THE HOODLUM
Rikkaan henkilön heittäminen tai heittäytyminen köyhien maailmaan ei ole missään nimessä uusi keksintö, vaikka joku saattaisi esimerkiksi Nousukauden (2003) nähtyään niin kuvitella. Tällaiset tarinat ovat tuttuja jo mykkäkaudelta, tarjoavathan ne paitsi sosiaalisia tirkistysmahdollisuuksia, myös nöyriä kasvukertomuksia, joissa ylpeästi köyhiin ihmisiin suhtautuville rikkaille opetetaan sekä tapoja että kunnioitusta yhteiskunnan vähäosaisimpia kohtaan. Näin tehdään myös Sidney A. Franklinin ohjaamassa The Hoodlumissa, jota pidetään yleisesti yhtenä Mary Pickfordin suurista elokuvista.
Pickford esittää varakkaan tehtailijan (Ralph Forbes) piloille lellimää lapsenlasta, Amy Forbesia. Teini-ikäinen Amy on lähipiirinsä kauhu, mielivaltaisesti niin palvelijoita kuin poliisejakin piinaava primadonna, jolle ei tunnu olevan sen enempää sääntöjä kuin rangaistuksiakaan. Ainoa, joka häneen saa otetta, on hänen sosiologi-isänsä (Dwight Crittendon), jonka seuraava tutkimustyö vie asumaan New Yorkin slummiin. Amy päättää liittyä isänsä seuraan ja hylätä isoisänsä tarjoaman ylellisyysmatkan Eurooppaan. Ratkaisu ei ole kuitenkaan kivuton, sen tulevat kaikki asianosaiset huomaamaan.
The Hoodlumin tarina on tuttuakin tutumpaa materiaalia Pickfordille, käsittelihän köyhistä oloista elokuvamaailman kuningattareksi noussut tähti sosiaalisia ääripäitä monissa elokuvissaan: Tess of the Storm Country (1914, 1922), Pieni rikas tyttö-parka (1917), Stella Maris (1918) ja Setä Pitkäsääri (1918) tarjoavat kaikki runsaasti vastakkainasetteluja rikkaiden ja köyhien välille. Vaikka monet näistä elokuvista ovat valmiiksi pureskeltuja kuvauksia ”hyvistä köyhistä” ja ”ahneista sekä itsekkäistä rikkaista”, onnistuu Pickford väistämään pahimmat latteudet tai ainakin häivyttämään ne joko näyttävän toteutuksen tai yleismaailmallisen opetuksen alle. The Hoodlum ei muodosta poikkeusta tähän sääntöön.
The Hoodlum on todella hienosti tuotettu elokuva ja erityisesti Max Parkerin luomat slummikorttelit herättivät ihastusta aikalaiskriitikoissa. Juoni itsessään on turhankin tutun oloinen, mutta Pickfordin säteilevä karisma tekee elokuvasta mukavan seurata. Lopputuloskin on selvillä jo hyvissä ajoin, joskaan tällä kertaa tekijät eivät ole innostuneet ylilyönteihin. Näyttelijät ovat pääosin mainioita ja erityisesti Ralph Forbes on despoottimaisena tehtailijana mies paikallaan.
Lopputulos jää kaikesta huolimatta ontoksi. Franklin ohjaa pääsääntöisesti hyvin ja onnistuu erityisesti komediallisissa jaksoissa chaplinmaisen hiilikuilujakson ollessa elokuvan kohokohtia, mutta vastavuoroisesti hän ei saa draamaa kasvamaan täyteen kukoistukseensa. Amyn kiukuttelut ja kapinoinnit esitetään juurta jaksaen, mutta muutos teiniprinsessasta slummien tavat omaksuneeksi neidoksi käy turhan helposti yhden välitekstin kautta ja vieläpä lähestulkoon ilman kasvukipuja. Myös salaperäisen muukalaisen läsnäolo tuntuu hyvin irralliselta ja keinotekoiselta.
Tuotanto: Mary Pickford Company
Ohjaus: Sidney A. Franklin
Käsikirjoitus: Bernard McConville (Julie M. Lippmanin romaanista)
Kuvaus: Charles Rosher
Lavastus: Max Parker
Leikkaus: Edward McDermott
Näyttelijät: Mary Pickford (Amy Burke), Ralph Lewis (Alexander Guthrie), Kenneth Harlan (William Turner), Dwight Crittendon (John Burke), Addie Herring (Nora), Andrew Arbuckle (Pat O’Shaugnessy), Max Davidson (Abram Isaacs)