PIKKU ROBINSON CRUSOE
Jos tästä kirotusta ja ahdistavasta koronapandemiasta yrittää löytää jotain hyvää, sellaiseksi voisi luokitella maailmalla lisääntyneet elokuvastriimaukset: ensimmäistä tiettävästi kertaa olemme tilanteessa, jossa arkistot luovuttavat kokoelmistaan elokuvia lähestulkoon vapaaseen katseluun ja vieläpä täysin ilmaiseksi. Tämän viikonlopun yllätyksestä vastasi italialainen Cineteca Milano, joka tarjosi sivustollaan Jackie Cooganin vuonna 1924 valmistuneen mykkäelokuvan Pikku Robinson Crusoe. Suomenkin markkinoille vielä saman vuoden aikana ehtinyt elokuva osoittautui kuitenkin pahemman luokan pettymykseksi.
Coogan esittää sanfranciscolaista orpopoikaa Mickey Hogania, jonka holhoojana toimivaa kapteeni Dynesiä ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua mukavaksi henkilöksi. Hän ärjyy messipoikana aluksellaan työskentelevälle Mickeylle kaiken aikaa, mutta saa lopulta rangaistuksensa hirmumyrskyn kourissa. Mickey sen sijaan pelastautuu laivakissansa kanssa kannibaalien asuttamalle saarelle.
Chaplinin pojalla (1921) kertarysäyksellä maailmanmaineeseen nousseen Cooganin elokuvaurasta ei ole vuosiin ollut juuri muuta kerrottavaa kuin että menestys päättyi teini-iän myötä ja rahatkin menivät vanhempien kulutukseen. Itse elokuvia ei ole syystä tai toisesta tuotu uudelleenarvioitavaksi, joten harrastajien on ollut vain pakko uskoa historioitsijoiden mielipiteitä. Cineteca Milanon striimaama Pikku Robinson Crusoe on vasta viides yhyttämäni Cooganin kokoillan elokuva ja valitettavasti on todettava, ettei niistä yhdelläkään ole Chaplinin poikaa ja Oliver Twistiä lukuun ottamatta muuta annettavaa nykykatsojalle kuin tähtensä.
Pikku Robinson Crusoe rakentuu Cooganille tyypillisten elementtien varaan. Polkkatukkainen, haalareihin ja isoon lippalakkiin pukeutuva lapsitähti on kirjoitettu juuri niin sympaattiseksi, nokkelaksi ja rohkeaksi kuin mitä vaatimaton juoni tarvitsee. Hän keksii nälkäisenä keinot saada apinat heittelemään hänelle kookospähkinöitä, hurmaa hurjat kannibaalit viattomuudellaan ja tanssitaidoillaan, pelastaa alkuasukkaiden vangiksi jääneet plantaasinomistajat näiden kostolta ja hälyttää paikalle vielä Yhdysvaltain merisotilaatkin, jotka viimeistelevät asiat kuten kuuluukin. Näin hänestä tulee koko kaupungin kuuluisuus, jonka kotiinpaluun kunniaksi järjestetään valtava paraati.
Koska Cooganin elokuvat olivat jo lähtökohtaisesti valtavan suosittuja ja voittojen maksimointi oli tärkeintä, ei niihin tarvinnut panostaa muiltakaan osin – niinpä koko komeus näyttää yhden viikonlopun aikana kuvatulta halpikselta. Tehosteet ovat alkeellisia ja huippukohdaksi tarkoitettu myrsky pienoismalleineen on ennemminkin säälittävä kuin jännittävä. Paratiisisaari on todennäköisesti lavastettu studion takapihan uima-altaalle, villisti maskeeratut kannibaalit edustavat amerikkalaista elokuvarasismia tökeröimmillään ja ratsuväen lailla apuun saapuvat merisotilaat ovat rypyttömissä univormuissaan kuin suoraan jonkin värväysoppaan sivuilta. Cooganin tehtäväksi jää pelkkä söpöileminen ja sen hän osasi kieltämättä paremmin kuin kukaan muu aikakautensa lapsitähti.
Tuotanto: Jackie Coogan Productions
Ohjaus: Edward F. Cline
Käsikirjoitus: Willard Mack
Kuvaus: Frank B. Good, Robert Martin
Lavastus: J. J. Hughes
Leikkaus: Irene Morra
Näyttelijät: Jackie Coogan (Mickey Hogan), Daniel J. O’Brien (poliisipäällikkö), Will Walling (komisario), Tom Santschi (kapteeni Dynes), C. H. Wilson (“Singapore” Scroggs), Eddie Boland (sähköttäjä), Noble Johnson (Marimba), Tote Du Crow (poppamies), Bert Sprotte (Adolphe Schmidt), Gloria Grey (Gretta Schmidt)