Elokuvan varhaiset vuodet ja eri maiden ensimmäiset fiktiiviset tuotannot ovat tiukasti sidoksissa maan historiaan ja kulttuuriseen perimään. Eikö ole jotenkin luonnollista, että amerikkalaisen elokuvakatalogin alkupäässä on Suuren junaryöstön (1903) kaltainen teos? Missä muualla kuin Suomessa keksittäisiin ensimmäisen elokuvan aiheeksi farssi nimeltään Salaviinanpolttajat (1907)? Venäjällä käännyttiin puolestaan Stenka Rasinin tarinan puoleen samannimisessä lyhytelokuvassa (1908). Siksi en ollut kovinkaan yllättynyt kuullessani ensimmäisen serbialaisen elokuvan käsittelevän maan vapaustaistelijaa Karadjordje Petrovicia (1762-1817).
Ilija Stanojevicin ohjaama Karadjordje (1911), alaotsikoltaan Kuolemattoman herttua Karadjordjen elämä ja uroteot, on nimensä mukaisesti kertomus ”Serbian isän” väkivallan täyttämästä elämästä. Kansallismielinen, turkkilaisia valloittajia jo aivan lapsesta asti syvästi vihannut Karadjordje Petrovic johtaa maanmiehensä voittoon turkkilaisista, mutta joutuu lopulta poliittisen kieroilun uhriksi ja salamurhataan. Lohduton loppu miehelle, jolle itsenäinen Serbia oli kaikki kaikessa.
Kaikesta näkee, ettei Karadjordje ollut mikään vähäpätöinen tuotanto, vaan tekijät ovat halunneet todistaa, että balkanilaisella elokuvalla on aivan yhtä paljon annettavaa kansainvälisille markkinoille kuin länsimaisillakin filmeillä. Puvustukseen ja rekvisiittaan on panostettu melkoiset summat rahaa ja itse tarina sisältää ainoastaan tärkeitä, sähköisiä tapahtumia päähenkilönsä elämän varrelta. Mitään ylimääräistä ei ole tarjolla. Henkilökohtaisesti yllätyin siitä, että käsikirjoittajat ovat jättäneet hienostellun henkilökuvan sikseen ja näyttävät, ettei Karadjordje ollut mikään pyhäkoulupoika, sen verran usein vapaussankarin kansallisaatteella kyllästetty veri valkokankaalla kuohahtelee.
Tunnin mittainen elokuva on siis kelpo oppitunti Serbian verisestä historiasta. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Karadjordje on paikoin kömpelö ja toteutukseltaan vanhanaikainen. Kohtaukset ovat teatterimaisesti sommiteltuja, näytteleminen sen mukaista ja välitekstit todella pitkiä. Kaikkein harmillisinta on serbien ja turkkilaisten ratkaisevan taistelun kuvaaminen: yhdellä kameralla tallennetussa yhteenotossa ei ole rahtuakaan spektaakkelimaisuutta, vaan lopputulos muistuttaa ennemminkin kylätappelua – ja tämä kohtaus on todennäköisesti tarkoitettu elokuvan kruunuksi.
Karadjordje sai ensi-iltansa 23.10.1911 Belgradissa ollen valtava menestys. Elokuvalle kävi kuitenkin huonosti, sillä sen ainoa kopio katosi 1920-luvun lopussa. Pitkään näytti siltä, että serbialaisen elokuvan uranuurtajasta on jäänyt jäljelle vain muutama valokuva, kunnes Itävallasta löytyi vuonna 2003 alkuperäistä vastaava kopio. Karadjordje on sittemmin siirretty myös dvd:lle, joten jokaisella elokuvaharrastajalla on tätä nykyä mahdollisuus tutustua tähän serbialaiseen kansallisaarteeseen.
Ohjaus: Ilija Stanojevic
Käsikirjoitus: Cira Manok
Kuvaus: Louis De Beery
Näyttelijät: Milorad Petrovic (Karadjordje), Teodora Arsenovic (hänen vaimonsa), Vukosava Jurkovic (hänen äitinsä), Dobrica Milutinovic (Janko Katic), Ilija Stanojevic (Vujica Vulicevic/turkkilainen maanomistaja), Sava Todorovic (Starac Foco), Persa Pavlovic