ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Neuvostoliittolaisen ”montaasielokuvan” rinnalla kulki myös toisenlainen, realismia ja yksinkertaista ilmaisua painottava elokuvasuuntaus, joka on hienoista tuotannoistaan huolimatta jäänyt aina marginaaliin Eisensteinin ja kumppaneiden vaikuttavien ja mahtipontisten eeposten saadessa kaiken huomion. Näistä pienimuotoisista draamoista on turha etsiä teknisiä innovaatioita tai propagandistista sanomaa, sillä ne ovat kertomuksia tavallisista ihmisistä ja heidän elämästään. Tyylisuunnan varhaisia edelläkävijöitä oli Friedrich Ermlerin ja Eduard Johansonin yhteistyönä ohjaama Katkan valkoiset omenat.

Katka (Veronika Buzhinskaja) ja Verka (Bella Tshernova) ovat samassa vuokratalossa asuvia, maalta Leningradiin paremman elämän toivossa muuttaneita nuoria naisia, jotka kaupittelevat laittomasti erilaisia tuotteita kadulla. Molempia liehittelee sama nuorukainen, Semka (Valeri Solovtsov), joka on saattanut Katkan raskaaksi, mutta on heidän välirikostaan huolimatta edelleen halukas saamaan naisen itselleen. Verkan kanssa hän vain huvittelee, vaikka tämä muuta toivookin. Suhdesoppaa sekoittaa entisestään Katkan luokse muuttava nuori mies Vadka (Fjodor Nikitin).

Illat ovat unelmia varten – oma liike, oikea työ, avioliitto – päivät kovaa puurtamista ja kamppailua jokapäiväisen leivän saamiseksi. Häikäilemättömimmät ja epätoivoisimmat sortuvat rikoksiin, toiset uskovat vielä työllä ja onnella saavutettavaan parempaan tulevaisuuteen. Elämä kaduilla ja vuokrakasarmeissa on kaikkea muuta kuin hohdokasta ja ihmisten hyvyys ja auttavaisuus harvoin pyyteetöntä. Tästä huolimatta Ermlerin ja Johansonin ”lyyriseksi komediaksi” luokiteltu elokuva ei ole lohduton saati julma: sen kovan ulkokuoren alla on lämmin sydän, sopivasti hyväntahtoista huumoria sekä hienovaraisesti toteutettu, hyvän mielen jättävä loppuhuipentuma.

Katkan valkoiset omenat on tarinana ajaton ja yleismaailmallinen kuvaus elämisen vaikeudesta ja jokapäiväisen arjen selättämisestä. Paikkaan sidottuna se on puolestaan lähestulkoon dokumentaarinen kertomus vallankumouksen jälkeisestä uuden talouspolitiikan (NEP) aikakaudesta ennen viisivuotissuunnitelmia ja puolueen hirmutekoja. Ohjaajakaksikon koristelematon ilmaus on synnyttänyt vaikuttavia kuvia suurkaupungista, jonka katunäkymissä on samanlaista taianomaisuutta kuin Jacques Feyderin hienossa Pariisi-elokuvassa Maailman murjoma (1922). Ahtaat vuokra-asunnot ja rapistuneet rappukäytävät paljastavat puolestaan harvemmin esille nostettuja tosiseikkoja ”työläisten paratiisina” pidetyn itänaapurimme kansalaisten elinoloista.

Elokuvan päähenkilö on luonnollisestikin Katka, voimakas ja selviytymiskykyinen, itsenäinen nuori nainen, joka ei kaipaa liehittelijöitä rinnalleen. Jos Eisensteinin Potemkin (1925) on toivoa antava kuvaus kaikille sorretuille, toimii Katkan hahmo esikuvana jokaiselle oman elämänsä kanssa kamppailevalle naiselle: miehen tahtoon ei tarvitse alistua vain alistumisen vuoksi, sillä asiat voi hoitaa itsekin, haluamallaan tavalla. Katka on todennäköisesti toiminut esikuvana monelle muulle neuvostoliittolaisen elokuvan itsenäiselle nuorelle naiselle, kuten vaikkapa Ljudmilalle (Abram Roomin Sänky ja sohva, 1927) sekä Olgalle (Jevgeni Tshervjakovin Minun poikani, 1929). Huomattavaa Katkassa on se, että hän myös pysyy itsenäisenä ja vapaana loppuun asti, toisin kuin vaikkapa amerikkalaiset kanssasisarensa, joille yhteisö tai yhteiskunta lähes poikkeuksetta osoittavat viimeistään avioliiton kautta oikean paikan.

Katkan valkoiset omenat oli suurmenestys, mutta samalla se myös päätti edellisvuonna yhteen lyöttäytyneen ohjaajakaksikon yhteistyön. Molemmat jatkoivat kuitenkin elokuvien tekemistä tahoillaan, joskin hyvin erilaisella menestyksellä: Ermlerin ura jatkui aina 1960-luvulle asti tuoden erilaisia palkintoja ja kunniamerkkejä, kun taas Johansonin ura oli huomattavasti ohdakkeisempi ja hänen uransa katkaistiin 1930-luvun puolivälissä. Eduard Johanson kuoli Leningradin piirityksessä vuonna 1942.

KATKA – BUMAZHNYI RANET, 1926 Neuvostoliitto

Tuotanto: Sovkino Leningrad Ohjaus: Friedrich Ermler, Eduard Johanson Käsikirjoitus: Mihail Borisoglebski, Boris Leonidov Kuvaus: Jevgeni Mihailov, Andrei Moskvin Lavastus: Jevgeni Enei
Näyttelijät: Veronika Buzhinskaja (Katka), Bella Tshernova (Verka), Fjodor Nikitin (Vadka), Valeri Solovtsov (Semka Zgut, rikollinen), Jakov Gudkin (Zgutin rikostoveri), T. Okova, V. Plotnikov