KENRAALI
Mikäli järjestettäisiin äänestys kaikkien aikojen parhaasta mykkäkomediasta, olisi todennäköisiä voittajakandidaatteja ainoastaan kaksi: Charles Chaplinin Kultakuume (1925) sekä Buster Keatonin Kenraali (1927). Vaikka molemmat lukeutuvat nykyään tekijöidensä suurten teosten joukkoon, poikkeavat niiden menestystarinat täydellisesti toisistaan. Siinä missä Kultakuume on niittänyt kunniaa aina valmistumisestaan lähtien, oli Kenraali pitkään yksi Keatonin aliarvostetuimmista elokuvista, joka alkoi kohota ansaitsemaansa menestykseen vasta vuosikymmeniä ilmestymisensä jälkeen. Sittemmin Kenraali on piipahtanut Sight & Soundin maailman parhaat elokuvat –äänestyksen kärkikymmenikössä kahdesti (1972, 1982) sekä valittu American Film Instituten sadan parhaan elokuvan joukkoon parhaana mykkäkomediana.
Aivan kuten Kultakuumekin, myös Kenraali kumpuaa todellisista tapahtumista. Vuonna 1862 ryhmä pohjoisvaltioiden sotilaita onnistui tunkeutumaan syvälle etelävaltioiden puolelle ja anastamaan heiltä veturin. Ryhmä lähti pakenemaan takaisin kohti pohjoista pyrkien aiheuttamaan mahdollisimman paljon sabotaasia. Lopulta heidät saatiin kuitenkin kiinni ja valtaosa teloitettiin. Muutamien henki säilyi, heidän joukossaan kaksikymmentäkaksivuotias korpraali William Pittenger, jonka kertomukseen elokuva perustuu.
Veturinkuljettaja Johnnie Grayn (Keaton itse) elämässä on kaksi rakkautta, veturinsa Kenraali sekä tyttönen nimeltään Annabelle Lee (Marion Mack). Sisällissodan syttyessä jokainen kynnelle kykenevä päättää liittyä armeijaan, niin myös Johnnie. Häntä ei kuitenkaan kelpuuteta rintamalle, sillä värvääjät pitävät häntä hyödyllisempänä veturinkuljettajan toimessaan. Väärinkäsityksen vuoksi Annabelle ilmoittaa hylkäävänsä Johnnien, sillä hän pitää tätä pelkurina.
Vuosi kuluu ja Johnnie jatkaa työtään veturinkuljettajana. Eräänä päivänä joukko pohjoisvaltioiden sotilaita anastaa Kenraalin, jolloin Johnnie lähtee raivokkaaseen takaa-ajoon, autuaan tietämättömänä veturissa vankina olevasta Annabellesta.
Kenraali on Buster Keatonin elokuvaksi hieman epätyypillinen. Se ei ole yhtä vauhdikas ja gag-täyteinen komedia kuin hänen elokuvansa yleensä, vaan kokonaisuus on huomattavasti hillitympi ja draamaan painottuva. Siitä puuttuvat tyystin monille tähden elokuville tyypilliset, paikoin silmiin pistävät latteudet, jotka usein heikentävät lopputulosta melkoisesti. Kenraalissa ei ole yhtään turhaa gagia eikä ainoatakaan turhaa kohtausta, joilla tarinaa kuljetettaisiin keinotekoisesti eteenpäin. Kokonaisuutena Kenraali on Keatonin ehein ja täydellisimmäksi hiottu elokuva.
Paitsi valloittava komedia, Kenraali on myös hienoimpia koskaan tehtyjä sisällissotaa käsitteleviä elokuvia. Sisällissota ei ollut aiheena vähäinen, varsinkin kun D. W. Griffithin Kansakunnan syntyä (1915) pidettiin edelleen aihetta käsittelevien elokuvien kiistattomana valtiaana. Siitä huolimatta Keaton alkoi rakentaa elokuvaansa samanlaisella intensiteetillä kuin Griffith kaksitoista vuotta aiemmin. Saavuttaakseen haluamansa tason Keaton työryhmineen kävi läpi suuren joukon sisällissotadokumentteja ja sotakirjallisuutta, tutkiskeli Matthew Bradyn kuuluisia valokuvia ja luki sodan kokeneiden muistelmia. Itse elokuvaan kiinnitettiin satoja avustajia ja tähti meni jopa niin pitkälle, että hän hankki elokuvaansa varten kolme sisällissodan aikaista, edelleenkin käytössä ollutta veturia, joista yksi tuhottiin sen astisen elokuvahistorian kalleimmassa kohtauksessa.
Kenraali erottuu kahdesta muusta kuuluisasta sisällissotaelokuvasta (Kansakunnan synty, Tuulen viemää, 1939) selkeästi erilaisen lähestymistapansa vuoksi. Suurimpana erona on luonnollisesti se, että Keaton rakensi elokuvansa todellisen tapahtuman varaan, kun taas toiset sisällissotakuvaukset ammensivat maailmansa sepitteellisistä romaaneista. Toinen huomionarvoinen seikka on, että siinä missä Kansakunnan synty käsittelee koko sisällissotaa siihen johtaneine tapahtumineen ja jälkiseurauksineen ja Tuulen viemää – Scarlett O'Haran keskeisestä asemasta huolimatta - tarkastelee sotaa koko etelävaltioiden näkökannasta, kertoo Kenraali yhden ihmisen muutamasta päivästä sodan melskeessä. Keatonin lähestymistapa on tästä johtuen edellä mainittuja humaanimpi ja todentuntuisempi.
Keaton oletti Kenraalin muodostuvan uransa kirkkaimmaksi kruunuksi, mutta toisin kävi. Niin kriitikot kuin maksava yleisökin suhtautuivat siihen nihkeästi ja elokuvasta tuli täydellinen mahalasku. Kenraalia arvosteltiin paitsi komiikan puutteesta myös siitä, että tähti oli tehnyt pilaa vakavasta aiheesta – sisällissota oli vielä liian tuoreessa muistissa. Näin vuosikymmenten jälkeen Kenraalin saama kritiikki tuntuu täysin käsittämättömältä, siksi vahva ja tasapainoinen Keatonin mestariteos on.
Tuotanto: Buster Keaton Productions
Ohjaus: Buster Keaton, Clyde Bruckman
Käsikirjoitus: Al Boasberg, Clyde Bruckman, Buster Keaton, Charlie Smith, Paul Girard Smith (William Pittengerin romaanista)
Kuvaus: Bert Haines, Dev Jennings
Lavastus: Fred Gabourie
Leikkaus: Buster Keaton, Sherman Kell
Näyttelijät: Buster Keaton (Johnnie Gray), Marion Mack (Annabelle Lee), Charles Smith (Annabellen isä), Richard Allen (Annabellen veli), Glen Cavender (kapteeni Anderson), Jim Farley (kenraali Thatcher), Joe Keaton, Mike Donlin, Tom Nawn (pohjoisen kenraaleja)