KIHLAUS
”Kraatari Aapeli. Lyhyesti tahdon tietää antaa, että jos Jumala niin on sallinut, olen kohta valmis tulemaan aviopuolisoksenne…”
Iäkäs kraatari Eenokki (Iisakki Lattu) on saanut vanhalta ystävältään Aapelilta (Martti Tuukka) kutsun saapua puhemieheksi tämän häihin. Aapeli on nimittäin saanut vanhalta tuttavaltaan Herrojen Eevalta (Annie Mörk) kirjeen, jossa hän ilmoittaa olevansa valmis menemään Aapelin kanssa naimisiin. Tilanteesta hämmästynyt Aapeli viettää unettoman yön, ennen kuin tekee ratkaisunsa ja lähtee hakemaan Eevaa luokseen. Kaikki ei mene kuitenkaan suunnitelmien mukaan ja Aapelin hääpäivästä tulee varsin erilainen kuin kaikki ovat odottaneet.
Aleksis Kiven tunnetuimpiin ja suosituimpiin näytelmiin perustuva Kihlaus (1866) on filmattu vuosikymmenten aikana kaikkiaan kolmesti. Ensimmäisenä valmistui viipurilaisen Kalevala-Filmi Oy:n vuonna 1920 työstämä versio, joka katosi käytännössä yhtä nopeasti kuin ilmestyikin: se esitettiin ainoastaan yhdessä kutsuvierasnäytännössä, eikä elokuvasta ole ollut sen jälkeen nähtävissä jälkeäkään. Seuraavaksi aiheeseen tarttui Suomi-Filmi, jonka versio on ollut vuosikymmenten ajan järjestelemättömänä filmimateriaalina arkistossa, mutta on nyttemmin restauroitu katselukelpoiseen kuntoon ja saa kantaesityksensä tulevana viikonloppuna Forssan Mykkäelokuvafestivaaleilla.
Tammikuussa 1922 ensi-iltansa saanut Kihlaus on Suomi-Filmin toisen suurmiehen, Teuvo Puron käsialaa. Puro on jäänyt useissa elokuvahistoriikeissä soittelemaan toista viulua Erkki Karun viedessä suurimman huomion ja kunnian, mutta Kihlaus osoittaa miesten olleen parhaimmillaan hyvin samantasoisia elokuvantekijöitä ja siksi jääkin pohdittavaksi, millaisen elokuvauran Puro olisikaan tehnyt, ellei olisi palannut teatteriin pian Kihlauksen ja seuraavaksi valmistuneen Anna-Liisan (1922) jälkeen. Nämä elokuvat nimittäin osoittavat Puron hallinneen kerronnan eri nyanssit vähintäänkin hyvällä kansallisella tasolla.
Sulavasti kulkeva Kihlaus lukeutuu kotimaisen mykkäelokuvan parhaimmistoon. Puro käyttää verrattain lyhyitä otoksia ja vaihtelee kuvakokoja onnistuneesti. Takaumien käyttö on luontevaa ja Kiven näytelmän henki on siirtynyt valkokankaalle hienosti. Näyttelijät tekevät kertakaikkisen varmaotteista työtä – erityisen riemukkaaksi koin Iisakki Latun esittämän Eenokin hahmon, joka ottaa Aapelin ja Eevan teräväkielisestä sanailusta kaiken irti ja onnistuu sekoittamaan väärille urille suuntautuneet naimakaupat paremmin kuin hyvin. Yksittäisistä kohtauksista hauskin on puolestaan Aapelin uneton yö, joka valvottaa myös hänen oppipoikaansa Jooseppia (Uuno Kantanen). Elokuvan uudelleenrekonstruoidut välitekstit koostuvat lähes kokonaan Kiven näytelmän repliikeistä.
Kihlaus sai hieman ristiriitaisen vastaanoton. Sen teknistä toteutusta kehuttiin ja myös näyttelijäsuoritukset koettiin pääsääntöisesti onnistuneina, mutta Kiven alkuperäistekstiä ei aina pidetty filmauskelvollisena – Iltalehden kriitikko totesikin Kihlauksen olevan filminäytelmänä pitkäveteinen. Yleisö ei elokuvalle lämmennyt, vaan se jäi menestyksessä Anna-Liisan, Finlandian ja Rakkauden kaikkivallan jalkoihin. Näytelmä filmattiin kolmannen kerran vuonna vuonna 1955, huomattavasti nimekkäämpien tekijöiden toimesta. Erik Blombergin ohjaamassa elokuvassa näyttelivät Mirjami Kuosmanen (Herrojen Eeva), Heimo Lepistö (Eenokki), Hannes Häyrinen (Aapeli), Pertti Wickström (Jooseppi), Tarmo Manni ja Leif Wager (herrat). Suomen Kansallisfilmografia 5:n mukaan käsikirjoittajana toiminut Kuosmanen oli alkuun lisättyä johdantoa lukuun ottamatta täysin uskollinen alkuperäisteokselle, eikä jättänyt ainoatakaan repliikkiä pois.
Tuotanto: Suomi-Filmi
Ohjaus: Teuvo Puro
Tekninen valmistus: Kurt Jäger
Näyttelijät: Iisakki Lattu (Eenokki), Martti Tuukka (Aapeli), Annie Mörk (Herrojen Eeva), Uuno Kantanen (Jooseppi), herra Alho ja herra Keihäs (herrat)