LOISTAVIA TOIVEITA
”Filmatisointi Charles Dickensin romaanista »Loistavia toiveita» on tällä viikolla Punaisen Myllyn valkealla kankaalla. Filmin on ohjannut Nordisk Filmin etevä ohjaaja A. W. Sandberg noudattaen työssään tarpeellista pieteettiä Dickensin kuulua romaania kohtaan. Filmin kauniisiin kuviin on yksinkertaisin keinoin – uhraamatta amerikalaiseen [sic] tapaan valtavia summia näyttämölleasetukseen – saatu oikea sävy ja tunnelma. Melko erikoislaatuisten osien esittäjiksi on onnistuttu kiinnittämään eteviä tanskalaisia näyttelijöitä, niiden joukossa ihmelapsi Martin Hertzberg, sama, joka esiintyi vuosi sitten David Copperfieldinä.” (Iltalehti 10.2.1925).
Menestyksen mukanaan tuoma ulkoinen loisto tuntuu olevan tavoittelemisen arvoinen asia. ”On varmasti ihanaa olla prinssi”, eräs lapsi ajattelee Ernst Lubitschin mestariteoksen Vanha Heidelberg (1927) loppukohtauksessa. ”On varmasti ihanaa olla rikas”, kuvittelee puolestaan siskonsa ja tämän miehen kanssa asuva orpopoika Pip Charles Dickensin samannimiseen romaaniin perustuvassa tanskalaiselokuvassa Loistavia toiveita (1922). Yhtäkkiä Pip saa mahdollisuuden uuteen elämään, kun salaperäinen muukalainen haluaa pelastaa hänet kurjuudelta ja tarjoutuu maksamaan pojan elämän ja koulutuksen maan parhaissa oppilaitoksissa. Pip ja hänen perheensä ottavat tarjouksen vastaan aavistamatta, ettei elämästä tule kuitenkaan sellaista voittokulkua kuin he luulevat.
Nordisk Films Kompagnin johtaviin ohjaajiin lukeutunut A. W. Sandberg ohjasi 1920-luvun alussa neljä Charles Dickens -filmatisointia. Niiden oli tarkoitus paitsi tuoda yhtiölle rahaa, myös lujittaa sen asemaa kansainvälisillä markkinoilla. Kauppa kävi kieltämättä mukavasti ja kriitikotkin olivat monin paikoin innostuneita, mutta elokuvien kalliit tuotantokulut söivät voittoja laskettua enemmän. Elokuvahistorioitsija Graham Petrien mukaan näitä kalliita teoksia pidetään nykyään yhtenä syynä yhtiön konkurssiin vuonna 1924.
Yhteistä näille kaikille Dickens-filmatisoinneille on visuaalinen loistokkuus. Sandberg on saanut työryhmineen käyttöönsä sievoiset summat rahaa, jotka on myös käytetty viisaasti. Yhtiön kenties merkittävin lavastaja, Carlo Jacobsen, suunnitteli aikakautensa hienoimman vanhaa Englantia esittävän maailman, jossa myöhemmin seikkailivat niin David Copperfield (1923) kuin Pikku Dorritkin (1924). Myös puvustus on hoidettu pieteetillä kautta linjan ja niinpä hahmot sulautuvat esitettyyn aikakauteen mutkitta.
Juonta on tiivistetty sillä alle kahden tunnin mittaisena Loistavia toiveita ei pysty käsittelemään kaikkea mitä Dickensin tiiliskivestä löytyy. Tällaisenaankin tekee tosin tiukkaa, sillä henkilöitä tulee ja menee edestakaisin ja muutamat heistä jäävät täysin kasvottomiksi – siksi olisikin eduksi, että tarina käänteineen on etukäteen tuttu. Mikäli näin ei ole, jää katsoja välillä miettimään, mikä oli kenenkin rooli tapahtumien kulussa. Loppuratkaisu jakoi aikoinaan kriitikoiden mielipiteet, mutta ehkäpä Sandberg halusi päästää katsojat helpolla ja tarjota heille kotiin viemisiksi hyvän mielen.
Martin Hertzbergin saamat kehut eivät ole aiheettomia, siksi vakuuttavasti hän nuoren Pipin roolissa esiintyy. Moittimista ei ole muissakaan, mutta kokonaisvaltaisesti pidän lapsinäyttelijöiden suorituksia mieleenpainuvampina – heissä on enemmän persoonallisuutta kuin aikuisissa. Poikkeuksina Peter Nielsen (Dolge Orlick) ja Marie Dinesen (neiti Havisham), jotka irrottelevat välillä hyvinkin mallikkaasti.
Tuotanto: Nordisk Films Kompagni
Ohjaus: A. W. Sandberg
Käsikirjoitus: Laurids Skands (Charles Dickensin romaanista)
Kuvaus: Louis Larsen, Einar Olsen
Lavastus: Carlo Jacobsen
Näyttelijät: Martin Hertzberg (Pip lapsena), Harry Komdrup (Pip aikuisena), Gerhard Jenssen (Joe Gargery), Ellen Rovsing (rouva Gargery), Peter Nielsen (Dolge Orlick, Joen apulainen), Emil Helsengreen (Abel Magwitch), Marie Dinesen (neiti Havisham), Olga d’Org (Estella), Alfred Meyer (Pumblechook-setä)
Kesto: 113 min.
Ensi-ilta: 28.8.1922 / 8.2.1925
Kuvakaappaukset ja elokuva: Loistavia toiveita