HOGARAKA NI AYUME
Japanilainen mestariohjaaja Yasujiro Ozu on parhaiten muistettu etenkin keskiluokkaa kuvaavista, persoonallisesti toteutetuista draamoista. Muutaman viime vuoden aikana Ozusta on alkanut kuitenkin paljastua uusia puolia, kiitos amerikkalaisen Criterionin ja brittiläisen Bfi:n laadukkaiden dvd-julkaisuiden, jotka ovat tarjonneet kotikatsojille niin komedioita kuin gangsterielokuviakin. Näissä julkaisuissa ei ole välttämättä vielä nähtävissä sitä yksinkertaista mestarillisuutta, joka teki Ozusta maailmankuulun, mutta ne ovat erittäin tärkeässä roolissa ohjaajan uraa hahmotettaessa.
Ozun gangsterielokuvien kokoelman esikoiselokuva on vuonna 1930 valmistunut Hogaraka ni ayume (engl. Walk Cheerfully). Se kertoo satamassa majapaikkaansa pitävästä gangsterista Kenjistä, joka näkee eräänä päivänä viehättävän Yasuen ja päättää saada tämän itselleen. Yasue ei kuitenkaan halua rikollista heilakseen, joten Kenjin on hylättävä entinen elämänsä, ennen kuin yhteiselo Yasuen kanssa on mahdollista. Onko se lopulta niin helppoa, sillä vanhassa elämäntyylissä on omat hyvätkin puolensa.
George Roy Hillin mainiosta Puhalluksesta (1973) tutulla lompakkotempulla alkava Hogaraka ni ayume on selkeän amerikkalaisvaikutteinen teos. Kameran liikkeet, leikkauksen rytmi ja tarinan kuljetus ovat kuin suoraan Hollywoodin gangsteritarinoista, eikä Ozun ominaistyylistä ole vielä tietoakaan. Ohjaajan kumarrus valtameren toiselle puolelle näkyy myös puvustus- ja lavastusratkaisuissa, eikä vähiten seinille sijoitettujen elokuvajulisteiden muodossa. Ozua pidettiin tuohon aikaan yhtiön amerikkalaismielisimpänä ohjaajana, eikä perusteetta. Hyvin hän on esikuvansa tosin opiskellut, sen verran mallikkaasti tämä gangsterifilmi kulkee alusta loppuun.
On elokuvassa paljon amerikkalaisista virkaveljistä poikkeavaakin. Sen päähenkilöt eivät vietä aikaansa yökerhoissa ja klubeilla, eikä heidän elämässään ole rahtuakaan länsimaisesta glamourista, vaan heidän kokoontumispaikkansa on pieni, askeettisesti kalustettu biljardisali. Aseet eivät liiemmin laula ja toiminta rajoittuu pariin nyrkiniskuun, joten amerikkalaiseen menoon tottuneelle japanilainen gangsterielämä on ainakin tässä elokuvassa varsin toimetonta. Erikoisinta rikollisten käytöksessä ovat kuitenkin humoristiset rituaalit, joilla he tervehtivät toisiaan, näihin Ozun kerrotaan saaneen idean Harold Lloydin Keltanokasta (1925).
Jokaisen menestyvän miehen takana on sanonnan mukaan nainen ja jokaisen tuhoutuvan tai elämäntyyliään muuttavan gangsterin takana tuntuu olevan ainakin elokuvien maailmassa niin ikään nainen, eikä Hogaraka ni ayume ole poikkeus. Harmi vain, ettei tutunomainen tarina tarjoa kovinkaan omaperäisiä ratkaisuja tai kekseliäitä juonenkäänteitä, vaan kaikki sujuu varsin helposti ja yksinkertaisesti. Itselläni on esimerkiksi sellainen mielikuva, ettei rikollismaailmaa jätetä aivan noin vain, sormia napsauttaen, vaan se saattaa käydä hengelle vaaralliseksi. Loppuratkaisu on looginen ja elokuvan tyyliin sopiva, mutta kyllä siitäkin olisi saanut huomattavasti paremman.
Tuotanto: Shochiku
Ohjaus: Yasujiro Ozu
Käsikirjoitus: Tadao Ikeda (Hiroshi Shimizun tarinasta)
Kuvaus: Hideo Shigehara
Lavastus: Hiroshi Mizutani
Näyttelijät: Minoru Takada (Kenji Koyama), Hiroko Kawasaki (Yasue Sugimoto), Satoko Date (Chieko), Teruo Mori (Gunpei), Hisao Yoshitani (Senko), Takeshi Sakamoto (Ono, yhtiön johtaja), Nobuko Matsuzono (Yasuen sisko), Utako Suzuki (äiti), Kanji Kawahara, Kenji Kimura