LA GLU
Ranskalaisen elokuvan toisen eli Zeccan, Lumièren ja Méliès’n jälkeisen sukupolven tunnetuimpiin ohjaajiin lukeutuneet Albert Capellani ja Leoncé Perret olivat jo hyvää vauhtia katoamassa ihmisten muistista, mutta tällä vuosikymmenellä tehty tutkimustyö erilaisine julkaisuineen on muuttanut asiaa oleellisesti. Heistä Capellani on nykyään tunnetumpi, kiitos erilaisten dvd:llä julkaistujen elokuvakokoelmien ja Christine Leteux’n kirjoittaman elämäkerran. Kummassakin on silti vielä paljon tutkittavaa, joten Pordenonen ja Bolognan kaltaisia elokuvatapahtumia tarvitaan tulevaisuudessakin. Näin mestareiden taidot välittyvät tulevillekin sukupolville.
Pordenonessa esitetty, heti Capellanin kenties tunnetuimman teoksen Genere (1913) jälkeen valmistunut La Glu (engl. The Siren) kertoo nuoresta ranskalaisneitosesta Fernandesta, joka menee naimisiin varakkaan lääkärin Pierre Cézembren kanssa. Vielä varattunakin miesten kanssa vehtaileva Fernande jää teoistaan kiinni ja edessä on avioero. Puoleensavetävä nainen alkaa kierrättää rikkaita poikamiehiä, joiden kanssa pitää hauskaa juuri niin kauan kuin näillä riittää rahaa.
Aikansa bestselleriin perustuva elokuva lähtee onnistuneesti liikkeelle. Nykykatsojaa saattaa tosin huvittaa kerronnan tempo, sillä ensimmäisen reilun kymmenen minuutin aikana ehditään kokea Fernanden isän sydäninfarkti, tutustua lääkäri Cézembreen, suorittaa kosinta ja mennä naimisiin. Tämän kaiken ohessa tehdään selväksi myös tytön huikentelevainen luonne. Mitään ei jää kuitenkaan kertomatta, eikä mitään venytetä liiaksi. Capellani osaa työnsä, eikä hukkaa aikaa turhanpäiväiseen jaaritteluun.
Pian tämän jälkeen tahti rauhoittuu ja mielestäni elokuvasta katoaa samalla osa sen intensiteettiä. Fernande muuttaa avioeron jälkeen ensin Pariisiin ja myöhemmin Bretagnen rannikolle, joissa molemmissa jättää jälkeensä murtuneita miehiä. Kaikkein palavimmin häneen rakastuu perheellinen kalastaja Marie-Pierre, jonka elämä alkaa pyöriä vain naisen ympärillä. Kuten arvata saattaa, tällä tarinalla on traaginen loppu, vaikka loppumetreillä pyörähdetäänkin lähes parodian puolelle.
La Glu ei ole tarinaltaan erikoinen ja siinä on vauhdikkaan alun jälkeen runsaasti tyhjäkäyntiä. Capellani saa sen kuitenkin luovittua maaliin asti, mutta katsojan on löydettävä ilon aiheet tapahtumien ulkopuolelta. Niitä on onneksi riittävästi, sillä bretagnelaisen kalastajakylän rantakadut ja kivitalot välittävät menneen maailman taikaa, chiaroscuroon oikea-aikainen käyttö antaa kohtauksille dramaattista painoarvoa, Mistinguettin paljaiden säärien esittely hahmolle uskottavuutta ja lopun yllättävä välienselvittely todistaa, kuinka vakavasta asiasta koko tapahtumaketjussa on ollut kyse. Elokuvan tanssijakso ei kenties nouse Asta Nielsenin (Kuilu, 1910) tai Rudolph Valentinon (Neljä ratsastajaa, 1921) vastaavien rinnalle, mutta kohtauksesta välittyy silti kaikki oleellinen aina päähenkilön seksuaalisesta magnetismista hauskanpitoon ja miesten keskinäiseen kisailuun.
Naispääosaa esittävä Mistinguett tekee työnsä onnistuneesti, vaikka ei vastaakaan nykykatsojan käsitystä miehiä pyörittävästä kaunottaresta ja saattaa näin ollen herättää kysymyksiä puoleensavetävyyden suhteen. Paul Capellani on näyttelijäryhmän eliittiä ja onnistuu tuomaan hyvin esille hahmonsa hauraamman ja haaveilevamman puolen, kun taas Cézembreä tulkitseva Henry-Krauss sortuu paikoin varsin korostettuun ulosantiin.
Tuotanto: S. C. A. G. L.
Ohjaus: Albert Capellani
Käsikirjoitus: Albert Capellani (Jean Richepinin romaanin ja hänen siitä tekemänsä näytelmän pohjalta)
Kuvaus: Karérime Mérobian, Louis Forestier
Näyttelijät: Mistinguett (Fernande), Paul Capellani (Marie-Pierre), Henry Krauss (tohtori Pierre Cézambre), Marc Gérard (vanha Gillioury), Gina Barbieri (Marie-Pierren äiti), Cécile Guyon (Marie-Pierren morsian)