Eräs tuttavani määritteli kerran mykkäelokuvat saduiksi, joissa kaikki on mahdollista. Luonnehdinta on erikoinen, mutta pitää silti hyvin paikkansa - kuinka usein voimmekaan nähdä elämän kolhimia henkilöitä, jotka onnekkaan sattuman kautta pääsevät pälkähästä ja saavat vielä lähestulkoon puolison ja puoli valtakuntaa. Josef von Sternbergin esikoisohjaus The Salvation Hunters on tällaisten elokuvien joukossa piristävä poikkeus. Se ei nimittäin anna sijaa sen enempää sattumalle kuin onnellekaan, vaan toteaa viileästi ja kaunistelematta yhden elämän perustotuuksista: onnellisuus on ansaittava.
Koko maailman hylkiöille omistettu The Salvation Hunters kertoo satama-alueella asuvista miehestä, naisesta ja pojasta, jotka lähtevät koettamaan onneaan suurkaupunkiin. Elämä siellä on entistä vaikeampaa ja ankeampaa, minkä lisäksi ahdinkoa hyväksi käyttävät tahot vaanivat tilaisuuksiaan kaikkialla. Vain ankarasti ponnistelemalla voi katkaista elämän syöksykierteen, mutta se vaatii unelmoinnin sijasta tekoja.
Siinä missä Sternbergin myöhemmät teokset ovat jonkinlaista unen ja fantasian sekoitusta, kallistuu The Salvation Hunters realismiin. Jos hänen tulevat elokuvansa ovat runoutta, on tämä proosaa. Tarinan hahmot kulkevat synkkyydessä, mutta lopulta aurinko valaisee heidän kasvojaan. Yksinkertaisen elämän perustarpeet tyydyttyvät yksinkertaisilla asioilla, eivätkä Sternbergin henkilöt olleet enää koskaan yhtä pelkistettyjä kuin tämän elokuvan kohdalla. Lopussa tapahtuva sisäisten demonien nujertaminen tapahtuu tavalla, joka tuo muilta osin hyvin saksalaishenkisen synkkään ja alakuloiseen tarinaan edes hieman huumoria mukaan.
Todella vaatimattomalla budjetilla tehty elokuva osoittaa Sternbergin hallinneen elokuvakielen jo alusta alkaen lähes täysin. Se on teknisesti varmaotteinen, Erich von Stroheimin ja Jean Epsteinin teoksista vaikutteita ammentanut draama, jonka kaikuja on puolestaan nähtävissä niin Alberto Cavalcantin kuin Jean Vigonkin kaupunkisinfonioissa. Vain välitekstien käyttö on paikoin hapuilevaa, sillä etenkin alkupuolella Sternberg selittää päivänselviä asioita, jotka ovat muutenkin nähtävissä seuraavissa kuvissa. Välitekstien määrä vähenee huomattavasti elokuvan edetessä, aivan kuin ohjaaja olisi alkanut luottaa enemmän taitoihinsa.
Läpimurron tekeminen Hollywoodissa oli jo tuolloin äärimmäisen vaikeaa, mutta Sternbergin onneksi hänen teoksensa päätyi United Artistsin voimakolmikon käsiin. Mary Pickford ja Douglas Fairbanks pitivät elokuvasta suuresti ja Pickford mietti hetken jopa Sternbergin pestaamista omaksi ohjaajakseen. Lopulta Chaplin nappasi miehen tekemään elokuvan entiselle naistähdelleen Edna Purviancelle. Epäonninen ja lyhyeksi jäänyt piipahdus MGM:llä sekä Chaplinin tuottaman A Woman of the Sean (tunnetaan myös nimellä The Sea Gull, 1926) jääminen kokonaan levityksestä aiheuttivat aloittelevalle ohjaajalle päänvaivaa. Lopulta hän sai työtarjouksen Paramountilta, jossa hieno ura lähti kunnolla käyntiin. George K. Arthur sai sopimuksen MGM:lle ja Georgia Hale naispääosan Chaplinin Kultakuumeesta (1925).
Tuotanto: Academy Photoplays
Ohjaus: Josef von Sternberg
Käsikirjoitus: Josef von Sternberg
Kuvaus: Edward Gheller
Leikkaus: Josef von Sternberg
Välitekstit: Josef von Sternberg
Näyttelijät: George K. Arthur (poika), Georgia Hale (tyttö), Bruce Guerin (lapsi), Otto Matieson (mies), Nellie Bly Baker (nainen), Olaf Hytten (raakalainen), Stuart Holmes (herrasmies)