”Pieni romanssi on ihan hyvä asia, mutta avioliitto voisi olla epäonnistuminen.”
Pieni Hindlen teollisuuskaupunki Lancashiressa. Paikallisen myllyn omistaja järjestää työläisilleen perinteeksi muodostuneen lomamatkan Blackpooliin. Lomalaisten joukossa ovat myös hyvät ystävykset Fanny (erinomainen Estelle Brody) ja Mary (Peggy Carlisle). Fanny ihastuu mukana matkaavaan tehtaan omistajan poikaan Allaniin (John Stuart), vaikka molemmat tietävät suhteen olevan jo etukäteen tuhoon tuomittu. Lopulta nuorten suhde paljastuukin, eikä se ole kaikkien mieleen.
Englantilaisen elokuvan unohdetun nimimiehen, lähes 200 elokuvaa tehneen Maurice Elveyn vuonna 1927 ohjaamaa Hindle Wakesia pidetään yhtenä maan elokuvateollisuuden suurista teoksista. Pohjana sille toimii Stanley Houghtonin viisitoista vuotta aikaisemmin kynäilemä näytelmä ja Elveyn ohjaama ensimmäinen elokuvaversio, joka valmistui pian maailmansodan päättymisen jälkeen. Ohjaaja ei ollut tyytyväinen ensimmäiseen filmatisointiin, joten rahoituksen hoiduttua hän päätti tarttua aiheeseen uudelleen. Keskimääräistä suuremmalla budjetilla toteutettu Hindle Wakes on merkittävä teos, mutta ei kuitenkaan aivan sellainen klassikko, kuin mitä olin odottanut.
Hindle Wakesin tarina kuvaa paitsi nuorten itsenäistymistä ja vapautumista, myös kahden eri sukupolven välisten arvojen ja aatteiden yhteentörmäystä. Yhtäällä on itsenäinen ja omapäisesti toimiva nuori nainen, joka tuo väistämättä mieleen Abram Roomin samana vuonna ohjaaman Sänky ja sohva -elokuvan Ljudmilan, joka hylkäsi ratkaisun hetkellä perinteiset toimintatavat ja teki asiat niin kuin parhaaksi näki. Myös Fanny viittaa kintaalla entisaikojen kaavamaisuuksille ja osoittaa näin pystyvänsä kantamaan vastuun sekä itsestään että teoistaan.
Tarina on kokonaisuutena hyvin kiinnostava ja nykyaikainen, mutta sen toteutuksessa on toivomisen varaa. Kerronnan rytmitys ei toimi aivan esimerkillisesti, eikä draamassakaan ole aivan niin paljon tehoa, kuin mihin sillä olisi mahdollisuuksia. Keskeisten tapahtumien korostusta olisi voinut lisätä, sillä nyt ne ovat pikemminkin vain jatkumoa hivenen tasapaksusti etenevään tarinaan. Viimeisten minuuttien hienoudesta huolimatta Hindle Wakes jättää väkisinkin karvaan jälkimaun: tässäkö tämä nyt oli?
Osin Manchesterissa ja Blackpoolissa kuvattu Hindle Wakes tarjoaa iloa myös historiasta kiinnostuneille varsinkin jälkimmäisen kaupungin osalta. Alun reilun puolen tunnin mittainen aikamatka nyt jo parhaat päivänsä nähneeseen, tätä nykyä kai parhaiten Valioliigassa pistäytyneestä jalkapallojoukkueestaan tunnettuun huvittelukaupunkiin antaa elokuvalle melankolisen pohjavireen. Halvat etelänmatkat romahduttivat kaupungin turismin ja näivettivät huvipuistot, jotka eivät ole enää nousseet vuosikymmenten takaiseen kukoistukseen.
Yleisö ja kriitikot ottivat Hindle Wakesin hyvin vastaan ja erityisen paljon kehuja sai Estelle Brody, jonka roolisuorituksessa ei ole tippaakaan häpeämistä edes nykymittapuulla tarkasteltuna. John Stuartin esittämä hahmo on huomattavasti vastapeluriaan värittömämpi, mutta heikoksi ei voi Stuartinkaan suoritusta väittää. Kaikissa kolmessa filmatisoinnissa (1918, 1927, 1931) myllyparonia esittänyt Norman McKinnel yrmyilee kuin Alfred Hitchcockin Downhillissä (1927) ikään, tällä kertaa vain hieman värikkäämmin ja luonnollisemmin.
Tuotanto: Gaumont British Picture Corporation
Ohjaus: Maurice Elvey
Käsikirjoitus: Victor Saville (Stanley Houghtonin näytelmästä)
Kuvaus: Jack E. Cox, William Shenton
Lavastus: Andrei Mazzei
Näyttelijät: Estelle Brody (Fanny Hawthorn), John Stuart (Allan Jeffcote), Norman McKinnel (Nathaniel Jeffcote), Marie Ault (rva Hawthorn), Humberstone Wright (Chris Hawthorne), Gladys Jennings (Beatrice Farrar), Irene Rooke (rva Jeffcote), Peggy Carlisle (Mary Hollins), Arthur Chesney (Sir Timothy Farrar)