Brasilia on maa, josta tulee ensimmäiseksi mieleen taiturimainen jalkapallo, Rio de Janeiro, Copacabana ja samba. Ei suinkaan maailmanlaajuisesti ihailtu ja arvostettu mykkä avantgarde-elokuva, jonka puolestapuhujiin ovat lukeutuneet niin Sergei Eisenstein, Orson Welles kuin David Bowiekin ja jota ranskalaiskriitikko Georges Sadoul kuvasi ”tuntemattomaksi mestariteokseksi”. Yksi elokuvahistorian erikoisuuksia onkin brasilialaisen Mario Peixoton vain 22-vuotiaana ohjaama Limite, joka jäi tekijänsä ainoaksi elokuvatyöksi.
Lähes kaksituntinen Limite alkaa ja päättyy kuvaan käsiraudoista. Tämä toimii linkkinä tarinaan, jonka päähenkilöt ovat aavalla merellä ajelehtivassa veneessä. Henkilöistä kaksi on naisia, joilla ei selvästikään ole ystävälliset välit toisiinsa. Airoja pitää puolestaan mies, joka tuntuu ajautuneen naisten vuoksi jonkinlaiseen umpikujaan. Henkilöt eivät ole veneessä sattumalta, mutta mitä oikein on tapahtunut?
Limite on kertomus ihmissuhteista, niiden monimutkaisuudesta ja käänteistä, jotka ovat tuttuja jokaiselle meistä: yksi valinta johtaa toiseen, eikä mikään voi olla vaikuttamatta edellisiin ratkaisuihin. Tämän elokuvan lähtökohdat ovat näennäisen yksinkertaiset – naisilla on ollut jotain peliä miehen kanssa – mutta samalla myös erikoiset, sillä käsirautoja lukuun ottamatta emme tiedä heistä ensimmäisten minuuttien aikana yhtikäs mitään. Koska henkilöt ovat myös pitkälti ilmeettömiä, ei heistä saa irti senkään vertaa ja se lisää mielenkiintoa tapahtumia kohtaan entisestään. Episodimainen ja pirstaleinen kerronta alkaa vähitellen paljastaa tapahtumia sieltä täältä, mutta jättää samalla runsaasti mietittävää katsojallekin.
On erittäin harmillista, että Limite jäi Peixoton ainoaksi ohjaustyöksi, sen verran vakuuttava teos on kyseessä. Tyylissä on nähtävissä ainakin ranskalaisen ja neuvostoliittolaisen elokuvan vaikutukset ja esteettisesti Limite onkin mitä ihastuttavinta elokuvaa. Vertauskuvia käytetään runsaasti, mutta paikka paikoin symbolit jäävät epäselviksi. Aikajanalla liikkuminen on onnistunutta ja välitekstien vähäinen käyttö on osoitus tarinankerronnan vahvuudesta. Tarkkasilmäisimmät löytävät runsaasti viittauksia eri mykkäklassikoihin. Elokuvan ainoa huomauttamisen aihe on pitkä kesto, kahden tunnin mittainen Limite on sisältöönsä nähden liian pitkä.
Kuten niin monelle pienen budjetin indie-tuotannolle on käynyt tai ollut vaarassa käydä, myös Limite oli lähellä pyyhkiytyä unohduksiin. Sen ainoaa kopiota alettiin restauroida niinkin myöhään kuin 1959 ja vaikka restauroijat ovat tehneet vuosikymmenten saatossa hienoa työtä, on Limite edelleen paikka paikoin varsin huonokuntoinen. Työ ei ole ollut kuitenkaan turhaa, sillä Cinemateca Brasileira valitsi Limiten vuonna 1988 kaikkien aikojen parhaaksi brasilialaiseksi elokuvaksi ja aivan viime vuosina se on niittänyt mainetta erilaisten elokuvafestivaalien vetonaulana: myös Cannesissa, jossa elokuva esitettiin vuonna 2007.
Limiten saama arvostus on ansaittua, vaikka itse en ole valmis vielä parinkaan katselukerran jälkeen nostamaan sitä aivan suurimpien mestariteosten joukkoon. Kyseessä on monilta osin erittäin vahva teos, mutta avantgarde-elokuvaksi suhteellisen pitkä kesto saa aikaan sen, ettei Limiten pariin palaa aivan ensi tilassa. Avantgardea vierastavan voi olla vaikeaa saada Limitestä riittävästi irti, mutta kokeellisesta elokuvasta kiinnostuneelle tämä tarjoaa varmasti hienon elämyksen.
”Limite on äärimmäisen kaunis elokuva, jonka valtaan täytyy antautua heti ensi hetkistä lähtien, kun nuo tuskaisat synteettisen ja puhtaan elokuvakielen soinnit alkavat tulvia.” Sergei Eisenstein
Tuotanto: Cinédia
Ohjaus: Mario Peixoto
Käsikirjoitus: Mario Peixoto
Kuvaus: Edgar Brasil
Leikkaus: Mario Peixoto
Näyttelijät: Olga Breno (nainen nro 1), Tatiana Rey (nainen nro 2), Raul Schnoor (mies nro 1), Brutus Pedreira (mies nro 2), Iolanda Bernandes, Edgar Brasil, Mario Peixoto, Carmen Santos