Ingmarssönerna

INGMARIN POJAT


ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Ingmar Ingmarssonilla, Pikku-Ingmarilla, on iso ongelma. Vauraudestaan huolimatta hän kokee olevansa muutamaa vuotta aiemmin kuolleen isänsä varjossa. Ingmaria ei arvosteta kyläyhteisössä niin paljon kuin hän haluaisi, sillä hän on ollut aina syrjään vetäytyvä ja heikko tekemään tärkeitä päätöksiä. Nyt hän on kuitenkin elämänsä vaikeimman paikan edessä, sillä hänen vaimonsa Brita on vapautumassa kuritushuoneesta, jonne hänet tuomittiin lapsenmurhasta. Ingmar ei tiedä, kuinka suhtautua vaimonsa vapautumiseen: ottaako Brita takaisin vai lähettääkö hänet Amerikkaan, kuten koko kylä tuntuu toivovan.

Victor Sjöströmin ja Nobel-kirjailija Selma Lagerlöfin yhteistyö elokuvien maailmassa oli alkanut onnistuneesti Suotorpan tytöllä (1917), joten jatkoa saattoi odottaa. Sjöström itse suunnitteli filmaavansa seuraavaksi Liljecronan koti -nimisen tarinan, mutta Svenska Bion tuotannonjohtajat olivat toista mieltä. He halusivat tuoda valkokankaalle Lagerlöfin kunnianhimoisimpiin ja menestyneimpiin romaaneihin lukeutuvan Jerusalemin ja vieläpä viiden suurelokuvan voimin. Sjöströmin oli tarkoitus ohjata ne kaikki. Toisin kuitenkin kävi, sillä elokuvasarja supistui neljään, eikä Sjöströmkään ollut mukana kuin kahdessa ensimmäisessä. Näistä ensimmäinen, Ingmarin pojat, sai ensi-iltansa vuonna 1919.

”Voi hyvin ymmärtää, että Lagerlöfin kirja kiehtoi Sjöströmiä. Jokainen sivu väreilee kahlittua elämää, joka kuin huutaa elokuvaohjaajaa vapauttamaan sen ja muuttamaan kuviksi. Tyyli on niukkaa vailla pitkiä maalailevia ihmis- tai miljöökuvauksia. Lagerlöf kertoo mitä henkilöt ajattelevat, tekevät ja sanovat, mutta hän ei kerro miten, missä millä ilmeellä ja missä puvussa. Hän jättää mielikuvitukselle enemmän tilaa kuin moni kirjailija.” (Bengt Idestam-Almquist).

Ingmarssönerna                  Ingmarssönerna

Lagerlöf kirjoittaa maalaiselämästä rikkaasti ja tarkkanäköisesti ja Sjöström muuntaa tekstin elokuvaksi uskomattomalla varmuudella. Lagerlöfin rikas materiaali on siirtynyt valkokankaalle lähes pilkulleen, yhtään juonenkäännettä unohtamatta. Lähestymistapa ei ole silti millään muotoa jähmeä, eikä myöskään taannu kuvitetun klassikon tasolle, sillä tyylitietoisena ja taitavana ohjaajana Sjöström muokkaa tekstin elokuvan kielelle ja rikastuttaa sitä pienillä vivahteilla – unohtumattomimpana kohtaus järven rannalla, jossa lapsensa tappanut Brita näyttäytyy ilmestyksenä Ingmarille ja kertoo tälle tapahtuneesta. Maaseutumiljöötä käytetään hienosti hyväksi, aikoinaan paljon parjatut taivaskohtaukset ovat mainettaan parempia ja erikoistehosteet liioittelemattoman hillittyjä.

Ingmarin pojat ei ole samalla tapaa vauhdikas ja jännittävä teos kuin vaikkapa Mauritz Stillerin Lagerlöf-filmatisoinnit. Se on pikemminkin verkkainen, kuvaamansa aiheen näköinen ja oloinen kokonaisuus, jossa jokaista kohtausta painotetaan niin kuin se olisi elokuvan avain. Sjöström yrmyilee Ingmarin roolissa unohtumattomasti ja Harriet Bosse sopii erinomaisesti hänen vaimonsa rooliin. Ingmarin isää esittävä Tore Svennberg muistettaneen parhaiten Ajomiehen (1921) ajurina. Helsinkiläissyntyinen Jenny Tschernichin-Larsson esittää Kajsaa.

Ingmarin pojat on ollut jo pitkään Sjöströmin suurteosten vaikeimmin tavoitettava elokuva. Siitä ei ole julkaisuja, eikä sitä esitetä muutenkaan juuri missään. Se on sääli, koska koko neliosainen Jerusalem-sarja on yksi ruotsalaisen mykkäelokuvan suurimpia saavutuksia. Se on tarkkanäköinen maalaiselämän kuvaus, jonka mestarillisessa ensimmäisessä osassa – joka kattaa ainoastaan nelisenkymmentä sivua koko romaanista – Sjöström näyttää, miksi hän oli aikakautensa suuria mestareita ja miksi hänen töitään ihaillaan vielä nykyäänkin. Harmi vain, ettemme todennäköisesti koskaan saa nähdä elokuvaa sellaisena kuin aikalaiset sen näkivät, sillä Ingmarin poikien alkuperäisnegatiivit tuhoutuivat Svensk Filmindustrin tulipalossa vuonna 1941. Säilynyt laitos on yksiosainen, kestoltaan hieman yli kaksi tuntia kestävä kokonaisuus.

”Muistan yhä kirkkaasti, kuinka Victor Sjöströmin Ingmarssönerna (1919) esitettiin ensi kertaa Kööpenhaminassa. Meidän elokuvaihmisemme pudistelivat päätään, koska Sjöströmillä riitti rohkeutta antaa maanviljelijöidensä kävellä raskaasti ja hillitysti niin kuin maanviljelijät oikeasti kävelevät (…) Tanskalaiset elokuvaihmiset nakkelivat niskojaan: yleisö ei koskaan hyväksyisi tällaista. Mutta tiedämme kuinka lopulta kävi. Ruotsalaisesta elokuvasta tuli luonnollisen, elävän rytminsä ansiosta voittoisa paitsi Ruotsissa ja Tanskassa, myös ympäri Eurooppaa.” (Carl Theodor Dreyer).

INGMARSSÖNERNA, 1919 Ruotsi

Tuotanto: Svenska Biografteatern Ohjaus: Victor Sjöström Käsikirjoitus: Victor Sjöström (Selma Lagerlöfin romaanista) Kuvaus: Julius Jaenzon Lavastus: Axel Esbensen, Harry Dahlström Musiikki: Rudolf Sahlberg
Näyttelijät: Victor Sjöström (Pikku-Ingmar), Harriet Bosse (Brita), Tore Svennberg (Iso-Ingmar), Hildur Carlberg (Ingmarin äiti), Hjalmar Peters (Britan isä), Svea Peters (Britan äiti), Gustaf Ranft (tuomari), William Iwarsson (rovasti), Wilhelm Högsted (Sven), Jenny Tschernichin-Larsson (Kajsa), Emil Bergendorff (Pyhä Pietari)
Kesto: 124 min. / 111 min. (alkup. 207 min.)
Ensi-ilta: 1.1.1919 / 9.3.1919
Kuvat: Svensk Filmdatabas



© 2.2.2025 Kari Glödstaf