Mitäpä ei mies olisi valmis tekemään kauniin neidon vuoksi? Palvomaan häntä? Kyllä. Täyttämään hänen toiveensa ja alistumaan hänen oikutteluilleen? Ehdottomasti. Menemään pyhimmistä pyhimpään, paikkaan jonne vain ani harvalla on lupa mennä? Jos tarve vaatii. Nujertamaan itse paholaisenkin? Varmasti, mikäli kauniin neidon onni on siitä kiinni.
Sanoinkuvaamattoman hienoista ja kekseliäistä hyönteisanimaatioistaan parhaiten muistettu Wladyslaw Starewicz toimi animaattorin tehtävien lisäksi satunnaisesti myös kuvaajana ja lavastajana, mutta ei epäröinyt ohjata myös näytelmäelokuvia. Vaikka nämä olivat animaatioiden lailla aikalaismenestyksiä, ovat ne sittemmin jääneet hänen animaatioidensa varjoon. Tunnetuin Starewiczin ohjaamista näytelmäelokuvista on vuonna 1913 valmistunut Notš pered Roždestvom, ”Jouluaatto”, joka pohjautuu Nikolai Gogolin novelliin Jouluyö.
”Jouluaatto” on kertomus pienen ukrainalaiskylän sepästä, Vakulasta, joka on palavasti rakastunut kauniiseen, mutta turhamaiseen Oksanaan. Kaunotar lupautuu sepälle vaimoksi, mikäli tämä onnistuu hankkimaan hänelle tsaarittaren kengät. Seppä on epätoivoinen, sillä kaunottaren vaatimus tuntuu kohtuuttomalta. Sattuu kuitenkin niin, että samaan aikaan kylässä peliään pitävä paholainen kohtaa sepän, jonka onnistuu alistaa pimeyden palvelija alaisekseen. Yhdessä he suuntaavat kohti Pietaria ja tsaarin palatsia tarkoituksenaan täyttää Oksanan vaatimus.
Huumorilla höystetty ”Jouluaatto” on onnistunut ja tasapainoinen yhdistelmä stop motion –animaatiota, erikoistehosteita ja studiofantasiaa. Se on paitsi uskollinen alkuperäistekstille, myös saavuttaa Gogolin novellin hengen erinomaisesti. Starewiczin ideoima ja lavastama studiomaailma huokuu kylmän talvisen yön taikaa. Vauhdikkaat lentojaksot miniatyyrikaupunkien yllä ovat hyvinkin saattaneet toimia esikuvana Benjamin Christensenille tämän kehitellessä Häxanin (1922) noitien lentokohtauksia.
Vaikka seppä Vakula onkin elokuvan sankari, on sen kiinnostavin hahmo kuitenkin paholainen, jota esittää tsaarinajan Venäjän tunnetuin elokuvanäyttelijä Ivan Mozzhuhin. ”Jouluaatossa” esiintyvä paholainen ei ole tavanomaisesti esitetty pahuuden palvelija, pelottava ja vastenmielinen sarvipää vaan gogolmaisen ilkikurinen ja kujeileva riiviö – tämä antaa kokonaisuudelle raikkaan yleisilmeen. Paholaisen maskeeraus on 2000-luvun katsojan silmin kömpelöä ja huvittavaa, mutta se sopii kaikesta huolimatta elokuvan tyyliin mutkattomasti.
Starewiczin ensimmäinen pitkä elokuva on hauska teos, joka osoittaa, että vuonna 1908 syntynyt venäläinen näytelmäelokuva oli viidessä vuodessa kasvanut merkittäviin mittoihin. Se todistaa myös, että Starewicz oli jo uransa alkuaikoina muutakin kuin animaattori. Huomautettavaa on vain siinä, että tarinan hahmot ovat hyvin ohuita, eikä niiden kehittämiseen paneuduta juuri lainkaan. Tämä ei ole kuitenkaan ”Jouluaaton” tapauksessa se kaikkein tärkein seikka, se on fantasian luominen, jossa Starewicz on onnistunut hienosti.
Tuotanto: Hanžonkov
Ohjaus: Wladyslaw Starewicz
Käsikirjoitus: Wladyslaw Starewicz (Nikolai Gogolin novellista Jouluyö)
Kuvaus: Wladyslaw Starewicz
Lavastus: Wladyslaw Starewicz
Näyttelijät: P. Laphukin (seppä Vakula), Ivan Mozzhuhin (paholainen), Olga Obolenskaja (Oksana), Lidia Tridenskaja (noita Soloha), Aleksandr Kheruvimov (Golova), Pavel Knorr (Tšub)