ETUSIVU
ARVOSTELUT
ARTIKKELIT
JULKAISUT
KIRJAT
LYHYTELOKUVAT
LINKKEJÄ

Suuren paraatin (1925) jälkeen vain taivas oli rajana King Vidorille. Hän oli M-G-M:n tärkeimpiä ohjaajia ja senpä vuoksi hän sai tarvitessaan apulaisikseen studion taitavimman henkilökunnan ja nimekkäimmät tähdet. Tämän seurauksena kaikki mihin Vidor varsinkin mykkäkaudella koski, tuntuu muuttuneen kullaksi. Vidor ohjasi yhtälailla melodraamaa, komediaa, sotaelokuvaa, arkipäivän kuvausta kuin historiallisia seikkailuelokuviakin ilman, että yksikään olisi epäonnistunut sen enempää lippuluukuilla kuin kriitikoiden papereissakaan.

M-G-M:n suuriin näyttelijäkaappauksiin kuului Lillian Gishin palkkaaminen vuonna 1925. D. W. Griffithin ja Henry Kingin kanssa työskennellyt Gish oli niin suuri tähti, että hän sai täydet valtuudet niin aiheiden, vastanäyttelijöiden kuin ohjaajankin valinnan suhteen. Gishin ensimmäiseksi työksi uudelle yhtiölle valikoitui Henri Murgerin romaani La Vie de Bohème (1851), johon hän sai vastanäyttelijäkseen M-G-M:n suuren miestähden John Gilbertin.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1830-luvun alun Pariisiin ja sen taiteilijakortteleihin, jossa nuoret taiteilijat tekevät kaikkensa päästäkseen urallaan eteenpäin. Niin myös nuori Rodolphe (Gilbert), jonka suurena haaveena on näytelmäkirjailijan ura, mutta joka joutuu kynäilemään henkensä pitimiksi tekstejä paikallisiin lehtiin. Rodolphen naapurissa asuvalla Mimillä (Gish) eivät asiat ole yhtä hyvin. Ompelijan toimi on rankka ammatti, eikä töiden määrästä huolimatta lainkaan niin tuottava kuin voisi kuvitella. Niinpä Mimiä uhkaa häätö. Kuullessaan naapurinsa ahdingosta Rodolphe maksaa tämän vuokran ja rakastuu samalla tähän palavasti. Rodolphen kiusaksi myös muuan aatelinen (Roy D’Arcy) on iskenyt silmänsä kauniiseen Mimiin.

Alkuvuodesta 1926 ensi-iltansa saanut Boheme-elämää aukeaa kepeänä kuvauksena taiteilijaelämän vaikeuksista: ei menestystä, ei suosiota, ei tuloja. Nälkä on alituisena vieraana, sillä taiteella voi ruokkia sielua ja kehittää mieltä, mutta sillä ei voi ravita ruumista. Köyhyydestä huolimatta taiteilijan elämä on kuitenkin huoletonta, sillä onhan hän vapaa ja täynnä elämänjanoa, vaikka vatsa nälkää valittaakin.

Ensimmäisen puolituntisen perusteella Boheme-elämää esittäytyy tyypillisenä M-G-M -tuotantona. Ulkoasultaan se on näyttävä studioluomus, jossa jokaisen lumihiutaleenkin paikka on tarkoin määritelty ja jokainen auringonsäde tarkasti sijoitettu. Tarinaltaan se on turhankin kepeää ja viatonta näytelmää, joka ei juuri herätä intohimoja puoleen jos toiseenkaan. Kun Lillian Gish astuu kuvaan, elokuvan tunnelma sähköistyy kertaheitolla ja tarina saa uuden suunnan. Mimin ja Rodolphin monimutkainen, mustasukkaisuuden ja salailun, uhrauksien ja pettymysten täyttämä rakkaustarina kyllästää valkokankaan aina dramaattiseen loppuhuipentumaan asti. Vidor ei kuitenkaan ole sen enempää Clarence Brownin kuin Frank Borzagenkaan tasoinen rakkauselokuvien virtuoosi, joten aivan täydellä liekillä roihuava ihmissuhdedraama ei Boheme-elämää kuitenkaan ole.

Vidor osasi rakentaa elokuviinsa unohtumattomia jaksoja, jotka jäävät katsojan mieleen polttomerkin tavoin. Tässä elokuvassa tällaisia jaksoja on kaksi: nuorten rakastavaisten kisailu pariisilaisessa metsässä ihastuttaa kauneudellaan, 20-minuuttinen loppuhuipentuma, jossa rakkauden voima ajaa Mimin takaisin Rodolphen luo vakuuttaa puolestaan synkkyydellään. Tällaisten jaksojen vuoksi onkin sääli, ettei Boheme-elämää pysty täysin täyttämään valtavaa potentiaaliaan, vaan jää paikoittaisista väläytyksistään huolimatta hivenen keskivertoa paremmaksi elokuvaksi.

Näyttelijöissä ei ole moittimista. Lillian Gish suorastaan värisee herkän neidon roolissa ja John Gilbert tukee häntä oivasti. Gishin ja Gilbertin yhteisissä kohtauksissa on sanoinkuvaamatonta herkkyyttä ja haurautta. Roy D’Arcy kieroilee tälläkin kertaa vakuuttavasti ja Karl Dane talonmiehenä on myös elementissään. Renée Adorée jää sen sijaan täysin sivustakatsojaksi, hänen osansa onkin todennäköisesti vain ollut nimivahvan näyttelijäluettelon kasvattaminen.

Boheme-elämää oli kelvollinen avaus Gishin M-G-M -uralle, vaikka siitä ei aivan odotetunlaista kuolematonta klassikkoa ole sukeutunutkaan. Näin vuosikymmenten jälkeen tarkasteltuna Boheme-elämää näyttäytyy ulkoasultaan hieman liian kliiniseltä, jopa laskelmoidulta elokuvalta, josta puuttuu erinomaisista näyttelijöistä huolimatta se kaikkein tärkein: sielu.

LA BOHÈME, 1926 Yhdysvallat

Tuotanto: Metro-Goldwyn-Mayer Ohjaus: King Vidor Käsikirjoitus: Ray Doyle, Harry Behn, Fred De Gresac (Henri Murgerin romaanista) Kuvaus: Hendrik Sartov Lavastus: Cedric Gibbons, A. Arnold Gillespie Leikkaus: Hugh Wynn Musiikki: William Axt, David Mendoza Puvustus: Erté Välitekstit: William M. Conselman, Ruth Cummings
Näyttelijät: Lillian Gish (Mimi), John Gilbert (Rodolphe), Renée Adorée (Musette), Roy D’Arcy (varakreivi Paul), George Hassell (Schaunard), Edward Everett Horton (Colline), Karl Dane (Benoit, talonmies), Gino Corrado (Marcel), Mathilde Comont (Madame Benoit)