Krylja holopa

IIVANA JULMA

Maaorjan siivet


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Elokuvan historiaan tutustuminen on pelkkien mykkäelokuvienkin osalta päättymätön retki. Ahaa-elämykset ovat jatkuvia, sillä keskustelut, jutustelut, etsiminen ja lukeminen tuovat esiin paitsi uusia näkökulmia, myös ennen tuntemattomia tekijöitä ja nimikkeitä. Näin tapahtui muutama vuosi sitten, kun eräs harrastaja kysyi minulta mykän Iivana Julma -elokuvan kohtalosta. Koska en ollut kyseisestä nimikkeestä edes tietoinen, lupasin etsiä siitä informaatiota ja kertoa seuraavan kerran tavatessamme, mitä olin saanut selville. Seuraavaa kertaa ei ole vielä tullut, mutta itse elokuvaan olen tutustunut.

Juri Taritšin ohjaama Iivana Julma sijoittuu tsaari Iivana IV:n aikakaudelle vuoteen 1568. Lisänimestään huolimatta Iivana ei ollut ainoa väkivaltaiseen toimintaan uskova taho, sillä sen lempeämpiä eivät olleet hänen alapuolellaan olleet pajaritkaan. He vihasivat Iivanaa ja tämän mielivaltaisesti toimivan virkamiesryhmän, opritšnikkien tekosia. Ainoa asia, joka heitä tuntui yhdistävän, oli maaorjien oikeuksien polkeminen, nämä kun olivat heille pelkkää pohjasakkaa, joiden elämä oli aivan ylempiarvoisten oikkujen armoilla.

Krylja holopa                  Krylja holopa

Ruhtinas Iivanalla oli muiden aatelisten tavoin maaorjia työpajoissaan. Hänen erityinen ylpeyden aiheensa on pellavan tekoon käytetty, erään sotavangin suunnittelema väkipyörä, jollaista ei ole kenelläkään toisella. Kun pyörä rikkoutuu, sille tarvitaan korjaaja. Koska pyörän keksijä on sokaistu, täytyy korjaaja löytää muualta. Kidutuskammiossa viruva, itseoppinut puuseppä Nikiška saa tehtävän suorittaakseen.

Sensuuri kielsi aikoinaan Taritšin elokuvan esittämisen ja kenties siksi se on jäänyt ainakin meillä jonkinlaiseen välitilaan, jossa sen nimi aina satunnaisesti putkahtaa esiin, mutta josta sitä ei kukaan tunnu löytävän eikä tietojakaan juuri ole. Tämä on aina yhtä valitettavaa, sillä kanonisoitujen klassikoiden ja mitäänsanomattomien keskinkertaisuuksien väliin jää yhä lukuisia nimikkeitä, jotka hautautuvat ikiajoiksi ihmisten tietoisuudesta, jos niiden perintöä ei vaalita. Onneksemme elokuva on laitettu Youtubeen vapaasti ja virallisesti katsottavaksi, joskaan minkäänlaista käännöstä sille ei ole tehty.

Taritšin versio Iivana Julmasta on tummanpuhuva ja väkivaltainen, Sergei Eisensteinin mestariteoksia (1944 & 1946) maanläheisempi ja koruttomampi. Iivana ja hänen hovinsa ei epäröi käyttää asemaansa hyväkseen haluamallaan tavalla ja niinpä valtapeliä käydään koko ajan ja joka suuntaan. Ihmishenki ei ole minkään arvoinen: lupaukset on tehty rikottaviksi ja kiduttaminenkin hoidetaan kuin ohimenevänä iltapuhteena. Iivana Julman tuoreeltaan Pariisissa nähnyt Olavi Paavolainen piti elokuvasta, mutta löysi myös siitä korostettua väkivaltaisuutta, irstautta ja liioiteltua taikauskon kuvausta.

Krylja holopa                  Krylja holopa

Iivana Julma ei tarjoa elokuvallisesti mitään sellaista, mitä Eisenstein ja kumppanit eivät olisi tehneet. Toisaalta miksi pitäisikään? Vahvoista lähikuvista, maskeeraamattomista kasvoista, synkistä hoveista ja holveista koostuva kokonaisuus viehättää tällaisenaankin ja katsoja alkaakin väistämättä etsiä mahdollisia yhtäläisyyksiä Eisensteinin mestariteokseen, jonka kesken jäänyt kolmas osa olisi todennäköisesti selkeimmin lähestynyt Taritšin visioita.

”Kamala, synkkä tarina. Mutta tosi ja syvästi vaikuttavasti esitetty. Iivana Julma on ehkä paras ajankuvaus, jonka allekirjoittanut muistaa nähneensä. Sen ’juonettomuus’ on tällöin pelkkä etu: Nikiškan kurja kohtalo, yksi monista noina aikoina, kertoo enemmän kuin paksut nidokset. Sekä eri ihmisten että joukkojen psykologia on armottoman johdonmukainen. Iivana Julma on ihmiskuvauksesta alkaen pukuihin saakka (joiden ilmoitetaan olevan peräisin valtion museoista) historiallisen tarkkuuden loistonäyte.” (Olavi Paavolainen: Uusi Suomi, 15.5.1927).

KRYLJA HOLOPA, 1926 Neuvostoliitto

Tuotanto: Sovkino Ohjaus: Juri Taritš Käsikirjoitus: Juri Taritš, Viktor Šklovskij (Konstantin Schildkroetin romaanista) Kuvaus: Mihail Vladimirski Lavastus: Vladimir Jegorov Leikkaus: Esfir Šub
Näyttelijät: Ivan Kliukvin (Nikiška), Sofia Garrel (Fima), Leonid Leonidov (Iivana Julma), S. Askarova (tsaaritar Maria Temnykovna), Nikolai Vitovtov (prinssi Drutskoi), I. Arkanov (Kurliatov), V. Makarov (Lupatov)
Kesto: 74 min.
Ensi-ilta: 16.11.1926 / kielletty Suomessa



© 18.9.2022 Kari Glödstaf