KERHOLAN-KAUPUNGIN KUJEILEVAT KEKKULIT
Grønkøping on uinuva pikkukaupunki, jossa vanhojen porvareiden suunnitelmat kaupungin kehittämisessä eivät käy yksiin nuorison ajatusten kanssa. Eniten vanhoja jääriä vastaan taistelee lakimies Kvist, jonka innostavat puheet matkustajaliikenteen kasvattamisesta ja lomailukeskusten rakentamisesta kaikuvat kuuroille korville. Tilanne muuttuu äkisti, kun maankiertäjinä kaupunkiin saapuneet Majakka ja Perävaunu perivät roppakaupalla rahaa. He ovat valmiit sijoittamaan Grønkøpingiin pienen omaisuuden, mutta myyvätkö he samalla itsensä kapitalismin alttarille?
Rahalla saa valtaa, huomiota ja haluamiaan asioita, mutta saako sillä myös onnea – siinäpä iänikuinen kysymys, jota tämäkin elokuva pohtii. Rikkaudet tuovat monenlaisia muutoksia Majakan ja Perävaununkin elämään, eivätkä välttämättä pelkästään positiivisessa mielessä. He kun eivät halua olla huomion keskipisteenä kuin ainoastaan sen aikaa, kun heiltä menee asioiden saattamiseksi oikealle tolalle. Parrasvalot eivät ole heitä varten, eikä rahan maailma tarjoa heille heidän arvostamiaan asioita kuin hetkeksi.
Majakan ja Perävaunun elokuvat on totuttu mieltämään viattomiksi tuulahduksiksi vanhoilta ajoilta, eikä niissä ole välttämättä nähty samanlaista yhteiskuntakritiikkiä kuin vaikkapa amerikkalaisissa tuotannoissa. Usein näin onkin, mutta kyllä tanskalaisetkin osasivat tuoda esiin heille arveluttavia asioita. Kerholan-kaupungin kujeilevia kekkuleita voinee pitää paitsi viattomuuden menettämisen kuvauksena, myös kriittisenä kannanottona amerikkalaisille elokuvayhtiöille ja -moguleille, jotka tähyilivät ahnaasti vanhan mantereen valtarakenteisiin. Eurooppalainen elokuva oli monella tapaa kriisissä ja ennen pitkää monet suuryhtiöt joutuivatkin kääntymään amerikkalaisen rahamaailman puoleen. Tilanne ei ollut tavaton Tanskassakaan, jossa Ole Olsen oli siirtynyt syrjään Nordisk Films Kompagnin johdosta, ja yhtiö oli kaatumassa kansainvälisten sijoittajien näppeihin. Ehkäpä elokuvantekijät kokivat aiheellisestikin pelkoa kansallisen identiteetin katoamisesta aivan kuten pikkukaupungin porvarit oman kylänsä muuttumisesta?
Kerholan-kaupungin kujeilevat kekkulit lukeutuu Majakan ja Perävaunun parhaisiin elokuviin, mutta valitettavasti meidän nähtävillämme on enää pelkkä torso. Alun perin yli puolentoista tunnin mittainen elokuva on supistunut alle puoleen, eikä värisävytystäkään ole esityskopioon lisätty. Säilyneissä still-kuvissa on nähtävissä kohtauksia, jotka ovat joko kadonneet tai sitten jääneet tarkoituksella leikkaamon lattialle.
”Majakka ja Perävaunu esiintyvät tällä viikolla Punaisessa Myllyssä ja Piccadillyssä. Vaikka he paljon toistavat itseään, kuten usein filmeissä tapaa, täytyy tunnustaa, etteivät nämä kekkulit vielä pysty väsyttämään katsojaa, sillä siksi paljon uusia kujeita ja käänteitä on heillä tähän mennessä ollut tarjottavana. [ - - ] Filmi ei jää sisällöltään eikä hauskuudeltaan edellisten jälkeen. Riemua riittää katsomossa.” (HS 26.1.1926)
Tuotanto: Palladium
Ohjaus: Lau Lauritzen
Käsikirjoitus: A. V. Olsen
Kuvaus: Hugo J. Fischer, Carlo Bentsen
Näyttelijät: Carl Schenstrøm (Majakka), Harald Madsen (Perävaunu), Benno Smytt (lakimies Kvist), Henrik Malberg (pankinjohtaja Krogh), Viggo Lindstrøm (tehtailija Gedde), Kate Fabian (rouva Gedde), Else Skoboue (Helga), Allen Krayenbühl (Aase)
Kesto: 38 min.
Ensi-ilta: 23.11.1925 / 25.1.1926
Kuvakaappaukset ja elokuva: Kerholan-kaupungin kujeilevat kekkulit