HILDE WARREN UND DER TOD
”Minä olen lohduttaja sekä huolien ratkaisija,
joka painaa väsyneen pään tyynyyn ja avaa vapauteen johtavan oven.” (väliteksti).
Hilde Warren on menestynyt teatteritähti, joka nauttii nuoruudesta ja kauneudesta – hänen elämässään ei ole sijaa epätoivolle eikä epäonnistumisille. Ei ennen kuin hän rakastuu nuoreen Hektoriin, jonka tyylitellyn ulkoasun alla on kuitenkin rikollisen mieli ja ennen pitkää Hektor joutuukin tilille tekemisistään. Raskaana oleva Hilde päättää pitää heidän yhteisen lapsensa, vaikka epäröikin tulevaisuutta. Lapsen kasvaessa Hilde huomaa pahimpien pelkojensa toteutuneen ja edesmenneen isän pahimpien puolien jatkavan eloaan heidän pojassaan.
Maailmansodassa pahoin loukkaantunut Fritz Lang tarttui toipilasaikanaan kynään ja alkoi luonnostella käsikirjoituksia saksalaisen elokuvan sen aikaisille suurnimille. Yksi heistä oli Joe May, joka innostui uuden tulokkaan aiheista oitis ja otti Langin tuotoksia filmattavakseen. Kaksikon yhteistyötä kesti aina vuonna 1921 valmistuneeseen Unelmien temppeliin asti, kunnes Lang sai tarpeekseen Mayn tyhjistä lupauksista ja päätti siitä edespäin filmata elokuvaideansa itse rinnallaan Thea von Harbou, jonka kanssa syntyneet elokuvat ovat vahva osa taiteenalan historiaa.
Hilde Warren und der Tod on Langin Väsynyttä kuolemaa ja Victor Sjöströmin Ajomiestä (molemmat 1921) ennakoiva teos kuolemasta ja sen roolista ihmisen elämässä. Se ei ole millään muotoa kauhukuva, vaan pikemminkin kuvaus vääjäämättömästä kohtalosta, jota kukaan ei voi välttää – ainoa, mitä voimme sen suhteen tehdä, on kuinka sen kohtaamme. Hilde Warrenille kuoleman tapaaminen on kaikkea muuta kuin mitä hän on odottanut, ja mitä vastaan hän on taistellut, mutta siitä huolimatta ratkaisu on oikea ja perusteltu. Suomalaisena katsojana huomaan myös linkittäväni elokuvan osia Teuvo Puron Noidan kiroihin, etenkin Hilde Warrenin jälkikasvun osalta.
Tunnin mittainen elokuva kulkee rivakasti. Tapahtumien välillä ei ole tyhjäkäyntiä ja tuloksena on onnistunut yhdistelmä melodraamaa, rikoselokuvaa ja yliluonnollisia elementtejä. May on tallentanut oivasti myös aikakautta ja saanut elokuvaan aavemaista tunnelmaa varjojen valtakuntaan kadonneiden silinterihattuisten miesten ja koristeellisiin päähineisiin pukeutuneiden naisten myötä. Tällaisia elokuvia katsoessa toivoo, että julkaisijat palauttaisivat markkinoille myös 1910-luvun saksalaista elokuvaa 1920-luvun merkkiteosten rinnalla. Vaikka nämä eivät ehkä olekaan yhtä muotoonsa hiottuja kuin Neubabelsbergin studioilla tuotetut elokuvahelmet, ovat ne silti kiinnostava osa koko maailman elokuvahistoriaa, jota ei voi koskaan tuntea liian hyvin.
Tuotanto: May-Film GmbH
Ohjaus: Joe May
Käsikirjoitus: Fritz Lang
Kuvaus: Curt Courant
Lavastus: Siegfried Wroblewsky
Näyttelijät: Mia May (Hilde Warren), Ernst Matray (hänen poikansa Egon Warren), Bruno Kastner (Hector Roger), Hans Mierendorff (teatterinjohtaja Hans von Wengraf), Hermann Picha (lääkäri), Georg John (Kuolema), Fritz Lang (nuorempi pappi)
Kesto: 61 min.
Ensi-ilta: 31.8.1917 / ---