Steve Tuttle on pienen kotikaupunkinsa laiskin nuorukainen. Sellainen, joka ei tule todennäköisesti saamaan elämässään mitään aikaiseksi. Hän asustelee kaksin ikääntyvän äitinsä kanssa, mutta ei jaksa pitää huolta edes kotitalostaan - mieluiten Steve istuskelee ongella. Laiskottelun ja onkimisen lomassa hän yrittää tehdä vaikutusta kauniiseen Agnes Fanningiin. Steven ja Agnesin harmiksi jälkimmäisen äiti ei voi hyväksyä moista laiskuria tyttärensä aviomieheksi.
Steven maailma muuttuu täysin, kun Agnesin sisar Ruth palaa takaisin kotikaupunkiinsa. Ruth on synnyttänyt poissa ollessaan tytön ja tietää, ettei hänen äitinsä tule koskaan hyväksymään aviotonta lasta. Epätoivoinen Ruth yrittää riistää hengen itseltään, mutta Steve pelastaa hänet. Steve lupautuu auttamaan lapsen hoitamisessa, kunnes Ruth saa asiansa järjestykseen. Tilanne ajautuu kuitenkin siihen pisteeseen, että tyttövauva Kit jää lopullisesti Steven ja hänen äitinsä luo.
Humoresque (1920) merkitään usein Frank Borzagen ensimmäiseksi huomattavaksi teokseksi, mutta vasta siirryttyään M-G-M:ltä William Foxin alaisuuteen Borzagen luomisvoima puhkesi täyteen kukoistukseensa. Mystisten, elämää suurempien rakkaustarinoiden tarkkasilmäisenä ja herkkävireisenä kuvaajana muistetun Borzagen aika Foxilla onkin amerikkalaisen mykkäelokuvan kestävintä ja vahvinta antia. Eikä tämä ole vähäinen saavutus, työskentelihän Foxilla mm. F. W. Murnaun ja John Fordin kaltaisia mestareita.
Borzagen ensimmäinen ohjaus Foxille oli Owen Davisin näytelmään perustuva Lazybones, tunnelmallinen kuvaus 1900-luvun alun Yhdysvalloista. Siinä on samanlaista tyyliä kuin D. W. Griffithin, Fordin ja Henry Kingin ohjaamissa maaseutuelokuvissa. Lazybonesin maailma on sopiva sekoitus realismia, romantiikkaa ja vanhan ajan kaipuuta – kaikkea tarpeeksi, mitään ei liikaa. Elokuvan komeasta lavastuksesta vastannut taho ei ole tiedossa, mutta kuvauksesta ovat huolehtineet Glen MacWilliams ja George Schneiderman, joista jälkimmäinen muistetaan lukuisten John Ford -elokuvien tyyliteltyjen ja romanttisten miljöiden tallentajana.
Lazybones on tutunomainen kertomus maailmasta, jonka pelisäännöistä lipeäminen saattoi käydä kohtalokkaaksi kenelle tahansa. Erityisesti kuitenkin naiselle, jonka oli pidettävä kaikin keinoin yllä hyveellisyyttään. Kun Ruth kertoo äidilleen lapsesta, äiti pieksää hänet ja vannoo, että mikäli totuus tulisi koskaan julki, lapsi joutuisi orpokotiin – mikään ei nimittäin saa estää jo sovittua avioliittoa Ruthin ja varakkaan pankkiirin Elmer Ballisterin välillä. Suunnitelma menee siinä mielessä kuitenkin pieleen, että vaikka Ruthin menneisyys säilyykin piilossa, hänen avioliittonsa osoittautuu onnettomaksi. Sen paremmin ei käy Agnesillekaan, joka Steven hylättyään ei löydä enää rakkautta elämäänsä. Kulissien ylläpitämisestä tulee tyttärille kallis lasku.
Parhaiten elämän heittelyistä selviää Steve, jonka elämä pysyy vuodesta toiseen samoissa uomissa. Tytär hänen vierellään kasvaa ja äiti ikääntyy, mutta Steven elämä soljuu eteenpäin omalla painollaan. Liian monesti hänen kaltaisestaan hahmosta olisi muokattu epäuskottava ja teennäinen sankari, joka vastuuta saadessaan kasvaisi paremmaksi ja yhteisöönsä sopivammaksi henkilöksi. Borzage pitää kuitenkin hiljaisen sankarinsa samanlaisena laiskurina kuin aikaisemminkin, edes onnekkaasti saatu sotasankarin arvo ei muuta hänen persoonaansa. Steven hahmossa on yhtäläisyyksiä Bimiin (Just Pals, 1920), Kulkuriin (Chaplinin poika, 1921) ja Sisifiin (La roue, 1923), mutta siitä huolimatta Borzage esittää hänet aivan kuin Steve olisi juuri aikaisemmin keksitty ja kehitelty.
Borzage sai ohjattavakseen vahvan näyttelijäkaartin, joista jokainen tekee perusvarmaa työtä. Tarinan keskipisteessä on luonnollisesti Steve, eikä western-sankari Buck Jones voisi olla tahollaan vakuuttavampi. Jones näytteli myös Just Pals -elokuvan pääosan, joten saamattoman laiskurin rooli oli hänelle jo entuudestaan tuttu. Madge Bellamy hänen ottolapsenaan on raikas ja eloisa, myös Edythe Chapman (rva Tuttle) ja Emily Fitzroy (rva Fanning) ovat hyviä rooleissaan. Kukaan heistä ei kuitenkaan nouse samalle tasolle kuin Ruthia esittävä Zasu Pitts, jonka loistosuoritus osoittaa, ettei upea roolitulkinta Erich von Stroheimin Ahneudessa (1925) ollut sattumaa.
Lazybones on elokuva, jossa on koskettavaa draamaa, hillittyä romantiikkaa sekä kepeää komiikkaa. Se on Borzagelle ominaiseen tapaan näyttävä ja vaivattomasti eteenpäin kulkeva elokuva, jossa ei esiinny tyhjäkäyntiä tai muita suvantovaiheita. Yhtäläisyydet muihin elokuviin eivät häiritse ja Borzagen romanttinen ote toimii erinomaisesti. Elokuva ei menestynyt kotimaassaan odotetunlaisesti, mutta eurooppalaiset ymmärsivät sen arvon paremmin. Tänä päivänä elokuvan arvo tunnustetaan yleisesti, mutta se ei ole siitä huolimatta tavoittanut suurta yleisöä: Lazybones on niitä amerikkalaisen mykkäelokuvan suuria tuntemattomia teoksia, joita aikakauden elokuviin intohimoisesti suhtautuvat rakastavat.
Tuotanto: Fox Film Corporation
Ohjaus: Frank Borzage
Käsikirjoitus: Frances Marion (Owen Davisin näytelmästä)
Kuvaus: Glenn MacWilliams, George Schneiderman
Musiikki: Tim Curran
Näyttelijät: Buck Jones (Steve ”Lazybones” Tuttle), Edythe Chapman (rva Tuttle), Madge Bellamy (Kit), Virginia Marshall (Kit pienenä), Zasu Pitts (Ruth Fanning), Jane Novak (Agnes Fanning), Emily Fitzroy (rva Fanning), William Bailey (Elmer Ballister), Leslie Fenton (Dick Ritchie)