ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Clara Bow olisi saattanut hyvinkin jäädä vain kauniiksi ja lupaavaksi näyttelijättäreksi, mikäli Adolph Zukor ei olisi huomannut hänessä piilevää potentiaalia ja kiinnittänyt neitosta Paramountille. Aiemman tuottajansa B. P. Schulbergin kanssa tehdyt pienen budjetin elokuvat saivat tehdä tilaa suuryhtiön tuotannoille, joissa ei rahaa säästetty. Clara Bow sai näyteltäväkseen aiempaa parempia tarinoita, joita ohjasivat Herbert Brenonin, Clarence Badgerin ja Victor Flemingin kaltaiset nimet. Ei aikaakaan, kun Clara Bow oli kohonnut Hollywoodin suurten tähtien joukkoon.

Tämä tuntuu riittäneen sekä Zukorille että Bown mukana Paramountille siirtyneelle Schulbergille. Rahaa virtasi yhtiön tilille sievoisesti jokaisen Bown elokuvan myötä, eikä kaksikko empinyt tehdä sitä lisää. Hollywoodissa tämä tarkoitti yleensä yhtä asiaa, menestyskonseptin toistoa elokuva toisensa jälkeen. Niinpä Clara Bown filmeistä katosi varsin nopeasti se vähäinenkin yllätyksellisyys mitä niissä oli vielä Paramountille siirron aikaan ollut. Tällainen liukuhihnatyö on myös vuonna 1927 valmistunut Hula, jossa tähden ja häntä jo edellisenä vuonna ohjanneen Victor Flemingin tiet yhtyivät toistamiseen. Kaksikon edellinen yhteistyö, Synti joka houkuttelee, oli ollut menestys, mutta Hulassa ei ole jälkeäkään sen hienouksista.

Elokuvan päähenkilö on Hula (Bow), Havaijilla asuva villikko, joka on tottunut saamaan tahtonsa läpi asiassa kuin asiassa. Saarelle saapuu englantilaisinsinööri Anthony Haldane (Clive Brook), jonka kanssa Hula kokee romanssin. Rakastavaisten onnen esteeksi uhkaa nousta kuitenkin Haldanen vaimo (Patricia Dupont), joka ei halua antaa miehelleen avioeroa. Hula ei aio luopua onnestaan niin helposti, vaan päättää voittaa miehen itselleen.

Kun Fleming ja Bow tekivät elokuvaa Synti joka houkuttelee, Bow oli vain lupaava näyttelijä Ernest Torrencen kaltaisen veteraanin rinnalla ja niinpä menee yli kymmenen minuuttia ennen kuin hän astuu valkokankaalle. Vuotta ja kuutta elokuvaa myöhemmin ei sen sijaan ollut enää epäilystäkään, kuka oli Paramountin suurin naistähti ja vieläpä millä avuilla: tuskin minuuttiakaan on Hulasta kulunut, kun Bow nähdään alastonuinnilla. Eikä Bown kynttilää pidetä todellakaan vakan alla, vaan hän saa keimailla ja vietellä Hulan roolissa enemmän kuin kenties koskaan aiemmin uransa aikana – jopa liiallisuuksiin asti.

Hulan kepeä pokkariromantiikka ja naiivit ihmissuhdepelailut olisivat vielä hyväksyttävissä, mikäli ohjauksesta vastannut Fleming olisi tehnyt palkkashekkinsä eteen edes hitusen työtä. Flemingiä ei kuitenkaan tunnu kiinnostaneen, ja Hula onkin sarja toinen toistaan latteampia kohtauksia, joissa ei ole rahtuakaan Bown parhaiden elokuvien tyylistä. Tyhjänpäiväisen lemmenseikkailun kruunaa heppoisesti tehty loppuhuipentuma, jollaisia ei tämän kokoluokan elokuvissa uskoisi näkevänsä. Clara Bow pelastaa mitä pelastettavissa on, eikä Clive Brook ole roolissaan hullumpi hänkään, mutta kummastakaan heistä ei ole pelastusrenkaaksi tälle unohdettavien elokuvien loputtomaan mereen hukkuvalle rakkauselokuvalle.

HULA, 1927 Yhdysvallat

Tuotanto: Paramount Pictures Ohjaus: Victor Fleming Käsikirjoitus: Doris Anderson, Ethel Doherty, Frederica Sagor (Armene von Tempskin romaanista) Kuvaus: William Marshall Leikkaus: Eda Warren Musiikki: Jacob M. Velt Välitekstit: George Marion Jr.
Näyttelijät: Clara Bow (Hula), Clive Brook (Anthony Haldane), Arlette Marchal (rva Bane), Arnold Kent (Harry Dehan), Patricia Dupont (Margaret Haldane), Albert Gran (Old Bill Calhoun), Agostino Borgato (Edwin-eno), Duke Kahanamoku (hawailijaisnuorukainen)