ISÄ SERGIUS
Ruhtinas Kasatski / Isä Sergei
Toisinaan yksi ainoa still-kuva riittää herättämään mielenkiinnon elokuvaa kohtaan. Itselleni näin on käynyt muutamaankin otteeseen: ensimmäisen kerran neljännesvuosisata sitten, jolloin Murnaun Nosferatun (1922) loppukohtaus, jossa vampyyri haihtuu aamuauringon säteisiin, jäi polttomerkin tavoin mieleeni ja vaikutti merkittävästi mykkäelokuvaharrastukseeni. Toinen muistiin jäänyt kuva on Mary Pickfordin draamakomediasta Takatietä onneen (1921), jossa pieni tyttö onkii kuralammikosta valtavan kokoinen koira vierellään.
Kolmas merkittävä kuva on Jakov Protazanovin kuuluisimmasta mykkäelokuvasta Isä Sergius (1918), johon tutustuin ensimmäisen kerran Peter von Baghin Elokuvan historia -kirjan kautta. Kun samainen iäkäs munkki näyttäytyi myös Aki Kaurismäen omaperäisessä Calamari Unionissa (1985), kasvatti se mielenkiintoa entisestään. Odotukset eivät suinkaan laskeneet monen elokuvahistorioitsijan kertoessa, että kyseessä on yksi tsaarinajan Venäjän keskeisimmistä elokuvista. Tällä kertaa odotukset myös täyttyivät, sillä Isä Sergius on kaiken maineensa ja arvostuksensa veroinen elokuva, venäläisen mykkäelokuvan suuria töitä.
Iäkäs kenraali tekee kuolemaa. Viimeisenä toiveenaan kenraali esittää, että hänen poikansa, prinssi Kasatski seuraisi hänen jalanjälkiään sotilasuralle. Nuori poika täyttää isänsä toiveen ja vuosien saatossa hänestä sukeutuu tsaari Nikolai I:n kaartin upseeri. Kasatski haluaa kuitenkin vielä enemmän, hän janoaa myös yhteiskunnallista arvostusta. Hän aikoo viedä vihille kreivitär Korotkovan tyttären, mutta saa tietoonsa tähän liittyvän salaisuuden, jota hän ei voi hyväksyä saati antaa anteeksi. Hän jättää rakkaimpansa, irtisanoutuu tsaarin joukoista ja suuntaa luostariin.
Leo Tolstoin kertomukseen perustuva Isä Sergius on jälleen yksi hieno osoitus venäläisen mykkäelokuvan korkeasta tasosta. Protazanovin ja käsikirjoittajana toimineen Aleksandr Volkovin yhteistyönä valmistunut teos on tarkkaan harkittu ja sommiteltu kokonaisuus: koristeellinen hovi tanssiaisineen vetää vertoja amerikkalaisille pukuelokuville ja ihmissuhdedraama puolestaan haastaa tasaväkisesti muiden maiden vastaavat. Ympäristön muuttuminen tarinan edetessä aina vain karummaksi ja kolkommaksi on myös toteutettu erittäin tyylikkäästi. Tolstoin alkuperäistarinaa uskottavasti seuraava elokuva pitää otteessaan loppuun asti ja traaginen huipentuma kruunaa kokonaisuuden. Elokuvan ainoa kauneusvirhe on prinssi Kasatskin nopea ja pohjustamaton muutos upseerista uskonmieheksi – tätä mielenmuutosta olisi suonut käsiteltävän hieman enemmän.
Isä Sergiuksen kertomuksessa on vahva omaelämäkerrallinen vire. Tolstoi, joka oli vuosien saatossa kiinnostunut uskonnosta ja mystiikasta, halusi elää mahdollisimman askeettista ja yksinkertaista elämää. Näin tekee myös isä Sergius, joka hovin juonitteluihin ja salaisuuksiin pettyneenä hylkää kaiken maallisen ja tavoittelee aina vain yksinkertaisempaa ja karumpaa elämäntyyliä. Aivan kuten Tolstoikin, myös isä Sergius yrittää karttaa kaikkea maallista rikkautta ja etsii aitoa, ihmistä rakastavaa ja kiusauksilta välttävää uskoa.
Elokuva nostaa pinnalle kysymyksen, joka ilmenee edelleenkin joka kerta, kun joku on aikeissa tehdä jotain yllättävää tai ennenkuulumatonta. Kun Kasatski päättää jättää maallisen elämän ja keskittyä harjoittamaan uskontoa, hän joutuu kiusauksiin, joihin häntä houkuttavat entiset tuttavat. Eikö entisen elämän hylkääminen ole hyväksyttävää, emmekö voi tehdä itse valintojamme ilman, että jonkun on kokeiltava muutoksemme vakautta? Kuten niin usein oikeassakin elämässä, myös isä Sergiuksen tarinassa ulkopuolisten teot ovat vain pelkkää kiusantekoa, joilla voi olla kauaskantoiset seuraukset.
Isä Sergius on rohkea elokuva, jonka filmaaminen olisi tuskin ollut mahdollista millään muulla kuin Venäjän vallankumouksen aikakaudella. Kriittiset sormenosoitukset tsaari Nikolai I:stä kohtaan olisivat olleet liikaa hallitsijaperheelle, eivätkä myöskään kirkkoa arvostelevat viittaukset olisi saaneet hyväksyntää osakseen. Elokuva joutui lopulta odottamaan ensi-iltaa vuoden 1918 puolelle, mutta tämä on vähäpätöistä sen rinnalla, että Isä Sergius ylipäätään säilyi vallankumouksen myllerryksistä, toisin kuin monet muut aikalaisensa.
Tuotanto: Jermoliev
Ohjaus: Jakov Protazanov
Käsikirjoitus: Aleksandr Volkov (Leo Tolstoin kertomuksesta)
Kuvaus: Fjodor Burgassov, Nikolai Rudakov
Lavastus: Vladimir Baljuzek, Aleksandr Loshakov, Nikolai Vorobljov
Musiikki: Jevgeni Bukke
Puvustus: V. Vorobjev
Näyttelijät: Ivan Mozzhuhin (prinssi Kasatski / isä Sergei), Vladimir Gaidarov (tsaari Nikolai I), Olga Kondarova (kreivitär Korotkova), V. Dzhenejeva (Mary, Korotkovan tytär), Nikolai Panov (Kasatskin isä), Nathalie Lissenko (Makovkinin leski)