HELL'S HINGES
Mies voi elää täydellisessä sielun pimeydessä vuosien ajan kylväen ympärilleen tuhoa ja kuolemaa, mutta ensimmäisen valonsäteen nähdessään hän on valmis muuttumaan ja hylkäämään kaikki pahat tapansa. Rakkauden ja ystävyyden kaikkivoipa valta on vastustamaton, ainakin mikäli on uskominen William S. Hartin lännenelokuvaan Hell’s Hinges (1916). Realistisen ulkoasun omaava western ei harmikseni ole tarinaltaan aivan yhtä onnistunut, joten ensikosketukseni suositun westerntähden elokuviin jättää tuleville elokuville parantamisen varaa.
Hell’s Hinges on vihoviimeinen rotanloukko jossain kaukana sivistyksestä. Kuudestilaukeavan laulu kaikuu pikkukaupungin kaduilla päivästä toiseen ja varmistaa hautausurakoitsijalle jatkuvasti työsarkaa. Pahimpana revolverinkäyttäjänä kunnostautuva Blaze Tracy (Hart) on kovapintainen mies, joka ampuu ensin ja kysyy vasta sitten. Blazen elämäntyyli ja toimintatavat joutuvat kuitenkin koetukselle, kun nuori kaupunkilaispastori (Jack Standing) saapuu Hell’s Hingesin kaupunkiin kirkonmieheksi. Mukanaan hänellä on sisarensa Faith (Clara Williams), johon Blaze ihastuu välittömästi.
“I reckon God ain't wantin' me much, ma'am, but when I look at you, I feel I've been ridin' the wrong trail.”
Hell’s Hinges lukeutuu niihin tarinoihin, joissa kerrotaan, kuinka sivistys levittäytyy länteen ja yrittää tuoda muutosta rajaseudun ankaraan elämään. Elokuvan pohjana on käytetty C. Gardner Sullivanin näytelmää, josta kirjailija on itse tehnyt myös käsikirjoituksen. Pohjimmiltaan Hell’s Hinges on moitteeton lännenelokuva, mutta tunnin mittaisena sen tapahtumat etenevät turhan rivakasti. Itseäni jäi erityisen selvästi häiritsemään Hartin hahmon äkillinen muutos kylmäverisestä tappajasta suvaitsevaksi ja ymmärtäväiseksi revolverimieheksi. Vastineeksi on tosin todettava, että Hart kantaa roolinsa erinomaisesti.
William S. Hartille oli tärkeää, että hänen elokuvansa olivat mahdollisimman tarkkoja ja uskottavia kuvauksia vanhasta lännestä. Kaikki turhamainen show-meininki, johon myöhempien vuosien Hollywood-westernit sortuivat, oli kiellettyä. Lopputuloksena on lakoninen, kaunis ja karu western, jonka esittämä maailma on hyvällä maulla toteutettu. Näyttelijöiden vähäeleisyys on ihailtavaa, John Gilbertin kerrotaan tehneen tässä elokuvassa ensiesiintymisensä valkokankaalla. Loppuhuipentuma on hyvinkin saattanut innostaa Clint Eastwoodia tämän tehdessä elokuvaansa Ruoska (1973).
Hell’s Hingesiä pidetään yhtenä Hartin parhaista elokuvista ja se valittiin vuonna 1994 Yhdysvaltain kongressin ylläpitämään National Film Registryyn. Ulkoisilta avuiltaan elokuva onkin mitä hienoin mykkäwestern, mutta tarinan ja erityisesti pistoolisankari Blaze Tracyn hahmoon olisi kaivannut lisää syvyyttä. Keskitasoa parempi lännenelokuva, joka vioistaan huolimatta innostaa tutustumaan muihinkin Hartin teoksiin.
Tuotanto: Kay-Bee Pictures, New York Motion Picture, Triangle Film Corporation
Ohjaus: Charles Swickard
Käsikirjoitus: C. Gardner Sullivan (omasta näytelmästään)
Kuvaus: Joe August
Musiikki: Victor Schertzinger
Välitekstit: Mon Randall
Näyttelijät: William S. Hart (Blaze Tracy), Clara Williams (Faith Henley), Jack Standing (Robert “Bob” Henley), Alfred Hollingsworth (Silk Miller), Robert McKim (pappi), J. Frank Burke (Zeb Taylor), Louise Glaum (Dolly), Jean Hersholt, John Gilbert