Dublinin kaduilla kuohuu. Poliittiset kiistakumppanit turvautuvat sanan säilän lisäksi toisinaan myös aseisiin ja erään tällaisen yhteenoton seurauksena Francis McPhillip (Carl Harbord) ampuu kaupungin poliisipäällikön. Lainsuojattomaksi julistettu Francis pakenee maaseudulle, jossa hänen on tarkoitus lymyillä kohun laantumiseen asti. Koska tilanne ei ota rauhoittuakseen, poliittiset toverit tarjoavat hänelle Amerikan matkaan oikeuttavan rahasumman. Francis ei kuitenkaan koskaan pääse uudelle mantereelle, sillä hänen ystävänsä Gypo Nolan (Lars Hanson) kielii mustasukkaisuuden puuskassaan piilopaikasta, jonne poliisit saapuvat murhamiestä nitistämään.
Englantilainen mykkäelokuva on nostanut viime vuosina kiitettävästi profiiliaan. Pordenonessa näkemieni harvinaisuuksien lisäksi myös tallenneformaattien rintamalla on tapahtunut paljon. Entisten satunnaisten julkaisujen seuraksi olemme saaneet Alfred Hitchcockin elokuvien uudelleenrestaurointeja ja Anthony Asquithin mykkäelokuvia. Tämän kevään merkittävimpiä tapahtumia oli Bfi:n päätös julkaista maan arvostetuimpien mykän kauden teoksien joukkoon luettava Ilmiantaja, Liam O’Flahertyn suosittuun romaaniin pohjautuva draama, josta John Ford ohjasi kuusi vuotta myöhemmin neljä Oscar-palkintoa voittaneen äänielokuvan.
Amerikkalaissyntyisen, mutta Saksassa uransa luoneen Arthur Robisonin ohjaama Ilmiantaja oli huomattavalla budjetilla rakennettu kansainvälinen suurtuotanto, jonka lonkerot ulottuivat moneen maahan. Aihe oli irlantilainen, tuotantoyhtiö englantilainen, päähenkilöt ruotsalais- ja unkarilaislähtöisiä Hollywoodissakin työskennelleitä tähtiä ja työryhmä koostui englantilaisten lisäksi myös saksalaisista taitureista. Ilmiantajasta työstettiin ajan hengen mukaisesti sekä mykkä- että ääniversio, johon joitain näyttelijöitä piti dubata parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi.
Englantilainen mykkäelokuva ei ole itselleni kaikkein ominta osa-aluetta. Ihailen kyllä heidän taiteellista silmäänsä, alati kehittynyttä kuvakerrontaansa ja hienoja näyttelijöitä, mutta vastaavasti pidän heidän tuotantojaan lähes poikkeuksetta turhan hillittyinä ja kliinisinä, jollain tapaa särmättöminä. Lopputulokset ovat lähes aina todella näyttäviä ja varmaotteisia, mutta niistä puuttuu amerikkalaisille ominainen tunteen palo, saksalaisille tyypillinen alakuloisuus tai neuvostoliittolaisiin linkitetty tekninen ylivertaisuus. Niinpä Ilmiantajakaan ei noussut aivan odottamalleni tasolle.
Lontoon Elstree-studioille lavastettu Dublin pyrkii lähemmäs todenmukaisuutta kuin John Fordin tyylitelty visio, mutta vaikka kaupunki onkin ahtaine kujineen ja pimeine porttikongeineen todella vaikuttavan näköinen, on se myös turhan steriili ja keinotekoinen. Kuvaus on komeaa ja varjot tanssivat seinillä kuin film noireissa konsanaan. Ainoa seikka, jota jäin visuaaliselta puolelta kaipaamaan, on sade – alati kaupungin katuja hakkaavat sadekuurot olisivat olleet oma tyylikäs lisänsä elokuvan muutenkin synkkään tarinaan.
Robison ohjaa varmaotteisesti, joskin hieman värittömästi. Näyttelijät ovat kokonaisvaltaisesti hyviä, mutta omasta mielestäni lopputulokseen olisi pitänyt saada lisää intensiteettiä ja dramatiikkaa. Lars Hansonin paikoittainen elehtiminen korostuu entisestään Warwick Wardin tyyneyden rinnalla, kun taas Lya De Putti tekee ydinkolmikosta parasta työtä ja kenties suurimman roolisuorituksensa sitten E. A. Dupontin Varieteen (1925). Carl Harbord on niin ikään roolissaan hyvä, mutta valitettavan karismaton.
Tuotanto: British International Pictures Ltd. (BIP)
Ohjaus: Arthur Robison
Käsikirjoitus: Rolfe E. Vanlo (Liam O'Flahertyn romaanista)
Kuvaus: Werner Brandes, T. Sparkuhl
Lavastus: J. E. Wills
Leikkaus: Emile de Ruelle
Näyttelijät: Lars Hanson (Gypo Nolan), Katie Fox (Lya De Putti), Warwick Ward (Gallagher), Carl Harbord (Francis McPhillip), Dennis Wyndham (Murphy), Graighall Sherry (Mulholland), Daisy Campbell (rva McPhillip), Janice Adair (Bessie)