Arthur (juopunut opiskelija)